Hae tästä blogista

lauantai 1. syyskuuta 2018

Kuukkeleita ja ahvenia

Neuvokkaan retki tänä vuonna suuntautui Saariselälle. Ankaran vesisateen saattelemana busssimme lähti Rovaniemeltä matkaan, mennään kun on kerran päätetty. Sää on aina varustekysymys. Kolmen päivän retkestä ensimmäisen iltana ruokailu oli tunnelmallisessa kodassa, jonka keskellä paloi avotuli.

Seuraavaksi päiväksi saimme lämpimän aurinkoisen sään ja monesta patikointimahdollisuudesta valitsin ohjatun geokätköilyretken. Kun yleensäkin tykkään värkätä puhelimen kanssa latasin geocaching-sovelluksen ja yritin sitä käyttäen päästä ällän päälle kätköjen saloista. Löysimme kaikki matkan varrella olevat kätköt, vain viimeinen oli niin kinkkinen että siihen tarvittiin apua toisilta harrastajilta.
Viimeinen kätkö oli nuotiopaikalla, jossa söimme retkilounaan. Olen kuullut noista kuukkeleista ja niiden tavasta tulla pyytämään ruokaa ihmisiltä. Niin paljon kuin olenkin nuotioilla aikaani viettänyt vasta nyt sain ensimmäisen kuukkelikokemukseni!

Kotiin palattuani kokeilin lähistöllä olevien geokätköjen etsimistä, ja onnistuinkin muutamassa. Tapana on hiukan salata sivullisilta kätköjen sijaintia, siksipä otin sienikorin rekvisiitaksi.
Tänä vuonna tuntuu kehnäsieniä nousevan muita enemmän ja mikäs sen mukavampaa, kolmen tähden sieniä!

Lähiruokaa suosin muutenkin, takapihalta löytyy vielä yrttejä, perunoita mökiltä,
komeita ahvenia suoraan kalastajalta ...kyllä kelpaa ihmislapsen porskutella!