Hae tästä blogista

keskiviikko 26. maaliskuuta 2014

Kevättalven iloja

Kauniit säät hellivät meitä lappilaisia jälleen lumimyräkän jälkeen, luonto on pukeutunut puhtaaseen vaippaan ihmisriepujen virkistyä helmoissaan.
Ja mikä ettei myös koirien. Mindi-Pirpana on visiteeraamassa Taivaanrannalla ja lähdimme yhdessä kuluttamaan aikaa keväisille hangille.
Vesi ja aurinko tekevät kesälle tilaa.... suoluonto tarjoaa kulkijalleen kauniita yksityiskohtia.....



lauantai 22. maaliskuuta 2014

Pupun päiväunet


Kevät keikkuen tulevi, etuajassa. Pajunkissat ovat puhjenneet jo nyt, mikä ei suinkaan ole tavallista Rovaniemen korkeudella. Lauha talvi vesisateineen sai epäilemään josko pääsen tänä keväänä lainkaan kävelemään Mäntyvaaran soille, mutta viimeviikon pakkaset kovettivat hanget ja niinpä olen saanut virkistää mieleni luonnon rauhassa. Tarpeen se on ollutkin tuon tietyömaan vuoksi.

Uutta luntakin saimme kahlata asti ja se pehmusti tälle 'kotijänikselle' rauhallisen päiväunipaikan takapihalleni. Kyllä Taivaanrannalla kelpaa !

perjantai 21. maaliskuuta 2014

Talviuinnin MM

Tietokone palautui telakalta Taivaanrannalle uudella kovalevyllä varustettuna, ajankulua ja askaretta on riittänyt netin yms. asennuksessa. Jouduin myöskin käyttämään maksullista miestä apuna koska ulkoilusäät houkuttelivat enemmän kuin tietokoneen 'penkominen'. Vaan nyt ehkä blogikin herää uudelleen henkiin : )


Rovaniemellä on paraillaan menossa avantouinnin MM-kisat, joista ei dramatiikkaakaan ole  puuttunut.
Olin katsomassa ns. maratonmatkaa, jossa yhden uimarin pintapelastajat joutuivat pelastamaan. Häntä elvytettiin ensin paikalla ennen sairaalaan kuljetusta.
Kilpailijoiden on esitettävä lääkärintodistus järjestäjille kyvystään uida 450m avannossa, mutta silti näin voi käydä.

 Tässä vielä lisäyksenä linkki  huikean kauniin päivän tapahtumaan.

keskiviikko 5. maaliskuuta 2014

Tietokone telakalla

Blogini on jäänyt lähes heitteille. Syitä on monia, mutta ettei menisi selittelyksi syistä tärkein on huonosti toimiva tietokone.  Puolitoista vuotta taaksepäin ostin uuden tietokoneen, koska vanhan prosessori oli hidas ja muistiakaan ei ollut riittävästi. Siis sillä tietokoneella : ) 
Hankintani ei sitten mennyt täysin nappiin, kovalevy hajosi ja nyt  kone on takuuhuollossa, kiitos EU:n pitkien takuumääräysten.

Elämä on mallillaan, vaikka surenkin tuota tietyömaan pilaamaa maisemaa. Maa on autio ja tyhjä, puut puuttuvat, ikiaikaiset kalliot on räjäytetty ja ne pienet suolämpäreet joista oli niin hauska seurata hillan kukintaa ovat hautautuneet tielinjan alle.
Ehkä vielä laitan kuvia tuosta työmaasta tänne kunhan koneeni palaa kotiin.