Kesää pukkaa

 Talvi meni menojaan ja kevät on edennyt hitaasti  ja ollut kylmäkin. Lumi viipyi katolla pitkälle toukokuuta.

Onneksi tuo takapiha tarjoaa aurinkoisina päivinä kesän tuntua vaikka pohjoistuuli muualla tuntuu jäätävältä. Jääkaappiin oli unohtunut viimekesäisiä itse kasvattamiani perunoita, jotka olivat työntäneet piiiitkät idut. Niin pitkät, että katsoin viisaimmaksi panna ne multaan, jäipä vielä naapurillekin ämpärissa kasvatettavaa. Saapa nähdä joko juhannuksena pääsen uusien pottujen makuun. Hyvää kannattaa odottaa !

Luonnossa vasta paju kukkii, maa makaa vielä martona. Muuttolinnut saapuivat tavalliseen aikaan, sirkutusta kuitenkin on mielestäni vähemmän kuin muina vuosina. Miten lie hyönteissyöjät löytävät ravintoa. Pyöräillessäni satuin jokirannassa näkemään pienen kahlaajalta näyttävän linnun. Kotona sitä etsin netistä ja päättelin sen olleen liro. Uusi tuttavuus minulle. 

Eilinen ilta oli kaunis, lämminkin enkä malttanut istua sisällä. Koiran puutteessa ulkoilutin kameraa ja nautiskelin lähiluonnosta. Kuvailin kaikenlaista näkemääni, ihmisiäkin. Eräs nuori maahanmuuttajapari ulkoili taaperonsa kanssa, isä työnsi rattaita ja nauratti lastaan...kuvasin kauempaa enkä ollut puhe etäisyydellä siksi en julkaise kuvia.

Vapaaehtoistoimintani on kutistunut viime vuosina, osaltaan tuo korona ja maskisuositus vaikutti siihen. Ei enää asiontiapua, ei lukumummina oloa. Edelleen kuitenkin jatkan ulkoiluapuna erään rouvan kanssa. Olemme kulkeneet yhteistä taivalta jo kuusi vuotta, kokeneet niin iloja kuin murheitakin. Sitähän se elämä on.

Kuusi vuotta on melkoinen rupeama ikäihmisen elämässä. Kunto muuttuu, askel lyhenee, eikä huominen päivä ole itsestäänselvyys. Niinkuin ei kenellekään.