Hae tästä blogista

sunnuntai 30. lokakuuta 2011

Sauvakävelyä ja pylvässänky

Kesällä tilattu varaosa on saapunut ja se asennetaan ensi viikolla paikalleen, ellei mitään viimekäden estettä ilmaannu.
Kävin hakemassa kosolti apuvälineitä tulevaa toimenpidettä silmällä pitäen. Ynnä saanut paljon hyviä ohjeita fysioterapeutilta, olo on luottavainen.
Nyt nukun 'pylvässängyssä' ja kyynärsauvojenkin käyttö on testattu.
Kuopus on lupautunut rahtaamaan ruokaa kaupasta ja ystävät ja kylänmiehet ovat myös luvanneet apuaan, kiitän jo etukäteen kaikkia ystävällisyydestä!
Suuren kiitoksen ansaitsevat myös kohdalleni sattuneet terveydenhuollon ammattilaiset, asiat on selitetty selvästi ja  varmistettu, että ne on myös ymmärretty.
Eteenpäin elävän mieli, nyt mie jo ootan mettälenkkejä Seijan kanssa ja hiihtokelejä : )

tiistai 25. lokakuuta 2011

Takapihan vieras

Juttelin puhelimessa keittiössä, kun näin silmänurkastani outoa liikettä takapihalla pensaan alla.
En ollut uskoa silmiäni: kärppähän se siinä!
Olen kyllä kerran aikaisemminkin vuosia sitten myös nähnyt kärpän vilahtavan seinänviertä pitkin, mutta vain kerran, silloin ei sattunut olemaan kamera hollilla.
Wikipedia kertoo kärpästä näin: "Kärpät ovat melko arkoja petoja. Niiden ruumis on pitkä ja kapea ja jalat lyhyet. Karvapeite on punertava, vatsapuoli valkoinen tai kermanvärinen. Jotkut yksilöt muuttuvat talvella osittain tai kokonaan valkoisiksi". Siitä päätellen talvi on jo lähellä, vaikka piileksiikin syksyn selän takana : )


Olen saanut silloin tällöin odottamattonta harvinaista kuvasaalista, onnenkantamoisia, kuten viime helmikuussa hiirihaukka aamupalalla Espoossa. Vuosia taaksepäin kuvasin myös pähkinähakin takapihallani, sekään ei ole jokapäiväinen näky Rovaniemellä. Harmikseni arkistoni on retuperällä, enkä löydä siitä kuvaa  epätoivoisesta etsimisestä huolimatta!












perjantai 21. lokakuuta 2011

Aurinkovaara Aavasaksa

Pieni irtiotto arjesta on paikallaan silloin tällöin. Leikilläni sanonkin, että olen kenties ollut 'aikaisemmassa elämässäni' poropaimentolainen, tunturit ja metsä ovat rentoutumispaikkojani.
Pitkään aikaan en ole käynyt Aavasaksalla, viimeksi olin siellä Juuson kanssa vuosia sitten.
En myöskään pitkään aikaan ole tavannut Ylitorniolla asuvaa kaveriani. Suuren tulvan keväänä olimme iltamyöhään puhelinyhteydessä ja päätimme siltä istumalta lähteä katsomaan tulvivaa Tornionjokea, yöhän siinä ehti ennenkuin Rovaniemeltä oli Aavasaksalla. Se reissu naurattaa vieläkin!
Eilen sain taas päähänpiston kilauttaa kaverille ja niin autoni keula osoitti Ylitornion suuntaan. Aurinko paistoi armollisesti Ruotsin taivaalta yli Tornionjoen muttei suostunut enää lämmittämään huipulle tulleita retkeilijöitä.
Navakka tuuli oli viedä tulen mennessään, mutta hyvillä puilla ja nuotiontekotaidolla kaverini sai kuin saikin makkaranpaistohiilloksen syntymään. Kiitos Anja!

Videoin makkaranpaistopuuhia myös puhelimen kameralla, mutta voi harmi! Kuvasin pystysuunnassa, mutta video näkyy tietokoneella vaakana, enkä millään saa sitä käännettyä oikeaan asentoon. Jos joku lukijani osaa neuvoa asiassa otan neuvot mielelläni vastaan.
Kotiin ajelin autiota tietä hiljalleen mieli seesteisenä ja ajaessani sain ihailla vielä taustapeilistä upeaa auringonlaskua!

Jos Aavasaksa paikkana alkoi kiinnostaa tässä linkki http://www.tornionlaakso.fi/fi/aavasaksa/

tiistai 18. lokakuuta 2011

Hammaslääkärissä

Toisinaan pitää vierailla hammaslääkärinkin luona. Tai oikeastaan vierailu on aivan väärä termi, mutta yhtäkaikki käynti kuuluu normaaliin terveydenhuoltoon onpa vaivoja tai ei.
Nykyään saan nauttia jo kunnallisesta hammashuollosta ja kustannukset ovat sen mukaiset. Tämän(kin) vuoksi maksan veroni nikottelematta.



Lähtiessäni nappasin puhelimen kameralla käytävällä olevasta vitriinistä kuvan vanhoista välineistä.
Menetelmät ja välineet ovat vuosikymmenten kuluessa kehittyneet suuresti, kuten myös potilaan ja hoitohenkilöstön suhde. Yleeensäottaen näin, mutta olen kokenut myös varsin ärsyttävän hammashoidon. Nuori hammaslääkäri keskittyi setvimään yhtä nuoren avustajansa kanssa viikonloppureissujaan täysin unohtaen tuolissaan istujan.
Siinä istuessani mietin, että tokkopa tuo neitokainen kovin tarkkaan työhön kykenee.

lauantai 15. lokakuuta 2011

Kaupungilla


Kaupunkiin tutustuminen alkoi Revontulikeskuksen parkkihallista.
Parkkihallin kaikuvat äänet olivat pojalle outoja, mutta mitäs niistä kun turva oli kelkassa. Lisää ihmeitä; puhuva hissi!
Ulos selvittyämme pasteerailimme hetken aikaa pitkin seinänvieriä lähikontaktissa toisiimme, välillä pysähtyen maailmaa ihmettelemään.
Olo oli kuin suuressa metropolissa, kukaan ei kiinnittänyt meihin huomiota, ihmiset vilistelivät ohi kuin lauma kiireisiä muurahaisia.
Kiersimme Lapinaukean urheilukentän, postien lukemiseen Blackylla kului runsaasti aikaa ja pissaa!
Takaisin autolle ja matkaan, nyt rautatieasemalle. Näimme jyrisevän ja haisevan dieselveturin, kävimme istuskelemassa asemahallissa, jossa muutama matkustaja oli lipunostopuuhissa.
Reissun päätteeksi rentouduimme uimarannan viereisillä kallioilla.

Olen oikein tyytyväinen Blackyn suoriutumiseen oudoissa oloissa!

perjantai 14. lokakuuta 2011

Juuson terveiset

Olen melkeinpä unohtanut koirakansiooni vuosien varrelta tallennetut dokumentit. Jouduin kuitenkin etsimään tätä blogiani varten tietoja sieltä ja vastaan tuli tämäkin tallenne. Se julkaistiin Kääpiösnautserilehdessä. : )

torstai 13. lokakuuta 2011

Lapinpoika napapiirillä

Pitkästä aikaa sää oli sen verran kuiva, että päätimme Blackyn kanssa lähteä kotimetsää kauemmaksi mieltä virkistämään.
Otimme auton käyttöön ja ajelimme Napapiirille katsomaan joulupukkia ja morjenstamaan turisteja, joita siellä vielä näin lokakuussakin oli muutama.
Pojan lapintakki sai ansaittua huomiota!

tiistai 11. lokakuuta 2011

Hankaluuksia bogissa

Tämä bloggeri tekee omia säätöjään kuvien lisäysten suhteen. Lisäykset näkyvät HTML-kielenä, ärsyttävää. Pakko-opiskelua! Saattaa olla kätevääkin kunhan sen osaa.




Blacky kävi kasvattajansa luona parturissa ja tapasi emonsa ja talon muutkin koirat. Heidi kuvasi porukan : )

sunnuntai 9. lokakuuta 2011

Lapinpoika

...lapinpoika mä oon juurta noitain...

Blacky on käynyt parturissa ja tarvitsee kunnon verkatakin ulkoillessaan!

perjantai 7. lokakuuta 2011

...poutaa, illasta alkaen sadetta...




Taivaanrannalla on koiramaisittain ajatellen mukavat ja koiranomistajien suosimat ulkoilumaastot. Löytyy kuvan kaltaista avaraa kangasmetsää sekä kallioita ja suolämpäreitä.

Tässä muuanna päivänä (toissapäivänä :D) ikuisuus taaksepäin oli komea poutapäivä ja Blacky tietenkin kävi päivittämässä uutistarjonnan lähimaastossa.

Puhelimen kamera on kätevä keksintö. Ei koskaan voi tietää mitä vastaan tulee...









...kuten eilen sateisena iltana tämä reipas kaksikko, kääpiösnautseri emäntäänsä ulkoiluttamassa.
Kosti (muistankohan nimen oikein) päätti tulla tervehtimään Blackya ja annoimme poikien revitellä sydämensä kyllyydestä.






Poikien revitellessä juttelimme emännän kanssa ja kävi ilmi, että Kosti on Zaktans kennelistä etelä-Suomesta. Jonka kennelin omistaja on rovaniemeläislähtöinen ja jonka ensimmäinen  kääpiösnautseri oli Goldwäscher Goldsucher, Juuson velipoika.

tiistai 4. lokakuuta 2011

Uutta oppimassa

Aamulla kävimme Blackyn kanssa autoilemalla asioilla kaupungilla. Asiointini oli sen laatuista, että Blackyn piti odottaa autossa boksissaan. Boksi on koiran kannalta hyvä vieraissa oloissa, tuttu ja turvallinen tila josta voi tarkkailla ympäristön tapahtumia.
Se oli Blackylle tuttu juttu, uutta sen sijaan oli juosta polkupyörän sivulla. Ymmärrettävistä syistä siitä ei ole kuvaa : )
Se, kuten kaikki uudet asiat, on opeteltava rauhallisessa ympäristössä. Niinpä lähdimme pyöräilemään aamupäivällä läheiselle lenkkipolulle, joka talvisin on valaistu hiihtolatu. Koululaiset ovat menneet kouluihinsa ja ulkoilevat koirat koteihinsa.
Blackylle homma ei ollut itsestään selvää; ai miksei saa pysähtyä haistelemaan? ai miks pitää juosta sivulla miksei voi juosta edessä? ai miksei vastaantulevia lenkkeilijöitä saa mennä haistelemaan?

Teknisiin vempaimiin tykästyneenä minulla on pyörässäni matkamittari, joka kertoo myös nopeuden. Tällä kertaa toki arvioin sekä nopeuden että matkan tarkkailemalla Blackya.

maanantai 3. lokakuuta 2011

Hoitoputki alkaa

Blacky tuli tänään Taivaanrannalle eväät ja henkilö(koira)kohtaiset tavarat mukanaan. Toipa vielä Lakullekin uunituoreen leipäjuuston kahvin kanssa nautiskella. Yhdessä me otimme siitä maistiaiset, on se vaan niin hyvää!

Taivaanrannalla on koiranruokakupit  kaivettu kätköistään.





Blacky ettoneella.

Ruokailun jälkeen kävimme ulkona haistelemassa Korkalovaaran Sanomat ja jättämässä omat kommentit muitten tutkailla.
Kyllä nyt kelpaa!

lauantai 1. lokakuuta 2011

Hiidenkirnut - potholes

Kaunis lauantaipäivä houkutteli retkeilemään, tällä kertaa autolla. Mukaan otin kameran lisäksi kauppakassin, yksi tie kaksi asiaa.
Minua on aina viehättänyt suunnittelematon reissaaminen, pätee yhtälailla kävelyyn, pyöräilyyn kuin autoiluunkin. Tällä kertaa päädyin Sukulanrakalle. Sen verran olen varustautunut eteen tuleviin tilanteisiin, että autossani kulkee mukana sienikori ja muutama muovipussi. Ynnä koiraa  varten hihna ja kakkapusseja. Ai miksikö koiravarustus? Se kovia kokenut kantapääni käskee varautumaan yllätyksiin, eipähän jää varusteista kiinni. Olen kerran matkannut kahden koirani kanssa Haapajärvelle saakka ja perillä huomannut ettei mukana ole yhtään hihnaa!!

Mutta nyt sinne hiidenkirnuille!


http://hiidenkirnut.com/ Hiiden tarina - Devil's strory ja kuvia - photos