Kesän kynnyksellä

Kemijoki virtaa jo vapaana Rovaniemen kohdalla, mutta Ounasjoki on vasta luomassa jäitään. Eilen kauniina aurinkoisena päivänä polkupyöräni houkutteli minut selkäänsä ja tuulisesta säästä huolimatta suostuin mittelemään pyöräilykuntoani. Retkeni päätteeksi menin mielipaikkaani Arktikumin rantaan, josta tämä kuva on.
Suurilta tulvilta tänä keväänä säästyttänee tällä korkeudella. Lumi lähti auringon ja tuulen voimalla, ensin pikkuhiljaa huomaamatta hanget mataloituivat, kunnes hups, yht'äkkiä maa oli paljas. Talvesta muistuttavat enää pihatieltä kasatut lumet.

Viherpeukaloa pakotti siinä vaiheessa, kun päivänvaloa oli pitemmälti kuin pimeyttä ja sitähän piti helpottaa siementen piilottamisella multaan. Nopeakasvuisten yrttien tuoksu on yntä mieleinen kuin niiden makukin. Ulos niitä ei voi viedä vielä pitkään aikaan.
Perunoitakin on itämässä pieni määrä ja maitopurkkeja varattuna esikasvatukseen. Edellisten keväitten perusteella uskon pitkään kylmään kevääseen tänäkin vuonna, joten malttia näitten kasvatuspuuhien kanssa kysytään.

Neuvokas kuuluu edelleen arkeeni vakiintuneina tapahtumina. Tai oikeastaan minulle yksi uusi juttu siellä on alkanut kiinnostaa. Olen muutaman kerran käynyt keskiviikkoisin laulamassa siellä yhteislaulutilaisuudessa. Elävää musiikkia haitarilla, viululla ja banjolla! Ja laulattajiakin riittää vapaaehtoisista, siellä passaa laulutaidottomankin mukana laulaa. Äänellään se variskin.

Suurempi muutos minun vapaaehtoisuuteeni tuli, kun minun maahanmuuttajaperheeni muutti pääkaupunkiseudulle isän työn perässä. Perheen teinipoika jää vielä pohjoiseen, hänellä on ammattiopinnot kesken. Hän on saanut Suomen kansalaisuuden, josta hän on erittäin iloinen ja ylpeä! Kansalaisuuden myötä hän osallistuu myös asepalvelukseen ja pitää sitä etuoikeutenaan. Puolustusvoimat muisti kutsuntakirjeellä poikaa ja niinpä minä sain saattaa hänet Someroharjulle ilmottautumaan. Nostalgiaa, minun entinen työpaikkani!