Uuden kynnyksellä 2

Vapaaehtoistyö osaltani alkoi heti ensimmäisenä päivänä viimeisen kurssi-illan jälkeen. 
Minulla ei ollut eikä ole minkäänlaisia ennakko-odotuksia tulevan toimintani suhteen. Ehkä juuri siksi ensimmäinen tehtäväni oli juuri niin helppo ja positiivinen kuin se vain voi olla!

Tämän blogini tilastoja seuraamalla voin myös nähdä mitkä tekstit saavat eniten huomiota. Kävijäpiikit osuvat teksteihin, joissa käsittelen ystävyyttä ja tunteita. Eräs niistä on lainaus Martti Lindqvistin tekstistä, jonka julkaisin naapurini kuoleman jälkeen.

Tässä muutamia Lidqvistin ajatuksia, jotka saimme matkaevääksi Neuvokkaan kurssilta.
* Ihmisenä oleminen on matka - haaste ihmiseksi tulemiseen ja ihmisenä säilymiseen.
* Kaikella ja kaikilla on varjonsa, helppoa elämää ei ole kuin päiväunissa.
* On harhaa kuvitella auttavansa toista kantamalla kaikkialle hänen murheitaan.
* Uhrautumispelit on pian pelattu loppuun.
* Aidosti iloittu ilo ei ole keneltäkään poissa.
* Mikään ei koske niin paljon kuin elämätön elämä - olipa kysymys autettavasta tai hänen auttajastaan.

Tätä viimeksimainittua olen omassa elämässäni toteuttanut  viimeaikoina, purjeet levällään ja täysillä myötätuulessa           : )

Viikon varrelta

Ollakseni ilman kelloa ja kalenteria elävä ihminen olen viime aikoina varsin huolellisesti tuijotellut ympäri kotiani sijoitettuja ajan näyttäjiä. Kalenterikin on ripustettu tuohon työpöydän viereen seinälle.
Mitä tästä opimme? On oltava valmius muutoksiin : ) Enkä taas malta olla viittaamatta lausahdukseeni nuoruudessani; mitäs minä ajokortilla teen!
Nyt ei ole kysymys aivan ammatista, mutta pitkälle tähtäävään ajankäyttöön kuitenkin. Olen viimeksi kuluneen vuoden aikana maininnut Neuvokkaan useaan kertaan. Olen suunnitelmissani edennyt jo siihen pisteeseen, että vapaaehtoistyön jatkokurssista on enää yksi kurssi-ilta käymättä. Olen suuntautumassa asiointirenkaaseen, mutta ihmisen mielenliikkeet ja elämän ymmärtäminen kiinnostavat entistäkin enemmän. No, nämähän eivät sulje pois toisiaan.

Olen viimeaikoina kirjoittanut paljon ystävyydestä ja uusista ihmisistä elämässäni. Uusien ystävien myötä olen kiitollinen myös vuosikymmeniä jatkuneista ystävyyksistä.
Nyt heitän tässä arpaa kummasta kirjoittaisin...arpa osui päällimmäisenä mielessä olevaan tapaamiseen.

Iippa vieraili Mindin kanssa Taivaanrannalla iltana muutamana, keittelimme kahvit ja vaihdoimme kuulumisia. Keskustelu ajautui koskemaan syntyjä syviä niinkuin muinoin pentulaatikon reunalla. Tarkkasilmäinen Iippa näki senkin mitä en sanoin kertonut. Juuri tässä pitkään jatkuneessa ystävyydessä on sen paras anti, nähdä  perspektiivi menneeseen, nykyhetkeen ja näkökulma tulevaisuuteenkin.

Koirista puhuimme vain sivujuonteissa ja kamera pysyi tiiviisti laukussaan : D

Kevättalven iloja

Aurinko taltuttaa jo yöpakkaset, puolenpäivän tietämissä alkaa kuhina maastossa, reppuselkäisiä ulkoilijoita vaeltaa Rovaniemen ympäristön laavuille...
Mekin Seijasiskon kanssa pakkasimme reppuumme makkarapaketin, kuumaa kaakaota ja kameran sekä lähdimme kävelemään Korkalovaaran luontopolulla sijaitsevallle laavulle.
Siellä oli jo valmiit tulet ja seurue kaksi bordercollieta mukanaan. Heittäydyimme heidän kanssaan  juttusille, koirat antoivat jutunjuurta, niistähän riittää aina puhumista.

Jäimme paistamaan makkaroitamme nuotiotuttaviemme poistuessa ja muistelimme aikaisempia 'laavuilujamme'. Tätäkin laavua olemme siivonneet eräänä kevätkesänä... suunnittelimme ensikesän siivousoperaatiota...ja odottelimme makkaroiden valmistumista syöntikuntoon : )

Elävää musiikkia Espanjassa

Viikko on kulunut kotimaan pakkasissa, tunnelmat ja matka 'kesään' alkavat jäädä kaiken uuden alle. Kuitenkin vielä tämän jutun kirjoitan menneitä muistellen.
Rantakatuhan se vetää ihmisiä puoleensa ja siellä sitten on kaikenlaista viihdykettä, jos kohta myös turisteja hyväksikäyttäviä oman edun tavoittelijoitakin.

Tämä hanuristi oli erityisen sympaattinen ja taitava soittaja, kuuntelin häntä useana päivänä. Repertuaariin kuului haitarille sopivia yleisesti tunnettuja ja myös suomalaisia sävelmiä. Hän tervehti ystävällisesti ohikulkijoita katsomatta saiko kolikoita vai ei.

Viimeisenä päivänä palailimme Kaarinan kanssa rannalta illan suussa, kun näimme jo kaukaa ihmisiä istuskelevan kuuntelemassa joitakin musijoijia. Istahdimme joukon jatkoksi, pojat soittivat hyvin ja yleisö yhtyi taputuksin musiikkiin...ja kameramieskin hääräili poikien ympärillä...Kaarina tönäisi minua ja sanoi nähneensä laulajapojan jossain...oliskohan Koop Arponen...Esitys loppui ja teimme lähtöä, kun kuulin yhden suomenkielisen sanan pojilta, no minähän tietenkin jututtamaan poikia...ja Koophan se siinä! Sain kunnon halauksen ja pienen maistiaslevyn häneltä. Että minulle tuli hyvä mieli, oikeassa paikassa oikeaan aikaan : ) 
Kameramies osottautui tv-kuvaajaksi...ja ikuisti meidätkin, sai luvan käyttääkin kuvia, en vain tullut kysyneeksi mihin hän kuvasi...eikä sillä ole edes väliä.

Illan pimetessä lähdin vielä yksin rantakadulle kävelemään ja kertaamaan mielessäni viikon tapahtumia. Tietenkin kamera kaulassani roikkuen.

Tämä trubaduuri soitti ja lauloi country-musiikkia, joka sopikin hyvin haikeisiin tunnelmiini...otin muutaman kuvan siinä kävellessäni ja kuulin hänen laulavan kuin musiikkiin kuuluen : 
no paparazzi...ja kohdalle päästyäni : joke...hahaha!







Loppuvan loman haikeus kaihersi mieltäni, kävelin yksin pimenevässä illassa... jätin ajatuksissani jäähyväisiä pehmeälle, lämpimälle Kanarian yölle... aaltojen kohinalle rantahiekkaan...tallensin tunnelmaa muistoihini...

Hiekkaa, hiekkaa, kuumaa hiekkaa

Näitten hyytävän kylmien pakkaskelien keskellä on mukava muistella viimeviikon lämpimiä...
Kuumaa hiekkaa johon upottaa paljaat varpaansa...kävelyretkiä dyyneille...

Noihin maisemiin minä ikävöin....vaikka pidänkin kovasti kaikista kotimaan vuodenajoista.

Kapakkakierroksella

Apilaniitystä tuli ensimmäinen tuttavuutemme paikallisiin ravitsemusliikkeisiin. Siitä tuli meille myös 'must go'-paikka : )
Se on suomalaisten pyörittämä ja sijaitsi aivan hotellimme läheisyydessä, siellä tuntui kaikki olevan aivan hotellimme vieressä, rantakin.
Löysimme sen heti purettuamme matkalaukut hotellissa ja lähdettyämme haistelemaan paikallista atmosfääriä.
Kun astuimme sisään ovesta ensimmäiseksi silmiimme sattui baaritiski ja sen ympärillä joukko suomalaisia katsomassa suomalaista TV-lähetystä, miesten hiihdon viittäkymppiä! Istahdimme baaritiskin ääreen joukon jatkoksi ja meidät otettiin vastaan kuin vanhat tuttavat...ihana Ulla-tarjoilija huikkasi meille myöhemmin aina 'hei Kaarina ja Laura' kun vain ilmestyimme paikalle tai teimme lähtöä. Kävimme päivittäin morjenstamassa Ullaa ja Sirpaa.
Apilaniityssä olen juonut elämäni parhaat lettukahvit, vartavasten meille paistetut pitsireunaiset letut, itsevatkattua kermavaahtoa ja mansikkahilloa, jossa oli kokonaisia mansikoita...ja kahvi oli vastakeitettyä!

Las Faluas oli eräs meidän pienen seurueemme ruokailupaikka. Viihtyisä paikka, jossa meistä huolehdittiin myöskin suomenkielellä, kiitos kaikkien aikaisempien suomalaisturistien. Yleensäkin  Inglesissä tulee ymmärretyksi suomenkielellä joka paikassa, myös kaupoissa.

Toinen 'kapakka' johon ihastuin ikihyväksi on Pink Lady. Siitä muodostui meille illan viimeinen käyntipaikka ennen nukkumaan menoa.
Ensimmäisenä iltana sinne poikettuamme oli viileä sää ja valitsimme toisen sisään sijoitetuista pöydistä, loput pöydät olivat ulkona katukahvilana.
Juuri tuona iltana heidän televisionsa lähetti jalkapallo-ottelun Madrid-Liverpool...ja me istuimme aitiopaikalla seuraamassa miten paikallinen väki eli pelin tilanteita... 
espanjalaiset + jalkapallo = intohimo!

Näitä pieniä kahvilatyyppisiä kapakoita siellä lähes vieri vieressä ja jokaisen ulkopuolella oli joku henkilökunnasta kadulla kutsumassa ohikulkijoita sisälle. Ja jälleen suomenkielellä...hmm...olimmekohan niin suomalaisen näköisiä...
Eräs kapakka on nimetty Ryysyrannaksi, sen auton kyljessä komeili Irwin Goodman : ) Jätimme sen kuitenkin korkkaamatta.
Edellä olevasta voisi päätellä, että kapakat kuuluvat jokapäiväiseen elämänrytmiini, mutta totuus on taruakin ihmeellisempi; en ole istunut iltaa ensimmäistäkään kertaa rovaniemeläisissä kapakoissa!

Kotikolo Espanjassa

Nämä kuvat saat halutessasi suuriksi jos pidät Ctrl näppäimem alhaalla ja napsautat +
Vasta suurissa kuvissa pääsee kuvanottohetken tunnelma oikeuksiinsa.

Asuimme tuossa pyöreässä rakennuksessa, huoneet olivat tasanteiden ulkokehällä, keskelle jäi avoin tila taivasta myöten !
Ensimmäisinä öinä myrskysi ja tuli rankkoja sadekuuroja. Kuuntelimme  veden virtausta rännejä pitkin lattialle (ovien alla ei ollut kynnyksiä) , jossa sitten oli lattiakaivot veden poistua.
Kuten näette ränneistä on vapaa pudotus lattialle, ja kun hotellissa on viisi kerrosta arvannette äänimaailman...

Kuuntelen mielelläni luonnonääniä, myrsky ei estänyt nukahtamista. Patjaratkaisu oli meikäläisittäin hiukan erikoinen, joustinpatja ( ei pussitettuja jousia) ei sijauspatjaa lainkaan, vain lakana patjan päällä. Silti nukuimme kuin pikkuporsaat pahnoillaan, iloinen mieli ja hyvä seura, asenteena maassa maan tavalla : )

Sinivalkoisin siivin

Kummipoikani ajeli Rovaniemelle kera äitinsä ja koiransa Elmerin, joka on puolivuotias pippurisuola-värinen kääpiösnautseri. 
Ehdimme saunoa ja seurustellakin tovin ennenkuin minun oli aika pakata matkalaukkuni. 
Kummipoikani äiti on omien poikieni serkku. Hän on minulle kuin pikkusisko, jota minulla ei ole koskaan ollut. Minulle oli aikoinaan suuri kunnia, kun hän pyysi minua ensimmäisen lapsensa kummiksi. 
Olen saanut osallistua Hannun elämään koko hänen lapsuutensa ajan ja yhteys toimii edelleen, vaikka poika on jo itsenäinen aikuinen ja asuukin nykyään Pirkanmaalla.  Oli ilo lähteä kummipojan kyyditsemänä lentokentälle odottamaan koneen lähtöä ja matkan alkua.

Matkasta muodostui jälleen täydellisen onnistunut, kerron siitä lähemmin kunhan saan tämän arkeni jälleen järjestykseen.