Koiramaista juttua

Taivaanrannnalla on eletty syksy nauttien yhtälailla sumuisista aamuista kuin kirkkaista päivistä. Vapaaehtoistyö ja samoilu metsissä ovat edelleen minun mieluisimpia ajanviettotapojani. Koirailu on mukana taustalla lähinnä facebookissa tuttujen koirien kuulumisia seuraillen.
Kauan sitten Juuson kanssa ulkoillessani tutustuin Heidiin, joka myös oli koiransa kanssa liikkeellä, ja joka sittemmin ryhtyi kasvattajaksi. Kun Juusosta aika jätti hain toisinaan ikävän torjuntaan Levi Lappalaisen seurakseni. Loppukesästä syntyneestä pentueesta Heidi jätti itselleen tämän hurmaavan Claaran, johon sain tutustua menneellä viikolla. Oli ilo seurata pienen koiran ilmeitä ja reaktioita uudessa ympäristössä! Kiitos seurastasi Heidi!
Kuva Jenni Pyhäjärvi.

 Toinen kohdalleni tullut aivan uusi koirakokemus on myös viime viikolta. Rovaniemelle on n. vuosi sitten perustettu koirauimala Polske. Koirattomana minulla ei ole ollut tilaisuutta siihen tutustua, mutta harrastavia ystäviäni on kiittäminen tästäkin kokemuksesta.

Varpu lähetti viestin, että hän on varannut uintiajan Penni-koiralleen ja voisin tulla seuraamaan sitä halutessani. Halusin tietenkin!
Kuten ihmistenkin uimahallissa täälläkin peseydytään ennen altaaseen menoa, pesuaineetkin on talon puolesta. Pesua varten on oma tila, jossa voi myös kuivata koiran uinnin jälkeen.

Näin talviseen aikaan se on välttämätöntäkin. Lisäksi vielä takki päälle, tiedäthän tuon itsekin miltä talvisää tuntuu uimahallista ulos tullessa : )

Ihmeellinen syyskuu

Ihmeellinen syyskuu on takana ja olen nauttinut täysin siemauksin kesäisistä säistä ja metsäretkistäni. Milloin yksin, milloin kaverin kanssa.

Tuo viereinen kuva on puolukkaretkeltä, joka kääntyi mustikkaretkeksi. Puolukat eivät olleet vielä kuun ensimmäisellä puoliskolla kypsiä joten poimin ja söin mustikoita vaaranlaidassa  hakkuuaukealla. Ryteikköinen maasto haastoi jaksamiseni äärirajoille kun en malttanut lähteä ajoissa pois. Vaan eipä hätää, metsä tarjosi lepopaikan. Kiipesin ylemmäksi vaaranlaitaa metsän reunaan ja kellahdin sammalikkoon selälleni ajattelemaan sinisiä ajatuksia : )

En muista milloin aikaisemmin olisin syyskuussa löytänyt niin hyvänmakuisia ja -kuntoisia mustikoita. Useammankin kerran ulos lähtiessäni palasin pienen mustikkasatsin kanssa kotiin. Eipä tarvinnut velottaa vielä pakastinta.
Toisinaan Mindipirpana oli kaverina retkilläni.  Se on helppo ja hauska metsäkaveri, se kulkee omia mutkiaan, mutta tulee tuulispään lailla kutsusta luokse. Muistan ajan, jolloin Mindi vielä oli Matilda-pentu ja luoksetulo oli hukassa. Mindihän vaihtoi kotia silloin ja on nyt Iipan koira.

Vielä syyskuun puolivälissä nautin auringon lämmöstä hellemekossa takapihalla! Kun sulki silmät olisi voinut kuvitella olevansa vaikka Afrikan taivaan alla.  Nämä poikkeuksellisen lämpimät säät tietenkin puhuttivat ihmisiä missä sitten kohdattiinkin.  Joku toinenkin oli tehnyt saman havainnon kanssani; aurinko tuntui tuulettomassa paikassa jopa pistävältä.

Voisin sanoa, että otin kaiken irti kesästä ja kun syksyn harrastukset pyörähtivät käyntiin oli vaikea valita runsaasta tarjonnasta. Tuttu ilmiö, jouluun mennessä kaipaa jo taukoa jatkuvaan tapahtumien virtaan. Kuntosali, vesijumppa, vapaaehtoistyö...
No, uutena kokeiluna on kiinalainen terveysliikunta. Sitä on ollut vasta yhden kerran ja olin energinen ja innostunut tunnin päättyessä. Ohjaajan mukaan jokaiselle sisäelimelle on oma liikkeensä, jota toistetaan kolmesta viiteen kertaa. Sopivaa rauhallista liikettä nivelongelmaiselle.
Ja juu, vielä yks juttu. Alotin aikuisten uimakoulun kun en osaa oikeanlaista uintitekniikkaa, niska väsyy uidessa. Nykyään ei puhuta ongelmista, ne on haasteita. Olenpa sitten haastanut itseni, vailla rytmitajua ja koordinaatiota kroolaaminen on enemmän kuin haastavaa : )

Vielä on kesää jäljellä

Blogin päivittäminen on harventunut, syitä siihen on useitakin. En osaa pätkääkään koodausta enkä ole erityisen tyytyväinen näihin bloggerin tarjoamiin valmiisiin vaihtoehtoihin. Help me kansalaisopisto!
Toinen merkittävä syy on motivaation puute.

Sen sijaan motivaation puute ei ole vaivannut kesästä nauttimista ihan omilla ehdoillani! Parhaat kokemukset ovat tulleet tilaamatta, suunnittelematta.
Pysähtymällä hetkeen. Olen saanut nauttia hitaista aamuista ilman aikatauluja, auringon lämmöstä takapihalla, erilaisista kesän tuoksuista ajan ja paikan vaihtuessa... Yksi hienoimmista luontokokemuksista oli kun lähdimme Iipan ja Mindin kanssa lämpimän päivän jälkeen illansuussa suolle 'mittailemaan' pitkospuita. Sielläpä olikin jo kypsiä hilloja ja eikun kengät pois ja paljain jaloin märkään sammalikkoon syömään mahan täydeltä marjoja. Täydellistä terapiaa niin jaloille kuin mielelle!

Tämän kesän satoa on myös kaksi tyttövauvaa. Ilmari
 sai pikkusiskon kesän alussa ja on nyt tärkeänä Selman isoveli. Kun kävin tervehtimässä heitä Ilmari puhutteli vauvaa söpöksi : )

Tämä toinen tyttö syntyi somaliperheeseen, jonka kotokaveri minä olen.
Talvella Ayan mietti suomalaista tytön nimeä, mutta en osannut äkkiseltään ehdottaa mitään. Myöhemmin mietin Maijaa ja kas kummaa Ayan on päättänyt vauvan nimeksi Sumaya !

Vaattunkiköngäs

Sulo lomaili Taivaanrannalla puolisentoista viikkoa ja nyt kotiin palattuaan jätti tyhjän tilan jälkeensä. Ei yksin aamuherätysten vuoksi, ei omien menojen suunnittelun takia vaan oman persoonallisuutensa vuoksi. Sulo muistuttaa luonteeltaan paljon esi-isäänsä Juusoa, vähäeleinen, itsestään numeroa tekemättä valmiina kaikkeen mitä sitten ehdotinkin. Erittäin helppohoitoinen kesävieras : )

Kuten kevättalvella suunnittelinkin muun lenkkeilyn lisäksi teimme retken Vaattunkikönkäälle. Se on todella kokemisen arvoinen paikka, ja jo esteetön reitti tarjosi elämyksiä yhtälailla silmille kuin korvillekin. Olin linnunlaulua ja kosken kohinaa, jääkauden jälkiä maastossa ja koskematonta luontoa.

   
Kaatuneet puut saavat rauhassa maatua ja tarjota kodin metsän otököille.

Vielä riittää uusia polkuja retkeiltäväksi !

Lähiruokaa

Kesä tuli sittenkin ja niinhän siinä kävi, että kuin taikaiskusta luonto pukeutui kesäpukuunsa!  Lappilaisia helli muutaman päivän helleaalto ja kun aurinko ei laske lainkaan oli vielä illallakin suloisen lämmin. Kyllä kelpasi ihmislapsen nauttia.

Viherpiipertäjänä olen lähes koko ikäni ollut kiinnostunut sekä idättämisestä että villiyrteistä. Niinpä sitten tilaisuuden tullessa osallistuin Neuvokkaan ja Lapin marttojen yhteistyönä järjestämälle villiyrttikurssille.

 Vietimme tovin lähiluonnossa katseet tiukasti maahan suunnattuna ja palasimme saaliinemme Marttakeittiölle valmistamaan siitä syötävää.

Kokemus kurssikäyttöön sopivasta keittiöstä ja välineistä oli uutta minulle. Ohjaajamme oli valinnut reseptit ja jakoi meidät porukoihin, periaatteella jokaiselle jotain tekemistä.
Kokkina en ole kummoinenkaan, mutta isolla porukalla ruuanlaitto oli rattoisaa ja tulokset maittavia.

Ilmoja pitelee

On se aika tästä kylmästä keväästä jolloin luonnon heräämistä jo odottaa näkevänsä. Hitaasti, mutta varmasti puiden silmut turpoavat ja maisema muutenkin alkaa vihertää.
Virikkolampi on tarjonnut erilaisia elämyksiä vuosittain Seijasiskolle ja minulle, eikä tämäkään kevät tehnyt poikkeusta. Joku oli hetkeä aiemmin poistunut laavulta, tulipaikalla oli vielä kyteviä kekäleitä.

Siinä tulta viritellessä alkoi kaikua joutsenten trumpetti ja lammelle lensi kolme paria. Ehkä joku pari niistä jää pesimäänkin sinne.
Sammakoita - puhumattakaan niiden kudusta - emme nähneet tällä kertaa.

Kylmä sää on puhuttanut ja puhuttaa edelleen kansalaisia. Saariselän hiihtokeskus kääntää voivottelun positiiviseksi ja avaa vielä muutamaksi päiväksi laskettelurinteen!! Kesäkuussa! Saa siinä turisti ihmetellä ja nauttia yöttömän yön laskettelusta aikana, jolloin pitäisi kaivella sääskiöljyt talvisäilöstä!

Mottimettässä

Tämän kevään säät ovat puhuttaneet ihmisiä, hiihtokelit jatkuivat pitkälle toukokuuta ja vielä toukukuun lopullakin on lunta maastossa!
Neuvokas ja Metsähallitus (tiedekeskus Pilke) järjestävät keväsin koululaisille oppimis- ja virkistystapahtuman koulutusmetsässä, joka on nimetty Mottimettäksi.

Minulle mieluinen tehtävä oli jälleen olla nuotiovastaavana, ja kyllä vaan tulipaikoilla riittikin lämmittelijöitä rastitehtävien välillä.

Itsekin opin uuden taidon, puun korkeuden arvioimisen.
Arvioimiseen tarvitaan oma kroppa ja tieto omasta askelpituudesta. Tässäpä 'resepti' arvioimiseen:
valitse puu,
käännä sille selkäsi,
kävele niin kauaksi että voit nähdä valitsemasi puun tyvestä latvaan kun kumarrut katsomaan sitä jalkojesi välistä,
sen jälkeen kävelet puun luokse askeleesi laskien,
akselpituus x askelmäärä on puun korkeus😀 Kaikki tarvittava on aina mukana!

Mariana malolla, vappuna vaossa...

Kalenterin mukaan on vapppuaatto, mutta kevät on kertakaikkiaan maaliskuun leutojen säiden jälkeen jumittunut paikalleen. Kunnon hankiaisia ei ole tänä keväänä tullut, lämpömittari on sekin juminut nollan kahtapuolta.
Takapihan lumikinos ei näytä madaltuvan aurinkoisista päivistä huolimatta. Nakkelin hankeen kevätlannotetta, sielläpä se saa kosteutta lumen sulaessa ja vaikuttaa sitten heti maan  paljastuessa.

Potun kasvatus on mielessä tänäkin keväänä, mutta paljon niitä ei kannata laittaa alulle, viimekesäisistäkin kun on vieläkin jokunen syömättä. Ei ole Lakun potunsyönti entisellä mallilla.

Retkeiltyäkin on tullut hiukan kotinurkkia etäämpänä, vanhan maalaiskunnan puolella. Mielenkiintoinen paikka, ehdottomasti ensi kesän retkikohde.

Seurakseni tulevan kesän retkelle saan Sulon, yhden Taivaanrannalla kasvaneista kääpiösnautserin pennuista.  Sulon perhe lähtee matkoille ja he kysyivät josko ottaisin Sulon siksi aikaa hoitoon.

Ajatuksissani palaan yhä useammin vuoteen 2010, jolloin tämä blogi sai alkunsa pitkään jatkuneesta yhteistyöstä omien koirieni kasvattajan kanssa.
Mihinkäs se koira kirpuistaan pääsee!

Huiputtaa vai huiputtaa?

Ärsyttävää tämä suomenkielen uusiokäyttö! Ja vaikka leimautuisin taantumukselliseksi en vaan voi hyväksyä tätä sanojen merkityksen muuttumista. Samaan sarjaan kuin mieletön ja sairaan kaunis liittyy tänään Lapin Radiossa toisteltu huiputus. Kyse ei kuitenkaan ollut lähestyvistä kunnallisvaaleista vaan hiihtokilpailusta. Tunturit huiputetan! Saavatko ne uuden huipun? Vai juksataanko tuntureita?

Ihmeellisiä uutisia tänään

On taas se aika vuodesta, jolloin mediassa on toinen toistaan kummallisempia uutisia. Alla oleva linkki on kuitenkin täyttä totta. Lumitalkoot todella pidettiin keskuskentällä ja paikalle oli tullut runsaasti väkeä omat kolat mukanaan.
https://twitter.com/ropsrovaniemi/status/845306605612732416
Tämän päivän luonteeseen kuuluen edellä mainittu juttu sai jatkoa.
Nyt RoPs pyytää jälleen kaupunkilaisilta apua.... : )

Olen joskus itsekin juksannut lukijoitani tässä blogissa. Hetken harkitsin sitä tänä vuonnakin, mutta päätin pysyä tiukasti totuudessa.

Hyvää aprillipäivän jatkoa!

Rally-Toko

Pitkästä aikaa lähdin katsomaan paikallista  epävirallista koiratapahtumaa, rally-tokokoetta. Epäviralliset kisat ovat ns. möllikisoja, joissa kilpaillaan oikeilla säännöillä, mutta tulokset ovat epävirallisia. Samoin kuin match show't näyttelyharjoituksina nämäkin toimivat hyvin harjoitteluna virallisiin kokeisiin.
Koska aikaisemmassa elämässäni olen harrastanut koiran koulutusta halusin tutustua tähän uudenlaiseen 'tottismuotoon'.
No, varmaankin arvasitte, että Mindillä on painava osuus kiinnostukseeni 😊Iippa ja Mindi osallistuivat tähän epäviralliseen kisaan ja kohtapuoleen on vuorossa heidän ensimmäinen virallinen kokeensa!
'Mitä on rally-toko?
Rally-toko on 2000-luvun alkupuolella Yhdysvalloissa kehitetty laji, joka yhdistää elementtejä tokosta, agilitystä ja koiratanssista. Siinä tärkeintä on ohjaajan ja koiran iloinen yhteistyö, ei niinkään seuraamisen pilkuntarkka paikka tai asennon millintarkka suoruus. Koiraa saa ohjata sekä suullisin käskyin että käsimerkein ja kannustaa koko suorituksen ajan. Rally-toko kehitettiin siis aivan tavallisia koiranomistajia ajatellen ja sen päätavoitteena onkin saada aikaan koiria, jotka on koulutettu käyttäytymään hyvin kotona, yleisillä paikoilla sekä muiden koirien läheisyydessä.'
Lainaus rally-tokoyhdistyksen sivulta.

Vierailla vesillä

Kävin talven selkää taittamassa Gran Canarialla ja niin vain on, että luonnon suurimmat elementit tekevät minuun suurimman vaikutuksen. Meri ja vuoristo. Aurinko ja lämpö. 

Retkipäivä saaren sisäosiin avasi huikeita näkymiä, joita puhelimen kamera ei pysty toistamaan niinkuin silmä ne näkee. Nousimme n.2000 metrin korkeuteen, josa oli jalottelutauko. Ilma siellä oli raikasta ja hyvää hengittää, mutta pian navakka tuuli hätisteli toiset retkeläiset bussiin. Minä tuskin maltoin seurata heitä, vaikka lämmöstä pidänkin. 

Vuoriston serpentiinejä alaspäin lasketellessa poikkesimme Agaeten laaksossa viinitilalle, jossa viinirypäleiden lisäksi kasvatetaan kahvipapuja sekä appelsiineja. Appelsiinieja suoraan puusta! Sainpa senkin kokea : ) 


Nyt olen jälleen kotona villasukat jalassa yskiskelemässä ja haikailemassa uuden matkan perään.