Hae tästä blogista

tiistai 24. joulukuuta 2019

Aattoaamun ajatuksia

Taivaanrannalla on eletty sujuvaa arkea sen suuremmin rehkimättä noiden lumitöidenkään kanssa. Tuossa edellisessä jutussani kehuskelin aikaista vanhanaikaisen talven tuloa, mutta eipä kannata nuolaista ennenkuin tipahtaa!
Vesikelejä ja päivän tai pari kestäviä pakkasia, siinä se sään kuva. Ihan tyystin ei hiihtokelit kuitenkaan loppuneet, sen verran saimme sulaneen tilalle uutta lunta ja latukone kävi kiitettävästi höyläämässä reitit kuntoon.
En ole varsinaisesti hurahtanut tuohon hiihtoon, mutta nautin suuresti metsäluonnosta ja sen hiljaisuudesta. Liikkeen ja hengityksen rytmi tekee hiihtämisestä hiljaisuuden ohella meditatiivista.
Puhumattakaan sen terveysvaikutuksista. Vuosi taaksepäin aloitin säännöllisen parin tunnin kävelyn verenpaineen hillitsemiseksi, vaan eipä se tehonnut. Pillerit tuli käyttöön. Hiihdon myötä mittaustulokset ovat ollet loistavia ja toivonkin pääseväni eroon lääkkeistä.
Tarkoitus oli kirjottaa jonkinlainen joulujuttu, vaan olisko tää nyt vanhenemisen oire: säät ja lääkitykset puheenaiheena! En suostu!
Joulu taivaanrannalla vietetään tänä vuonna kuopuksen  kanssa kahdestaan kun esikoinen kera rouvansa lähti Japaniin rouvan kotitanhuville.

Toivotan jokaiselle mieleistä joulunviettoa ja hyvää uutta vuotta!

tiistai 19. marraskuuta 2019

Lunta ja ampiaisia

Hiihtolatu korkattu harvinaisen aikaisin verraten viimevuosiin. Saimme talven kerralla pakkasineen ja lumineen.  Aloitin hiihdon varovaisesti kolmen kilometrin lenkillä ettei jalat kipeytyisi. Seuraavana päivänä en malttanut jättää väliin hiihtoa ja se ahnehtiminen tuntuu vieläkin jäsenissä.

Jalkarievut on olleet muutenkin kovilla aiemmin syksyllä. Ilmojen kylmetessä ampiaiset pyrkivät sisälle ilmanvaihtokanavista, tässä rivitalossa kun on torvet suoraan katolle. No, satuinpa sitten astumaan lattialla olevan ampiaisen päälle! Piikki jäi päkiään, kipu ja turvotus oli juhlallinen! Ensiavuksi laitoin kylmäkääreen, onneksi sellainen majailee minun pakastimessani muistona menneistä.

keskiviikko 2. lokakuuta 2019

Huomenta !

Aamun aluksi ennen varsinaista ylösnousua on tullut tavaksi tarkistaa puhelimesta viestit. Juuri kun olin selailemassa näytölle ilmestyi  viesti : "Huomenta rouva Laura, mitäs tänään aamulla kuuluu? " Kello oli 6.55.
Minun kultainen somalinuorukaisenihan se siellä tervehti tätiä. Kun hämmästelin aikaista ajankohtaa hän kertoi menevänsä töihin. Opiskelut jatkuvat vielä pääkaupunkiseudulla ja väliajat kuluvat töitä tehdessä. Että mie olen iloinen tästä nuoresta!

Lukumummiuteni jatkuu samalla koululla kuin viime lukukaudellakin. Myös samat oppilaat jatkavat kanssani nuortenkirjallisuuteen tutustumista. Olen pannut merkille heidän lukutaitonsa kehittymisen, se ei ole enää monotonista suorittamista, vaan kirjan tarina on noussut pääosaan. Juuri siihen pyrin: elävään lukukokemukseen.

Minun sukupolveni lapset elivät täysin toisenlaisessa maailmassa, lukeminen ja käsinkirjoitetut kirjeet olivat paitsi ajankulua myös tapa pysyä ajan hermolla.
Sähköinen viestintä on nykyaikaa enkä haikaile menneitä, mutta lyhyet tekstiviestit hymiöineen eivät tue lasten ja nuorten vivahderikasta kielen  kehitystä.  Tänä syksynä opettaja antoi minun valita luettavat kirjat ja siksipä olenkin viettänyt paljon aikaa kirjaston lasten ja nuorten osastolla. Luettavaksi valitsin Risto Räppääjää, niissä yhdistyy minun mielestäni oikeanlainen äidinkieli faktoihin ja mielikuvitukseen. Kokonaisvaltaiseen lukukokemukseen liittyy minun mielestäni myöskin fyysinen kosketus kirjaan, mahdollisuus selailla eteenpäin tai palata tarkistamaan jo luettua. 

sunnuntai 28. huhtikuuta 2019

Keväistä kohellusta

Minun rakkain ulkoilumaisemani on muuttunut parin viimevuoden aikana koskemattomasta luonnosta uusien kulkuväylien halkomaksi. Moottorikelkoilla tuolla suoalueella on aina ajeltu ristiinrastiin, niitä jälkiä hyödyntäen me omin lihasvoimin liikkuvatkin olemme saaneet talvisin  suoluonnosta nauttia.

Päiväpakkaset loppuivat jo maaliskuussa, öisin sitten pakasti tiet liukkaiksi. Lukumummina koululla kulkiessani sain karvaasti tuta tuon liukkauden. Olin aamulla jo kulkenut oikopolkua metsän halki ja sujuvasti laskeutunut aurausvallin päältä tielle....Vaan miten kävikään kotiinpäin samaa reittiä palatessa, enpä muistanut varoa auringon vaikutusta jäiseen polkuun. Ensiaputaitoisena muistin kolmen koon säännön ja niillä avuin selvisin vammastani.

Lukumummiuteni lähenee loppuaan tämän kevään osalta. Oppilaani ovat mukavasti edistyneet, ääneenluku on tuottanut tulosta.
En ole luetuttanut kokonaista puolituntista yhteen potköön vaan olemme jutelleet lukemisen välissä. Ajattelen, että kun lukutuokio on mukava lukeminenkin on mukavampaa. Oppilaat kertovat omia pieniä tapahtumiaan, mutta keskustelemme myös luettavan kirjan tapahtumista. Näin näen miten oppilaani ovat päässeet tarinan sisälle. Ajattelen, että lukeminen on kokonaisvaltainen asia ja luetusta puhuminen syventää lukukokemusta.

tiistai 26. helmikuuta 2019

Lukumummina

Taivaanrannalla on vietetty rauhallista keskitalven aikaa. Tuijoteltu tähtiin, ihailtu kuunpimennystä, nautittu jalan alla narskuvasta pakkaslumesta....
Ja hupsista, ollaankin tässä vaiheessa vuodenkiertoa! Aurinko värjää pilvenhattarat vaaleanpunaisiksi, enpä muista aikaisemmin näin hauskaa näkymää ikkunastani.

Kummipoikani esikoinen näki päivänvalon loppusyksyllä ja isän kummitäti sai kutsun ristiäisiin. Vauva on tyttö ja sai nimekseen Elli Karoliina.  Kaisa-mummo oli toiselta nimeltään Karoliina.
Matkustin yöjunalla Tampereelle ja Hannu haki minut asemalta....tai oikeastaan lähistöltä bussipysäkiltä. Tampereellakin on sama ilmiö kun oli täällä Rovaniemelläkin monena kesänä, katutöitä joka puolella.
Yöjuna on anivarhain Tampereella ja vauva-arkeen kuuluu nukkua silloin kun siihen on tilaisuus, siispä suuntasimme Hannun kanssa eräälle huoltoasemalle odottelemaan perheen 'tyttöjen' heräämistä. Saimme jutella kaikessa rauhassa ja perusteellisesti läpi niin syntymän ihmeen kuin muutkin kuulumiset. Minun keskustelutaitoinen kummipoikani, oi miten olenkaan siitä iloinen !

Vapaaehtoisuuteni on saanut uuden lisän tämän vuoden puolella. Neuvokkaalla on ollut lukumummitoimintaa jo kotvasen aikaa. Kiinnostuin siitä jo syksyllä, mutta silloin oli muuta tekemistä ja pimeyskin painoi päälle, ei ollut energiaa uuteen juttuun.
Koska sujuva lukeminen ja luetun ymmärtäminen on on kaiken opiskelun perusta haluan kantaa korteni kekoon tässäkin asiassa.
Minulla on läheisellä koululla  kaksi oppilasta, joita tapaan kerran viikossa siellä. Lukutuokio kestää yhden oppilaan kanssa puoli tuntia ja on rauhallisessa tilassa kahden kesken tapahtuvaa. Opettaja valitsee luettavan kirjan sekä oppilaan. Ennen lukutuokion alkua tapaan opettajan ja vaihdamme muutaman sanan tavotteista, mutta saan itse päättää toimintatapani.

Kuinkahan moni teistä muistaa Kiljusen herrasväen? Toinen luettavista kirjoista on nimeltään Kiljusen Plättä : )