Hae tästä blogista

lauantai 14. helmikuuta 2015

Luopumista

Ystävänpäivän kynnyksellä sain kuulla ikäviä uutisia. Minun Neuvokkaan vapaaehtoisurani ensimmäinen tuettava on vakavasti sairas.
Olemme tavanneet hänen kanssaan kerran viikossa tämän kahden vuoden ajan. Olemme ulkoilleet...kahvitelleet....keskustelleet Rovaniemen historiasta ja tapahtumista....puhuneet vanhoista tavoista, käsitöistä....pelanneet korttia....ja mukana on lähes aina ollut huumori.

Nyt tuo kaikki on takana. Hän ei enää palaa kotiin, vaan viettää elämänsä viimeiset hetket TK:n vuodeosastolla. Me tapaamme vielä, mutta ero on läsnä jokaisessa tapaamisessa. Saan saattaa häntä loppuun asti.

Voin olla ulkoapäin kova ja vahva,
mutta sisältä heikko ja hutera.
Voin hymyillä leveämmin kuin aurinko,
mutta samalla hymyn taakse voi kätkeytyä kyynelten valtameri.
Voin sanoa, että minulla on kaikki hyvin,
vaikka oikeasti tarvitsisin tukea ja apua
kipeämmin kuin koskaan.
Voin sanoa, että ei haittaa tai ymmärrän täysin, 
vaikka sisimmässäni olisin murentunut hiekan kokoisiksi palasiksi ja toivonut,
että heräisin unesta, pahasta sellaisesta.

Voin sanoa että jaksan, tarkoittamatta sitä.

- tuntematon -

torstai 12. helmikuuta 2015

Ystävyydelle



Internetissä tutustuu ihmisiin,
joista ajan myötä tulee ystäviä.
Jutellaan keskenämme, kuin olisimme
aina tunteneet toisemme.
Tiedämme välimatkan, joka meidät erottaa. 
Joitakin tapaamme,
joitakin emme koskaan tapaa,
mutta silti me kiinnymme
näihin ihmisiin.
Virtuaaliystävyys ei tunne rajoja
ja se voi olla yhtä aitoa
kuin muukin ystävyys.

Ystäväni, kiitos teille ystävyydestänne !

perjantai 6. helmikuuta 2015

torstai 5. helmikuuta 2015

Turvallista matkaa....



Kuvat ovat jälleen puhelimella otettuja, se kun on niin kätevästi käsillä. Valokuvaus harrastuksena näyttää olevan jos ei unohduksissa niin ainakin pitkällä tauolla.

Tuolla aikaisemmin sanoin, että tunnen oloni turvalliseksi portin ulkopuolellakin, mutta viisainta oli olla kokeilematta.
Portti lukittiin yöksi, kuten myös pihalla olevat polkupyörät.
Alempana oleva lukko on huutavaa mallia. Ennennäkemätöntä. Lukon lukittuna ollessa sen räpeltäminen saa aikaan vihlovan ujelluksen!

tiistai 3. helmikuuta 2015

KLM kuljetti

Talven pakkasista ja lumimyräköistä evakuoiduin jälleen Afrikan lämpöön pariksi viikoksi. Lämpöä oli aluksi yli tarpeen, mutta siihen tottui muutaman päivän oleskelun jälkeen. Tottumisesta huolimatta hiki virtasi, toimi hyvin ihon kosteuttajana : )
Lento Accraan oli sujuvampi kuin edellisellä kerralla, Kotokan lentokentällä oli tehty mittavia muutoksia matkustajien vastaanottamisessa, passintarkastuspisteitä oli lisätty ja selkeytetty.

Lähtevienkin  lentojen puolella oli muutoksia, yllättäen ovella seisova vartija ei suvainnut saattajieni tulla terminaaliin. Ja sielläkin oli erilaisia tarkastuspisteitä  lisätty. Edellisellä kerralla ei kysytty rokotustodistusta, onneksi olin ottanut sen varmuuden vuoksi mukaan. Tarvittavat laput täytin jo rutiinilla, mutta hiukan jännitti passintarkastuspisteessä, kun virkailija tutki niitä tarkkaan ja aina väliin vilkaisi minua. No, leimat tulivat ja pääsin säädetyssä järjestyksessä jatkamaan kohti lähtöporttia.

Kaiken kaikkiaan tunnen itseni jo konkariksi lentokentillä, samalla kaavalla ne tuntuvat toimivan joka puolella.