Vaaranlampi

Pitkään jatkunut lämmin sääjakso huipentui +31 Cº Rovaniemellä. Tässä lämmössa ei tee mieli lähteä pyöräilemään. Niin mukavaa kuin olisikin viilettää kilometrien pituista alamäkeä takaisin kotiin tulo olisi tuskien taival! Asialla on puolensa ja puolensa kun asuu korkealla vaaralla.

Illat ovat aivan ihania käveleskellä sinne tänne vailla päämäärää, aurinko on jo hiukan matalammalla eikä porota yhtä kuumasti kuin päivällä. Askeleet ohjautuvat milloin minnekin,  usein löytyy ennenkävelemätön polku tallattavaksi, aina löytyy jotain katseltavaa. Lämpö on houkutellut myös keskikesän tuoksut kulkijan aistittavaksi.  Mieleeni tuli nuoruuteni kesät ja rehevä vastaniitetyn heinäpellon tuoksu.
Eilen jalat veivät kulkijan Vaaranlammelle. Siellä on tänä kesänä enemmän elämää kuin vuosiin. Kylmästä alkukesästä huolimatta vesilintujen pesintä on onnistunut hyvin ja useita poikueita tapaa opettelemassa itsenäistä elämäänsä emon valvonnassa.

Sanaton suru

Kun jatkoksi edelliseen postaukseen  tämä, jota en koskaan olisi halunnut kirjoittaa! Minun 'pikkusiskoni' on poissa.

Luopumisia

Elämä kulkee latujaan, valosta varjoon, varjosta valoon...
Joskus elämä satuttaa, pakottaa katsomaan syvälle, hiljentymään olennaisen äärelle. Mikä on totta, mikä  irtipäästettävää.

Tätä 'vintin siivousta' tulee tehtyä varsinkin silloin, kun viikatemies käy merkitsemässä tai harventamassa elonpeltoa. Niin monta, monta tuttua on viimevuosina temmattu pois inhimillisesti ajatellen kesken matkan, varottamatta.

Näin runon ja suven päivänä ja näihin mietteisiin sopinee säkeet Eino Leinon runosta Lapin kesä

Ja minä itse? Miksi näitä mietin?
Se merkki varhaisen on vanhuuden : )

Kyyneleitä Taivaanrannalla 2

Taivaanrannalla on surullista.

Aioimme Iipan ja Mindin kanssa viettää iltaa Kirkkolammella, mutta säidenhaltija päätti puolestamme toisin. Niinpä sitten keittelimme Taivaanrannalla iltateetä itsepoimituista yrteistä ja siinä sivussa muistelimme menneitä ja harrastustamme, harrastuskavereitamme ja heidän kuulumisiaan.

Yllättävä suruviesti kertoi yhteisen pitkäaikaisen harrastuskaverimme menehtyneen vaikeaan sairauteen. En ollut tiennyt hänen sairaudestaan.
Hän oli kaikessa mukana, aina rauhallisena, ystävällisenä ja valmiina auttamaan ja neuvomaan tarvittaessa.
Viimeiseksi jäänyt tapaaminen Tuonenvirran ylittäneen ystävämme kanssa jätti lämpimän muiston - entisten lisäksi - hänestä.
Olimme sattumoisin samalla lomalennolla ensimmäisellä Espanjan matkallani. Paluulennon jälkeen odottelimme laukkujamme terminaalin hihnalta ja koska asuimme samalla suunnalla hän tarjosi kyytiä kotiin varaamassaan taksissa. Eikä suostunut ottamaan maksua.
Sellainen hän oli.

Lepää rauhassa Kari, muistosi elää.