Pieni Punainen

 Laatikoita siivoillessani löysin vanhan käsinkirjoitetun tekstini ajalta jolloin kirjoittelin enemmänkin. Ajalta, jolloin tekstiä syntyi kun vain laskin kynäni paperille. Tässäpä, olkaa hyvät 😌

Pieni Punainen

Pienessä talossa maaseudulla asui nuori äiti - Elli - kahden lapsensa kanssa. Hänen miehensä oli jättänyt heidät ja aloittanut uuden elämän kaukana toisella paikkakunnalla. Elli oli jo sopeutunut elämään yksin lastensa kanssa. Arki ja sen pyörittäminen täytti päivät sopivasti niin että hän ei ehtinyt murehtia menneitä. Vain yksi asia hiersi arjen sujumista. Nykykielellä hienosti sanottuna logistiikka. Kaksi pientä lasta, nuorempi vielä sylissä kannettava, toinenkin talutettava. Lisäksi kauppakassi, siinä ei kaksi kättä tahdo riittää.

Ellin ajatuksiin oli hiipinyt ajatus auton hankinnasta. Reippaana naisena Elli lähti autokauppaan tarjontaa katsastamaan. Tuskin ovesta sisään astuttuaan hän näki vieressään automyyjän, joka ryhtyi kyselemään millaista autoa rouva on ajatellut... Hetken ajan Elli tunsi olevansa Maailman Tärkein Henkilö jonka toiveet olivat automyyjän ykkösprioriteetti. Myyjä oli huomattavasti Elliä vanhempi, mutta Elli ei suinkaan sulkenut silmiään vastakkaiselta sukupuolelta, siksi Elli otti tilanteesta kaiken irti ja tekeytyi hiukan yksinkertaiseksi. Katseltiin pientä punaista monikäyttöisellä korimallilla varustettua autoa, johon myyjä vakuutti myös rattaiden hyvin mahtuvan. Kohtelias ja innokas myyjä näytti kädestäpitäen miten takaistuimet ja selkänojat sai käännettyä pois rattaiden tieltä. Elli kyseli auton ylläpidosta ja tekniikasta...päät yhdessä katseltiin konepellin alle tutkimaan teknisiä yksityiskohtia ja kylkikyljessä kumarruttiin etsimään öljytikkua moottoritilasta...

Kaupat tehtiin Pienestä Punaisesta. Se sulki sisäänsä kiltisti Ellin ja lapset kimpsuineen kampsuineen ja nieli kilometrejä kiitettävällä tahdilla. Elli oli saanut elämäänsä uuden ulottuvuuden!

Murphyn laki

 Voi sinua Mr Murphy mitä olet mennyt tekemään! 

Blogiongelmani senkun jatkuu. Lähetin terveiseni Googlelle, toiveissa on tilanteen korjautuminen. Mutta kun tuo Mr Murphy on säätänyt ettei yksi harmi riitä, tukuttain pitää niitä järjestää. Tietokone sanoi poks eikä enää käynnisty. Puhelin toimii, mutta sen pienellä näytöllä operoiminen on työlästä. Pääsiäiseksi aioin lähteä Ouluun tervehtimään esikoista ja vaimoansa, mutta ajokelit torppasivat hankkeen. Teenpä sitten lumitöitä pihalla aikani kuluksi, niitä tuntuu riittävän ☃

Hakkerit ärrrhhhhh!

 Joku tuntematon taho on hakkeroinut minun tämän blogini kirjautumissivun. Pääsin monen yrityksen jälkeen kuitenkin kiertotietä sisään ja kunhan saan inspiraation palaan sanaisen arkkuni ääreen ✌

Ihmiseltä ihmiselle

 

 Viime aikoina on tullut enää vähän kirjoitettua vapaaehtoistyöstäni Neuvokkaassa. 

Liityin vapaaehtoisiin 10v. sitten ja alkuvuosina toiminkin ahkerasti erilaisissa tehtävissä. Pikkuhiljaa olen luopunut niistä ja keskityn nyt enemmän omaan hyvinvointiini, vaikka Neuvokas kylläkin huolehtii  vapaaehtoistensa jaksamisesta järjestämällä laajalti  koulutuksia tehtäviin liittyen sekä virkistykseksi erilaisia tapahtumia kuten esim. retkiä toiveiden perusteella. 

Taannoin juttelin pitkään ystäväni Ainon kanssa, meitä yhdistää tämä vapaaehtoisuus.

Hän on esitellyt omaa toimintaansa Muistiliiton julkaisussa. Sain luvan liittää sen omaan blogiini.

Olen  Aino, en vakinainen enkä väkinäinen vaan vapaaehtoinen Muistikaveri, kanssakulkija, kuuntelija ja juttukaveri. Minulla on ollut ilo tutustua vuosien mittaan moneen upeaan henkilöön, joiden muistia viheliäinen sairaus oli ja on nakertanut pala palalta. Me kaikki olemme erilaisia - myös muistisairaat. Se on elämän rikkaus, muistisairauttakin on montaa sorttia. Niinpä se missä vaiheessa kelläkin on alamäki menossa ratkaisee paljon miten voin Muistikaverina helpottaa heidän elämäänsä pienen tuokion kerrallaan.

Politiikka ja maailmantilanne ovat minun kiellettyjen aiheiden listalla, uskontokin. Mutta jos joku pyytää vaikka lukemaan raamattua teen sen tottakai ja veisaamme muutaman virren. Laulamme muutenkin paljon kunkin toivomusten mukaan. Vitsi on siinä, että minä tarvitsen tuekseni sanat, heillä ne ovat omalla kovalevyllä. Käymme kävelyllä, eräät menevät sellaista vauhtia, että minun on pidettävä huolta omasta kunnostani pysyäkseni mukana. 

Meitä Muistikavereita löytyy moneen tarpeeseen: yksi käy mummelin kanssa uimassa, toinen sivakoi papan kanssa murtsikkaa, kolmas pelaa tuppea ja tuolijumppa sopii kaikille.  Moni tapailee tanssiaskeleita kun pannaan sopivaa musiikkia soimaan, sehän onkin tutkitusti  varsinaista aivojumppaa.

Ei haittaa, vaikka he eivät tunnista minua itseäni. Eräs ihana jo edesmennyt mummeli näki jo parvekkeeltaan riemunkirjavan reppuni lähestyvän pyörän tarakalla ja kipitti ovelle odottamaan summerin soimista.  Silloin minä olin hänen vanha ystävänsä, joka ei varmasti olisi osannut käyttää hissiä vaan olisi eksynyt portaikkoon.  Ulkoillessamme hän aina ihmetteli mihin kaikki tuttavat olivat kadonneet.  Hän oli vaivautunut kun tämän tästä joku  "ventovieras" pysähtyi iloisesti juttelemaan ja kysymään kuulumisia - kuka lie? Heistä eroon päästyään hän ärsyyntyneenä tuhahteli ettei ollut heitä koskaan nähnytkään!

Me Muistikaverit olemme tärkeitä myös sairastuneiden läheisille. He saavat tarpeellisen tauon, hetken omaa aikaa ilman jatkuvaa huolehtimista.  Me teemme ilmaista vapaaehtoistyötä - laskuja ei lähetetä perään eikä meidän takia tarvitse etukäteen siivota, emme tee tupatarkastusta. 

Parasta tässä hommassa on se kun näkee että saa silmät kirkkaiksi ja vähintään hymyn huulille heille joiden elämänpiiri on armotta supistunut! Muistikaverin pääsyvaatimukset eivät ole liian korkeat, olemme vain ihminen ihmiselle. Tällaisenakin riittää.

Tähteistä tarpeellista

 

Naaprissa asuu käsityöharrastaja, jolle kertyy paljon pieniä jäännöskeriä villalankaa, minun onnekseni. Hänen langantähteistään kudoin pari vuotta taaksepäin itselleni räsymattotekniikalla villapaidan . 

Facebookissa Käsityöterapiaa by Tättähäärä jakaa ohjeita sekä kuvia neuleistaan. Niinpä niin, minähän innostuin !

Oikeastaan saan kiittää blogiystävääni Vilukissiä että yleensä ryhdyin seuraamaan neulepostauksia 😏

Ja niinhän siinä taas kävi ettei ensiyrittämällä mittasuhteet kuten ei myöskään värit miellyttäneet. Näin käy usein.

Eikun purkamaan..ja sitten sukantekele makasikin koomassa pitkän tovin ! 

Olin ehtinyt alkuinnostuksessani facessa julkaista kuvan tulevasta sukan aihiosta, pakkohan se sitten oli ottaa uudelleen työn alle. Sinni ei antanut myöten!

Lopussa kiitos seisoo! 

Langanpätkät on päätelty suomalaisen elokuvan säestyksellä. Ei tarvinnut katsetta nostaa, minulta kun ei onnistu kaksi asiaa yht'aikaa 😌 

Fingelskaa

Sanoista ja niiden merkityksestä kiinnostuneena  yleensä tarkistan itselleni vieraan ilmaisun netistä. Ei ole suomenkielikään enää yhtä yksioikoista kuin minun nuoruudessani. Englanti väännöksineen tuppaa sotkemaan äidinkieltämme niin ettei sanakirjatta pärjää. Tai no, kirjatkin ovat jääneet kehityksen jalkoihin. 

Toimittajat - niin radiossa kuin televisiossakin - taivuttavat verbejä miten sattuu. Tai sitten eivät taivuta mitenkään, varsinkin nuorempi polvi mielellään lyhentää sanoja sekä lauseitakin. Miltä kuulostaa päivän valostuessa tai sekasi, kun tarkoittaa sekoittamista ? Entä jalanpohja? Minun kielikorvani vierastaa myös  tätä lapsien, vrt lapsienkoti. 

Nuori polvi myös surffailee netissä kuin kala vedessä, he ovat nopeita näpyttelemään ja löytävät sieltä lähes mihin tahansa ongelmaan ratkaisun. Tästä minua suuresti hyödyttänyt ja ilahduttanut esimerkki tuli, kun auton akun vaihdossa radio ja kello piti ohjelmoida uudelleen. Itse en osannut ladata tarvittavaa koodia, mutta akkuliikkeen nuori myyjä otti puhelimensa esiin ja muutaman näpyttelyn jälkeen löysi merkkikohtaiset ohjeet. Kun tokaisin hänelle 'oot sie etevä' hän vaatimattomasti vastasi että netistähän nää löytyy! 

Rauhallista joulua Taivaanrannalla