Neuvokas kouluttaa

Syyskausi alkaa lähestyä loppuaan ja saan odotetun joululoman yhtälailla ohjatusta liikunnasta, kirjoitusharrastuksesta kuin vapaaehtoistyöstäkin. Kaikki ne ovat mieluisia tekemisiä, mutta minä, jonka periaate on ollut elämä ilman kelloa ja kalenteria olen väsynyt kalenterin seuraamiseen. Joustava luonteeni kuitenkin taipuu elämän tuomiin mahdollisuuksiin periaatteita venyttämällä : ) 
Venyttäminen minun kohdallani on vienyt useamman viikonlopun kuluneen kuukauden aikana. Pari viikkoa taaksepäin Neuvokas järjesti EA1-kurssin, jolla päivitin vanhentuneen ensiaputaitoni ja -korttini.
Eilinen päivä kului jälleen koulutuksessa, joka herätti minut ruususen unestani. Me vapaaehtoiset emme oletettavasti joudu tekemisiin väkivallan kanssa tehtävissämme, mutta esim.herra Alzheimer saattaa järjestää yllätyksiä. Molemmissa koulutuksissa painotetaan havainnoinnin ja ennakoinnin tärkeyttä. Kummallakin kurssilla saimme harjoitella asioita käytännössä joskaan Anne-nukke ei herännyt henkiin lukuisista elvytyksistä huolimatta. Sen sijaan onnistuin irrottautumaan kiinnikäyneen uhkaavasti käyttäytyvän lähimmäiseni otteesta : )
Iloisen yllätyksen koin myös, kun tapasin Marin äidin kurssilla. Hän ei ole asunut Rovaniemellä enkä ole tavannut häntä reiluun viiteentoista vuoteen, ja silloinkin vain pikapikaa ohimennen. Näin vain on, että kaikuja entisestä elämästä tulee vastaan tuon tuostakin. Elämä tuntuu kokonaiselta.

Tylsääkö?

Tämä blogini on muotoutunut omanlaiseksekseen, mutta siitä puuttuu alkuaikojen hengenpalo, se ei inspiroi. Tylsää.

Sattumoisin huomasin paikallislehdessä ilmoituksen luovan kirjoittamisen ryhmästä, jota tulisi ohjaamaan teatterin ammattilainen, näyttelijä ja draamaopettaja ja mitä kaikkea hän teatterissa tekeekään. Siis sinne! Paikalle saapui yllätyksekseni  paljon  kirjoittamisesta kiinnostuneita ihmisiä, ikähaitari parikymppisistä  eläkeläisiin. Yhtään tylsää hetkeä ei  mahtunut parituntiseen, ryhmän vetäjä oli taitava saamaan porukan mukaan! Aivan super! Näin hauskaa minulla ei ole ollut aikoihin!

Tässä hengentuotteemme,  koko ryhmän yhteisesti tuottama kirje, johon jokainen sai vuorollaan kirjoittaa vain yhden lauseen ilman pistettä tai pilkkua, seuraava kirjoittaja sai päättää jatkuuko lause.

Ensitapaaminen

Tänään olen alottanut ns. kotokaveritoiminnan Moninetissä. Tämäkin on vapaaehtoistyötä, jossa minulla on taustavoimana laaja organisaatio.

Tämän suloisen vauvan vanhempineen tapasin Moninetin tiloissa. Keskustelimme tulkin välityksellä tulevasta yhteistyöstä ja toiveista, että varmasti tulisimme ymmärretyksi oikein.
Sain pienen käsityksen maahanmuuttajien kielivaikeuksista, kun kuuntelin tulkin ja perheen vanhempien keskustelua heidän omalla kielellään. Kuvittelin itseni vastaavaan tilanteeseen; maa, kieli ja tavat - kaikki outoja, ilmastosta nyt puhumattakaan.
Perhe on asunut Suomessa jo jonkin aikaa ja varsinkin isä ymmärtää ja puhuu suomea kohtuullisesti hyvin (oli pakko korjata jälkeenpäin). Perheen äidin kanssa me alotamme säännölliset tapaamiset tarkoituksena vahvistaa hänen suomenkielen ja kulttuurin tuntemustaan. Mukana tulee olemaan tämä pienokainen, joka oppii suomenkielen itsestäänselvyytenä samalla kun kasvaa osaksi suomalaista yhteisöä.

Olen aivan fiiliksissä!

Paluu päiväjärjestykseen

Mindin vierailu Taivaanrannalla päättyi tältä erää. Minulla on muita kiireitä, joten Ilmari tuli äitinsä kanssa noutamaan sitä ja vie sen kotiin odottamaan isäntäperheen kotiutumista.
Ilmari on pian kolmivuotias vesseli. Pienessä lapsessa kasvu ja kehitys näkyy huimina harppauksina, kun harvakseltaan tapaamme. Keväällä mittailimme yhdessä uutta rakentailla olevaa tietä ja kesällä kävin ihailemassa Ilmarin taitoja potkupyörän hallinnassa. Noista Rovaniemen liikennejärjestelyistä vielä tässäkin yhteydessä sen verran, että niin Iippa  kuin Varpukin joutuivat kysymään ajo-ohjeita Taivaanrannalle. Ja he molemmat ovat paikkakuntalaisia!

Seurustelimme ensin sisällä ja kun tuli Ilmarin ja Mindin aika lähteä halusin vielä antaa Mindille tilaisuuden juosta ulkona niin että sen olisi mukava vaikkapa nukkua päiväunet odotellessaan.
Mindi-pirpana juoksenteli mahanalus jalkoja täynnä nenä maassa jäniksen jälkiä seuraten. Se ei irtoa vapaanakaan pitkäksi aikaa eikä etäänny kovin kauas ja lisäksi  sen luoksetulo on supernopea . Se muistaa myös kysyä joka polun risteyksessä menosuuntaa. Ja jälleen haluan korostaa miten tärkeää on koiranpennun tapakasvatus, joka alkaa jo pentulaatikosta! Mindin kohdalla se ei toteutunut ja siitä aiheutunut riesa on lähes mahdoton kokonaan häivyttää. Iippa on tehnyt valtavan suuren työn Mindin hallittavuudessa.
Mindin elämän alkutaipaleesta kirjoitin enemmänkin kesäkuussa 2012.

Ohutta aamuäreyttä

Sunnuntaina aamu valkeni lumisena, Taivaanrannalla ohutta aamuäreyttä. Tiedossa patikointia koiran kanssa.
Tänä syksynä Mindin vierailut ovat sattuneet yhteen todellisten 'koiranilmojen' kanssa.
Jos lunta on puoleen sääreen olisi mukavampaa lähteä valmiiksi tallatuille poluille kuin kahlata umpihangessa jalan lipsuessa eteen-taakse...odottaa että koirakumppani saa paitsi tehdyksi tarpeensa myös lukea tienvarsipostin ja jättää sinne omat viestinsä. Koiraihmisten arkea.

Tällä kertaa kuitenkin lunta oli satanut yöllä vain malliksi, se ei haitannut kulkua mitenkään. Aamuäreyskin haihtui kuin tuhka tuuleen seuratessani Mindin iloista juoksentelua pitkin Korkalovaaran rinteitä. Kaikki hajut tuli huolellisesti rekisteröityä pikkukoiran aivoihin ja monen monet omat merkit merkattua.

En kuitenkaan enää aikoihin ole ollut kiinnostunut koirallisesta elämästä, mukavuuden halu on yksi syy mutta ei ainoa. Vapaaehtoistyö antaa ohjatun kuntoliikunnan sekä omatoimisen metsässä ravaamisen myötä aivan riittävästi sisältöä viikon varrelle.