Minun rakkain ulkoilumaisemani on muuttunut parin viimevuoden aikana koskemattomasta luonnosta uusien kulkuväylien halkomaksi. Moottorikelkoilla tuolla suoalueella on aina ajeltu ristiinrastiin, niitä jälkiä hyödyntäen me omin lihasvoimin liikkuvatkin olemme saaneet talvisin suoluonnosta nauttia.
Päiväpakkaset loppuivat jo maaliskuussa, öisin sitten pakasti tiet liukkaiksi. Lukumummina koululla kulkiessani sain karvaasti tuta tuon liukkauden. Olin aamulla jo kulkenut oikopolkua metsän halki ja sujuvasti laskeutunut aurausvallin päältä tielle....Vaan miten kävikään kotiinpäin samaa reittiä palatessa, enpä muistanut varoa auringon vaikutusta jäiseen polkuun. Ensiaputaitoisena muistin kolmen koon säännön ja niillä avuin selvisin vammastani.
Lukumummiuteni lähenee loppuaan tämän kevään osalta. Oppilaani ovat mukavasti edistyneet, ääneenluku on tuottanut tulosta.
En ole luetuttanut kokonaista puolituntista yhteen potköön vaan olemme jutelleet lukemisen välissä. Ajattelen, että kun lukutuokio on mukava lukeminenkin on mukavampaa. Oppilaat kertovat omia pieniä tapahtumiaan, mutta keskustelemme myös luettavan kirjan tapahtumista. Näin näen miten oppilaani ovat päässeet tarinan sisälle. Ajattelen, että lukeminen on kokonaisvaltainen asia ja luetusta puhuminen syventää lukukokemusta.
