Roope

Eilen oli Rovaniemellä ryhmänäyttely, FCI 1 JA 2. Molemmissa ryhmissä oli minulle mieleistä katseltavaa. Kameraa en kyynärsauvojeni vuoksi ottanut edes mukaani.
Tapasin myös vuosikymmenten jälkeen silloisen harrastuskaverini, joka nykyisin asuu ulkomailla. Muisteltavaa riitti....
Siitä herkistyneenä jatkan muistelua hetken itsekseni...

Roope oli koira, joka ei jättänyt kylmäksi ketään. Sitä jopa pelättiin sen suuren koon ja tumman värin vuoksi. Siitä oli etua meille vartiointitehtävissä.

Maastojälkeä harrastavana koirana se osasi toimia metsässä tilanteessa kuin tilanteessa. Marjastuskaverina se oli verraton, minun ei tarvinnut huolehtia marjaämpärin tai auton sijainnista, Roope näytti erehtymättömästi reitin...
Käytökseltään se oli rauhallinen ja piti lapsista. Talvisin se veti lapsia väsymättä ahkiossa milloin yleisötapahtumissa milloin taas kotonamme vierailevia. Varsinkin pulkkamäki oli Roopen suosikki, laskimme lasten ja sen kanssa mäkeä yhdessä. Me Roopen kanssa samalla pulkalla, Roope istui edessä ja minä takana! Uudestaan ja uudestaan....ja joka kerta Roope kantoi hampaissaan pulkan mäen päälle.

Vain toiset urokset olivat sille se härän punainen vaate. Se haittasi suuresti palveluskoirakokeen tottelevaisuusosia. Siitä johtuen aloin miettimään pennun tapakasvatusta systemaattisesti. Siihen aikaan puolustusvoimat antoi hoitosopimuksella saksanpaimenkoiran pentuja siviilikoteihin sosiaalistumaan. Sopimus tehtiin 10:ksi kuukaudeksi, jonka jälkeen pentu meni Niinisaloon koulutettavaksi tuleviin tehtäviinsä. Roope oli oivallinen 'isoveli' kaikkiaan neljälle PV-pennulle.
Kaiken sen oppimani ja kokemani panostin Juusoon, kasvatin sen kuin saksanpaimenkoiran. Juuson piti kohdata maailma omilta tassuiltaan, sen piti itse ratkaista eteen tulevat ongelmat tukeeni luottaen. Meistä tuli hyvä pari.
Viimeisen suuren palveluksen Roope teki minulle sateenkaarisillalle siirtymistään edeltävänä päivänä. Juuso-kakara oli karannut poron perään kotipihasta lyhyenä syksyn päivänä. Etsimme sitä yhä kauempaa ja kauempaa kotoa kunnes alkoi tulla hämärä. Raskain mielin päätin lopettaa etsinnän ja pyysin Roopea viemään minut kotiin. Roopen viisaudesta kertoo että se etsi läheisen metsäautotien jota pitkin minun oli pimenevässä illassa helppo kävellä! Juuso odotti etsijöitään kotiportailla.
Roope jätti elämääni lähtemättömät jälkensä!

ULTIMA THULEN STAALO  26.4.1984 - 6.10.1994

Vilukissin tunnustus

Blogiystäväni Vilukissi on julkisesti tunnustanut lukevansa kirjoitelmiani. Kiitos ja niiaus päälle! Olen oikeasti iloinen saamastani huomiosta nimenomaan häneltä, koska niin hyvin viihdyn blogissansa. Ja ne kommenttilaatikoittensa tekstit saavat aikaan iloisia kiherryksiä Taivaanrannalla!

Säännöt hiukan mietityttävät, koska säännöt edellyttävät tunnustuksen saajalta jatkotoimia. Jatkan kuitenkin sääntöjen edellyttämällä tavalla kohtaa 4 muokaten, koska haluan jakaa lukunautintoja eteenpäin.

 Itse olen mielenkiinnolla odetellut päivityksiä Vilukissin lisäksi seuraaviin blogeihin Tenho,  Napoleon, famufalsetissa, Hanskun lauma, Sitätätätota. Enkä pahastu, ellette jatka ketjua eteenpäin.

Kovasti toivoisin vielä saavani lukea Habaneran havaintoja, mutta Vuodatuksen kaatuminen tuntuu lopettaneen hänen bloggaamisensa. Myöskään pienen piskin päiväkirja ei enää aukea selaimessani lukuisista yrityksistä huolimatta. Harmi.

Tunnustuksen säännöt ovat.

1. Kiitä linkin kera bloggaajaa, joka antoi tunnustuksen.
2. Anna tunnustus eteenpäin 5:lle lempiblogillesi ja kerro siitä heille kommentilla.
3. Kopioi Post it - lappu ja liitä se blogiisi.
4. Ole iloinen saamastasi tunnustuksesta, vaikka se onkin kerrottu
vain Post it - lapulla ja toivo, että lempibloggaajasi jakavat
sen eteenpäin.

Poliisiasiaa

Facebookista kopsattua ja ah NIIN ajankohtaista näillä leveysasteilla ! Haluan julkaista sen myös täällä, koska toivon sen välittyvän myös blogini lukijoille.


Halloota - onko se polliisilla? Aslakki täälä langolla pelaa.
- Autotallissa tuntuu olevan rosmoja - olis vissii polliisiasia.
- Na - mistä soitethan?
- Ka olema Pokassa, meiän autotalliahan net...
- Ei me joueta, partiot on muuala.

... ..............................

...........
- Halloota - onko polliisilla?
- Sama ko äsken täälä langolla pelaa. Ei tarvihe ennää tulla.
Mie ammuin net sinne
vajjaan.
..............................
...........
Puolen tunnin päästä pihalla on Pasi, Toprikki ja 5 polliisiautoa.
Sodankylästä sotaosasto ja Lannanmaasta tulossa Karhukopla.
Polliisipäällikkö tulee autallista räjähtämäisillään.
- Eihän siellä ollut SAATANA ketään! Valehtelitte.
- Niin valehtelit sinäkin, sanoit ettette joua....;)

Odotettu ilo

Kukkaikkunani ilo,  kaksi Terran avajaisista ostettua orkideaa, kukoisti pari vuotta taaksepäin ja varisti kukkansa luonnon säätämässä järjestyksessä. Samoihin aikoihin oli Rovaniemellä orkideanäyttely johon tietenkin menin tiedonjanoisena. Sieltä sainkin vinkkejä orkidan hoitoon 'kassikaupalla'. Yksi tärkeimmistä muistiin jääneistä oli kastelu luonnonvedellä, jota sitten kannoinkin kylki vääränä milloin hetteestä milloin Kemijoesta.

 Niiden uudelleen kukkiminenkin kotioloissa oli haaveena. Olin jo luopunut toivosta ja raskaat uhkailut orkideaparkojen biojätteeseen joutumisesta olivat jokapäiväistä kuultavaa Taivaanrannalla.
Sitä suurempi olikin iloni, kun molemmissa on viimein kasvamassa kukkavana!











Näinkin voi orkideoita kasvattaa, jos taitoa riittää.
Tämä tapa matkii luonnonolosuhteita, kertoi näyttelyn pitäjä.

Aamutunnelmia

Amukahvi ja Lapin radio toimivat päivän avauksena Taivaanrannalla. Viimepäivinä olen saanut nauttia auringon sivuvalossa korostuvista nauhuksista, jotka ovat itsekin kuin auringonpaiste.
Ja kuin teemaan sopivasti radiossa puhutaan puutarhaviikonlopusta. Rovaniemellä esitellään julkisia puistoja, hautausmailla järjestetään opastettuja kierroksia ja onpa muutama yksityinenkin toivottanut tervetulleeeksi omaan pihaansa.
Omat kukkapenkkini ovat varsin ränsistyneessä kuosissa, kitkeminen ja kumartelu jäivät tältä kesältä sattuneesta syystä. Nurmikko sensijaan kukoistaa vastaleikattuna, kiitos naapureiden.

Siinä takapihalla tepastellessani nautin paitsi aamuvalaistuksesta myös äänimaisemasta. Kotini kätkeytyy  kallioiden, pienten suolämpäreiden ja suurten puiden  keskelle, jotka siivilöivät heräävän kaupungin äänet pehmeäksi huminaksi.
Naapurikerrostalossa on meneillään ikkunoiden vaihto. Purkuäänet ja yksittäiset huudahdukset tuovat eloa muuten tasaiseen huminaan, sainpa kuulla pienen laulunäytteenkin.
Että mie nautin näistä loppukesän aamuista!

Pallo hukassa

Tämä blogi syntyi pentuprojektin liitännäisenä v.2010 ja jatkaa näköjään elämäänsä satunnaisten tapahtumien  kautta/ansiosta. Sekaan mahtuu toisinaan jokunen ajatuskin : )
Tiitu-rouva visiteeraa Rovaniemellä muutaman viikon ja pistäytyi Taivaanrannalla ensitöikseen. Ja tuli kuin koskakin tuttuun paikkaan...
Lelukori on vaihtunut pieneen lelukassiin, mutta lelut ovat suurinpiirtein vanhoja tuttuja. Tiitu on koira, joka viihtyy ja viihdyttää katsojiakin itsekseen leikkien. Tämä kassileikki on  näköjäänTiitun bravuuri edelleenkin!
En omista videokameraa edelleenkään, harmi, tässä kuitenkin pieni näytös.....
http://www.youtube.com/watch?v=Saigi9K078s&feature=plcp

ja tässä lisää Tiitun älystä ja sinnikkyydestä samassa puuhassa!
http://www.youtube.com/watch?v=i7kaJ3XAk0c&feature=relmfu

Linssin läpi

Varhaiset aamuheräämiset jatkuvat - ja luontoelämykset sen myötä. Olen aina pitänyt sumuisista aamuista, ilma on hyvää hengittää ja sumu käärii maiseman pehmeään huntuunsa.
Myös illan vaihtuminen yöksi on aina kiehtonut minua. Valaistus auringon noustessa tai laskiessa on taianomainen...

Aamuvarhain

Heräsin varhain aamulla ja kun uni ei enää maistunut latasin kahvinkeittimen ja kahvia odotellessani pukeuduin. Lämpimästi.
Taloyhtiössämme on lämmönjakohuoneessa menossa remontti, patterit ovat kylmänä jo kolmatta vuorokautta eikä myöskään lämmintä vettä tule hanasta. Sisälämpötila on vielä kohtuulliset 18 astetta, mutta viihtyisäksi sitä ei enää voi sanoa. Remontti on suunniteltu, ajoitettu kesälle ettei se tulisi vastaan talvipakkasilla suunnittelemattomana.
Siinä aamukahvia juodessani katselin auringon säteitten hiipimistä puiden latvuksiin ja nautin varhaisesta hetkestä. Näitä kesäisiä auringonnousuja ei enää koirattomana tule monestikaan nähdyksi, samoin kuin ei talvella iltamyöhäisiä revontuliakaan.

Edelliseen kirjoitukseeni viitaten on pakko puhdistaa vanhan tietokoneeni maine suhteessa uuteen hiirulaiseen. Kun olin siivonnut koneelta kaiken tallentamani ja poistellut monta ohjelmaa laserhiiri toimi kuin ajatus.
Sama siivous pitäisi tehdä myös kotona ja alottaa se komeroista. Tai peräti ulkovarastosta : )

Nörtti

 Mie leikin nyt nörttiä, ostin uuden tietokoneen ja parhaani mukaan yritän saada laitettua johdot oikein ja muutkin systeemit hallintaan. Käyttöjärjestelmäkin muuttui, XP on historiaa. Tätä kuitenkin vielä kirjoitan vanhalla koneellani.

Eniten tämä hiirulainen on aiheuttanut  minulle ärtyisyyttä vanhassa systeemissä. Se toimii moitteettomasti miniläppärissäni, mutta tämä pöytäkoneeni on niin vanha ettei se tahdo ymmärtää uutta hännätöntä lasertulokasta.

Paljon aikaa ja kärsivällisyyttä kuluu vanhan koneen siivoamiseen ja tarpeellisten tai muuten vaan kiinnostavien tiedostojen siirtämiseen uudelle koneelle. Vaan aikaahan minulla kuitenkin riittää, kärsivällisyydestä en niinkään mene takuseen.

Uusi keskusyksikkö on pieni mutta pippurinen, vain ehkä kolmanneksen vanhan koosta. Toivon sen palvelevan moitteettomasti vähintään yhtä kauan kuin edeltäjänsäkin. Jota tosin sain sillointällöin kiikuttaa tohtoroitavaksi.
Ne olivat kuitenkin suurimmaksi osaksi itseaiheutettuja vaivoja. Sitä kun uskoo niin lujasti itseensä vaikka vähempi riittäisi : ) Paras olisi vaan uskoa, että ne on eri miehet jotka ruumiita tekee ja erimiehet jotka niitä pesee!

Kynttilöitä ja kirjallisuutta

Viimepäivien ukkossateet loivat tunnelmalliset  hämäränhetket, mieli teki sytyttää kynttilät ja käpertyä kirjan kanssa punaisen nojatuolini syliin tutustumaan itselleni uuteen kirjailijaan.
Juuri kun olin asettautunut mukavasti, kertoi uutistenlukija radiosta Maeve Binchyn menehtyneen lyhyen sairauden murtamana.

Valitsen yleensä kirjastossa käydessäni lukemiseni palautettujen kärrystä, mutta pari viimekertaa olen pyytänyt  kirjastovirkailijaa suosittelemaan uutta lukemista. Täytyy ihailla nuortenkin kirjastolaisten laajaa kirjallisuuden tuntemusta, olen saanut mielenkiintoista luettavaa heidän suosituksestaan.
Tätä Binchyä tulen varmasti lukemaan jatkossakin.

Aina ei kuitenkaan jaksa lukea, ajankuluksi on sukkapuikotkin kaivettu kätköistään.....ja makkaranpaistossa on tullut käytyä laavulla. Mutta se on jo oma tarinansa, siitä ehkä myöhemmin.