Hae tästä blogista

sunnuntai 19. marraskuuta 2017

Koiramaista juttua

Taivaanrannnalla on eletty syksy nauttien yhtälailla sumuisista aamuista kuin kirkkaista päivistä. Vapaaehtoistyö ja samoilu metsissä ovat edelleen minun mieluisimpia ajanviettotapojani. Koirailu on mukana taustalla lähinnä facebookissa tuttujen koirien kuulumisia seuraillen.
Kauan sitten Juuson kanssa ulkoillessani tutustuin Heidiin, joka myös oli koiransa kanssa liikkeellä, ja joka sittemmin ryhtyi kasvattajaksi. Kun Juusosta aika jätti hain toisinaan ikävän torjuntaan Levi Lappalaisen seurakseni. Loppukesästä syntyneestä pentueesta Heidi jätti itselleen tämän hurmaavan Claaran, johon sain tutustua menneellä viikolla. Oli ilo seurata pienen koiran ilmeitä ja reaktioita uudessa ympäristössä! Kiitos seurastasi Heidi!
Kuva Jenni Pyhäjärvi.

 Toinen kohdalleni tullut aivan uusi koirakokemus on myös viime viikolta. Rovaniemelle on n. vuosi sitten perustettu koirauimala Polske. Koirattomana minulla ei ole ollut tilaisuutta siihen tutustua, mutta harrastavia ystäviäni on kiittäminen tästäkin kokemuksesta.


Varpu lähetti viestin, että hän on varannut uintiajan Penni-koiralleen ja voisin tulla seuraamaan sitä halutessani. Halusin tietenkin!
Kuten ihmistenkin uimahallissa täälläkin peseydytään ennen altaaseen menoa, pesuaineetkin on talon puolesta. Pesua varten on oma tila, jossa voi myös kuivata koiran uinnin jälkeen.
Näin talviseen aikaan se on välttämätöntäkin. Lisäksi vielä takki päälle, tiedäthän tuon itsekin miltä talvisää tuntuu uimahallista ulos tullessa : )