Hae tästä blogista

torstai 30. toukokuuta 2013

Sanoista tekoihin

Erityislämmin toukokuun loppupuoli sai maamiehen muokkaamaan peltonsa auringon lämmitettäväksi ja odottamaan viljelypuuhia.
Ostimme kuopuksen kanssa talvella kaupungin poistomyynnistä tuon muokkaushärvelin, se on normi 'myyrää' tehokkaampi peli. Kuopus kiitteli sen tehoja ja minä ihastelin sileäksi muokattua peltoa : )

Siemenpotut löytyivät kuin löytyivätkin kaupasta, itteään Siikliä.

Lopuksi harso päälle. Suojaa kuivuudelta näillä helteillä. Ja kylmältä. Yöhallat tulevat vielä yhtä varmasti kuin yö seuraa päivää. Minäkö pessimisti?


sunnuntai 26. toukokuuta 2013

Parturissa


 Kuopuksen kanssa meillä on näköjään tullut tavaksi suunnitella pottuviljelyä näin keväisin. Tänä vuonna en ole esikasvattanut perunoita maitopurkeissa, idätyskin on tekemättä...luotan Agrimarketin huolehtivan siitä minun puolestani.

Yksi tie - kaksi asiaa. Rekkamies haluaa pitää tukkansa lyhyenä, konerasva ei ole hiuksille sopivaa 'brylgreemiä' . Niinpä emo otti sakset ja koirien trimmikoneen esille....ja voilá...lopputulos hivelee vanhan parturin silmää!

Silmää ja nauruhermoja hiveli myös kuopuksen Karhukoplapaita! Jokainen joka on lukenut Aku Ankkoja tuntee Karhukoplan!
Samassa sarjassa painii myös Lucky Luken Rantanplan, ihastuttavan persoonallinen vahtikoira.

Dostojevskin rinnalla menevät myös sarjakuvalehdet, elämää laidasta laitaan : ) 

maanantai 20. toukokuuta 2013

Latautunut Laku



Takana hieno viikonloppu ja ihka ensimmäiset kesäsäät. Kuten arvelinkin edellisessä jutussani pyöräily oli ykkösjuttu, mutta vastoin arveluitani jätin kaikki kaupungin tapahtumat omaan arvoonsa ja nautin auringosta, vapaudesta ja maisemista...ja niistäkin aivan yksin!

Arki alkoi myös mukavasti, Mindi-pirpana saapui Taivaanrannalle minua viihdyttämään pariksi päiväksi. Tai no, katsotaan milloin palautan sen Iipalle.

Uusille lukijoilleni kerron, että tämä Mindi on sama Matilda-koira, joka oli luonani viime kesänä ja jolle etsittiin silloin uutta kotia. Uusi koti löytyi monien mietteitten jälkeen Iipan luota. Iippa laittoi koko paletin uusiksi nimeä myöten.
Keskustelimme silloin paljon tästä koirasta ja siitä mitä se tarvitsee jotta siitä tulisi helppo ja miellyttävä seuralainen.
Itse en ollut enää halukas sitoutumaan niin suureen ja vaativaankin urakkaan, koiralla oli ikää jo seitsemän kuukautta. Se ei ollut siihen ikäänsä mennessä saanut nauttia 'pentujen eskarista', jota minä pidän ehdottoman tärkeänä.
Iippa otti haasteen vastaan ja nyt saamme nauttia hänen työnsä hedelmistäMindi on vilkas, iloinen ja ystävällinen koira, joka osaa myös käyttäytyä.

perjantai 17. toukokuuta 2013

Vapaapäivä

Kyllä,  luitte otsikon aivan oikein ! Itsekin hämmästelen vilkaistuani kalenteria - sekä puhelimesta että seinältä - ei merkintää ! Pääsen tukka putkella viilettelemään Juuson ja Iida-rouvan minulle tienaamalla polkypyörällä vailla päämäärää...ja päätymään ties minne : )
Eiliset pihansiivoustalkoot saimme tehdä ensimmäisen kesäpäivän lämmössä, samaa ihanuutta on lupeissa vielä lähipäiviksikin. Ja Rovaniemellä tapahtuu viikonloppuna monenlaista...menoksi !

torstai 16. toukokuuta 2013

Se aika vuodesta...

On jälleen se aika vuodesta jolloin haravat suihkivat pihoilla ja kasvun ihmettä etsitään silmä kovana mulloksella olevista kukkapenkeistä.

Kuvan kaksi säkillistä on täyttynyt vuorenkilpikasvuston perkausjätteistä!
Monivuotisten yrttieni lähempi tarkastelu näyttäisi vain ruohosipulin selvinneen hengissä talven kynsistä. Mutta se on sitäkin vahvemmin elossa; kun oikaisin yhtä tuppaan vartta jäi sormiini huumaava sipulin tuoksu.


tiistai 14. toukokuuta 2013

Minä 'Neuvokas'

Olen kirjoittanut Neuvokkaasta jo aikaisemmin viimevuoden helmikuussa jutussani 'sukkia sukkia sukkia', johon viereinen kuvakin liittyy. Noista sukkatalkoista heräsi kiinnostukseni vapaaehtoistyöhön.
Sukkia talkoilleet saivat kutsukirjeen sukkahaastejuhlaan, osallistuin, vaikutuin ja siinä se oli! Tähän porukkaan olisi mukava liittyä.
Edellä oleva on jonkinlainen johdanto eiliseen iltaan. Ja siihen minkä vuoksi olen entistäkin vakuuttuneempi vapaaaehtoistyön sisältörikkaudesta.


Neuvokas ei suinkaan ole vain vanhojen mummojen sukkakerho...kaukana siitä!
Eräs Neuvokkaan yhteistyökumppaneista on Lyseonpuiston lukio. Osallistuin viimeviikolla järjestettyyn välittämisen päivään, jolloin runsas vapaaehtoisten joukko  jalkautui nuorten kanssa ympäri kaupunkia, ja jonka yhtenä tarkoituksena oli 'ylisukupolvinen' kohtaaminen, ihmiseltä ihmiselle.
Oma kohteeni oli Jokkakallion asumispalvelukeskus (huh mikä sanahirviö!) seitsemän lukion ekaluokkalaisen kanssa aamuyhdeksästä iltapäiväkolmeen. Jokkakalliossa sijaitsee palveluasuntoja, dementiaosasto ja hoivapalveluosasto, joissa kaikissa osallistuimme parhaamme mukaan asukkaiden arkipäivään.

Kuten sukkatalkoissa järjesti Neuvokas myös tämän suurtempauksen osallistujille kiitos illan. Olen vieläkin eilisen lumoissa, tunnelma oli lämmin ja iloinen.. ajatelkaa: ei juhlapuheita... täytekakkukahvit... oman ohjelmarenkaan esityksiä.... yhteislaulua... suomalaista musiikkia kahdella hanurilla.... I love it!

sunnuntai 12. toukokuuta 2013

Logistiikkaa

Kun kotipaikkakunnalle on järjestetty koiranäyttely sinne on mukava mennä tuttuja ihmisiä ja myös tuttuja koiria tervehtimään. Kauan koiria harrastaneena minulla olikin viihtyisä päivä muistoja verestäessäni.

Helatorstai Rovaniemellä valkeni koleana ja kosteana, varsinainen koiranilma! No, jokainen ulkoilmalajeja harrastava tietää että oikeanlainen varustelu takaa nautittavan tapahtuman säästä riippumatta.
Koiria en enää välitä kuvata (kun paikalla oli loistaviakin kuvaajia), enkä varsinaisesti  itse näyttelystäkään innostunut, mutta mielenkiinnolla katselin  millaisia kuljetus- ym. ratkaisuja ihmiset olivat päivän varalle kehitelleet.

Ns. turkkiroduille näyttelytrimmit suunnitellaan kuukausia ennen varsinaista esiintymistä, mutta ne viimeistellään joko edellisenä iltana tai varhain näyttelyaamuna.Ja vielä näyttelypaikalla koirat nostetaan trimmipöydälle ja harjauksen jälkeen saksitaan häiritsevät karvat pois.
Tuulta ja sadetta - kuumina päivinä myös aurinkoa - vastaan on tarpeen suojautua ns.näyttelyteltalla.
Siksipä näyttelypaikalle täytyy saada kulkeutumaan lähes muuttokuormaa vastaava tavaramäärä.

sunnuntai 5. toukokuuta 2013

Kysymys luontoiltaan


Maakuntana Lappi ja kaupunkina Rovaniemi - tunturit, vaarat, Lainaanselällä yhtyvät suuret joet, murre - siinä minun fyysinen ja henkinen kotini. 
Olen joskus viime vuosituhannella leikannut talteen allaolevan jutun paikallislehdestä. Koska olen todellakin jutun nimimerkin tapainen eläjä - entinen koirankouluttaja sekä nykyinen metsässä samoilija ja jotain muutakin yhtäläisyyttä menneisyyteen jutusta löytyy - julkaisen Unskin luvalla tekstin blogissani.
Ctrl ja + suurentaa tekstin luettavaan kokoon.

Lukekaa ja naurakaa, olkaa hyvät !



perjantai 3. toukokuuta 2013

Rakhauen riivaamat

Tulipa tässä iltana muutamana jälleen nautittua paikallisesta kulttuuritarjonnasta. Paikallisesta kaikkia tekijöitään myöten.

Kansalaisopistot tarjoavat monenlaisia mahdollisuuksia harrastaa olipa sitten kyse hengenlahjoista tai kädentaidoista.
Rovaniemen kansalaisopiston näytelmäryhmä Saalot palkittiin stipendillä viimevuoden maaliskuussa Lapin ja Koillismaan Teatterihelinöissä. Tuolloin esitettävää näytöstä en nähnyt, aikaisempia kylläkin.
Nyt näkemäni näytelmän kirjoittaja 'Unski' Unto Matinlompolo on armoitettu sanankäyttäjä, joka on perehtynyt ihmiselämän kiemuroihin sen pohjamutia myöten. Huumoria käyttäen ja asioista niitten oikeilla nimillä kirjoittaen teksti uppoaa kuulijoihin. Aihe oli ajankohtainen, eläkeikäisten elämänjano ja alkoholinkäyttö, kuntosalillakin näyttelijät ahkeroivat.

Olen tutustunut Matinlompolon teksteihin jo vuosia sitten, kun hän pakinoi meidän paikallislehdessämme. Silloinen teksti oli kuin minulle kirjoitettu, se iski nauruhermoihin kuin moukari!