Keikkaa pukkaa

Vapaaehtoistyö on kohdallani pitkän tauon jälkeen jälleen vauhdissa. Marraskuun olin vapaalla Afrikassa, joulukuu meni muuten vain hiljaiseloa viettäessä. Neuvokaskin oli joulutauolla.

Nyt akut on ladattu piripintaan ja minulla on jälleen annettavaa kanssaihmisilleni. Pääasiassa toimin asiointirenkaassa kertaluonteisena saattajana ihmisille, jotka tarvitsevat eri syistä tukea asioidensa hoitamiseen. Minulle sopii hyvin tämän kaltainen toiminta - tykkään elää vailla kiinteää ohjelmaa. Paras kannustin vapaaehtoistyön jatkamiseen on tuettaviltani saamani palaute; sama tuettava pyytää uudelleen ja uudelleen minua 'keikalle'.
Tulen silloin tällöin myös miettineeksi heidän kuulumisiaan jälkeenpäinkin, kun edellisestä tapaamisesta on kulunut pidemmän aikaa. Vuorovaikutusta : )

Ilman kelloa ja kalenteria elävänä tyyppinä olen asetellut itseäni ruotuun ja solminut myös yhden kalenteriinkin sitovan tukisuhteen. Tapaamme kerran viikossa tai sopimuksen mukaan, jos jommalla kummalla on muuta tärkeää menoa.
Tämä tuettavani on todella virkistävä persoona, ikää, huumoria ja supliikkia löytyy! Käymme tapaamisen aluksi lähestulkoon säällä kuin säällä kävelylenkin ulkona ja usein jatkamme juttua vielä kahvikupin äärellä.

Koiran ja kameran ulkoilutus on jäänyt satunnaisiin kertoihin. Koiran kanssa olisi vuorovaikutusta, mutta Mindi on harvakseltaan Taivaanrannalla ja kamera taas vierastaa pakkasia. Eikä valokuvaus ole ollutkaan minulle varsinainen harrastus, kunhan fiilistellen joskus kuvailen.

Pakkasia pitelee

Hiihtokausi alkoi lupaavasti, säät vaihtelivat laidasta laitaan mutteivat estäneet mieliharrastusta.
Tämä kyltti sensijaan on jo vakava hidaste minun kuntoilulleni. Hiihtolatu jää kuitenkin paikalleen, vain rakennusvaiheen ajan joudun etsimään ladun pään sukset olalla.

Tämä raiskattu maisema on silmissäni joka kerran kun käyn postilaatikolla tai lähden kävellen kaupungille.
Kävely on järkevin tapa liikkua kun pakkaslukemat ovat jälleen vanhanajan talven lukemissa. Sopivan vaatetuksen löytäminen on kokeilun tulos; untuvatakki ei ole paras vaihtoehto. Toisaalta taas nykyaikaiset kalvolliset takit ovat minun kokemukseni mukaan hiostavia. En myöskään ole päässyt sinuiksi fleesen kanssa, vanhassa vara parempi, villa on voittamaton lämmike.

Elämää konditionaalissa

Pyhien rikkomat viikot ja sen myötä hiljentynyt arki asettaa omalle viitsimiselle haasteita. Voisin lähteä kävelylle katselemaan ihmisten jouluvaloja, voisin käydä vaikka hiihtämässä, voisin piipahtaa kylästelemässä, voisin vetää hikijumpan kotikonstein...

Tämä on nyt sitä elämää, joka ei ole tavoittelemisen arvoista, mutta joka on ajoittain paikallaan kaiken suorittamisen keskellä.  Hiljentyminen on tarpeen, mutta rajansa silläkin, ruumis kaipaa rääkkäämistä : )

Hiihtämään olen toki päässyt, vaikka keli on ollut lähellä nollaa. Yllättäen sukset ovat luistaneet hyvin, kiitos nykyaikaisten voiteitten. Viitseliäisyys kuitenkin on ollut hakusessa näinkin mieluisessa tekemisessä.

Joitain aivan erityisiäkin aktiviteetteja sentään on tullut näiden pyhien aikaan harrastettua. Kuten tapaninpäivä-ajelu kuopuksen kanssa Ouluun katsomaan esikoisen uutta ja vielä keskeneräistä autotallirakennusta.

Esikoisella on ollut 'ikuinen' haave omasta autotallista, jossa voisi harrastaa autojen rassausta, mutta asumismuoto ei ole mahdollistanut sitä. Muutto omakotitaloon vajaa pari vuotta taaksepäin on pannut haaveeseen vauhtia ja pihalla nököttävät autovanhukset päässevät ennenpitkää käsittelyyn.  

Voisin myös jälleen herätellä käsityöharrastustani..uutta pipoa varten olen jo ostanut lankaakin, mutta puikot pitäisi vielä etsiä kätköistään : )