sunnuntai 28. huhtikuuta 2019

Keväistä kohellusta

Minun rakkain ulkoilumaisemani on muuttunut parin viimevuoden aikana koskemattomasta luonnosta uusien kulkuväylien halkomaksi. Moottorikelkoilla tuolla suoalueella on aina ajeltu ristiinrastiin, niitä jälkiä hyödyntäen me omin lihasvoimin liikkuvatkin olemme saaneet talvisin  suoluonnosta nauttia.

Päiväpakkaset loppuivat jo maaliskuussa, öisin sitten pakasti tiet liukkaiksi. Lukumummina koululla kulkiessani sain karvaasti tuta tuon liukkauden. Olin aamulla jo kulkenut oikopolkua metsän halki ja sujuvasti laskeutunut aurausvallin päältä tielle....Vaan miten kävikään kotiinpäin samaa reittiä palatessa, enpä muistanut varoa auringon vaikutusta jäiseen polkuun. Ensiaputaitoisena muistin kolmen koon säännön ja niillä avuin selvisin vammastani.

Lukumummiuteni lähenee loppuaan tämän kevään osalta. Oppilaani ovat mukavasti edistyneet, ääneenluku on tuottanut tulosta.
En ole luetuttanut kokonaista puolituntista yhteen potköön vaan olemme jutelleet lukemisen välissä. Ajattelen, että kun lukutuokio on mukava lukeminenkin on mukavampaa. Oppilaat kertovat omia pieniä tapahtumiaan, mutta keskustelemme myös luettavan kirjan tapahtumista. Näin näen miten oppilaani ovat päässeet tarinan sisälle. Ajattelen, että lukeminen on kokonaisvaltainen asia ja luetusta puhuminen syventää lukukokemusta.

tiistai 26. helmikuuta 2019

Lukumummina

Taivaanrannalla on vietetty rauhallista keskitalven aikaa. Tuijoteltu tähtiin, ihailtu kuunpimennystä, nautittu jalan alla narskuvasta pakkaslumesta....
Ja hupsista, ollaankin tässä vaiheessa vuodenkiertoa! Aurinko värjää pilvenhattarat vaaleanpunaisiksi, enpä muista aikaisemmin näin hauskaa näkymää ikkunastani.

Kummipoikani esikoinen näki päivänvalon loppusyksyllä ja isän kummitäti sai kutsun ristiäisiin. Vauva on tyttö ja sai nimekseen Elli Karoliina.  Kaisa-mummo oli toiselta nimeltään Karoliina.
Matkustin yöjunalla Tampereelle ja Hannu haki minut asemalta....tai oikeastaan lähistöltä bussipysäkiltä. Tampereellakin on sama ilmiö kun oli täällä Rovaniemelläkin monena kesänä, katutöitä joka puolella.
Yöjuna on anivarhain Tampereella ja vauva-arkeen kuuluu nukkua silloin kun siihen on tilaisuus, siispä suuntasimme Hannun kanssa eräälle huoltoasemalle odottelemaan perheen 'tyttöjen' heräämistä. Saimme jutella kaikessa rauhassa ja perusteellisesti läpi niin syntymän ihmeen kuin muutkin kuulumiset. Minun keskustelutaitoinen kummipoikani, oi miten olenkaan siitä iloinen !

Vapaaehtoisuuteni on saanut uuden lisän tämän vuoden puolella. Neuvokkaalla on ollut lukumummitoimintaa jo kotvasen aikaa. Kiinnostuin siitä jo syksyllä, mutta silloin oli muuta tekemistä ja pimeyskin painoi päälle, ei ollut energiaa uuteen juttuun.
Koska sujuva lukeminen ja luetun ymmärtäminen on on kaiken opiskelun perusta haluan kantaa korteni kekoon tässäkin asiassa.
Minulla on läheisellä koululla  kaksi oppilasta, joita tapaan kerran viikossa siellä. Lukutuokio kestää yhden oppilaan kanssa puoli tuntia ja on rauhallisessa tilassa kahden kesken tapahtuvaa. Opettaja valitsee luettavan kirjan sekä oppilaan. Ennen lukutuokion alkua tapaan opettajan ja vaihdamme muutaman sanan tavotteista, mutta saan itse päättää toimintatapani.

Kuinkahan moni teistä muistaa Kiljusen herrasväen? Toinen luettavista kirjoista on nimeltään Kiljusen Plättä : )


lauantai 17. marraskuuta 2018

Ajattelukapasiteetti

Ajattelukapasiteetti on vapautettu lomalle, intuitio ja hetkessä eläminen tuottaa parhaat elämykset. Tuon olen täällä aikaisemminkin maininnut ja todeksi havainnut. En silti ole luopunut järjestäytyneestä ajankäytöstä, asialliset hommat hoidetaan säntillisesti, arki sujuu omalla painollaan.
Luovuus on ollut kadoksissa pitkään, fiiliksillä kuvaus ei ole tuottanut tulosta, kirjoittaminen ei ole maistunut ja kuitenkin olen nauttinut olemisestani. Näitä syksyn pimeitä kanssaihmiseni ovat moittineet, mutta minulle nuo sumuiset pävät ovat antaneet nautinnollisia hetkiä ulkona. Asenne ratkaisee, ei väkisin runnottu vaan sisäsyntyinen.

Tuostapa pääsenkin järjestäytyneen elämäni ajankäyttöön - vapaaehtoistyöhön. Teen sitä avoimin mielin ja positiivisella asenteella.
Viimeaikoina minulla on ollut avustettavana usein pyörätuoliasiakkaita. Heitä avustaessani olen kokenut kiitollisuutta elämälle omasta terveydestäni; että pää ja jalat toimivat.
Eräs keikkani oli hiukan erilainen, avustettavani oli osittaisen halvaantumisen jälkeen kuntoutuksessa kävijä. Liikuntakyky hänellä oli säilynyt mutta raajojen voimien ja liikeratojen vahvistamiseksi kävimme fysioterapeutilla.
Myös puhekyky oli lähes hävinnyt. Siitä huolimatta meidän kommunikaatiomme toimi, minulla on kärsivällisyyttä kuunnella ja ymmärrystä luoda asiayhteyksiä joten koimme molemmat onnistumisen tunteen.
Suuresti ihailen hänen lannistumattomuuttaan ja sitkeyttään kuntouttaessaan itseään !

torstai 1. marraskuuta 2018

Kestopuheenaiheet

Sää on kestopuheenaihe, siitä saa aina jutunjuurta vaikkapa naapurin kanssa postilaatikolla.
 Ajattelin eilen puoliltapäivin käydä tervehtimässä ystävääni, mutta jo pihapolulta oli käännyttävä takaisin sisälle vaihtamaan nastapohjakengät jalkaan.   Lunta meillä ei vielä ole, mutta ilman kosteus on tiivistynyt paksuksi kuuraksi ja siihen tuo alijäähtynyt tihkusade sai todella liukkaan kerroksen. Aioin myös käydä illemmalla Neuvokkaan Laulunlyömissä verryttelemässä äänijänteitäni vaan ehtiipä tuota paremmillakin keleillä.


Toinen rovaniemeläisittäin merkittävä puheenaihe on RoPSin tämän kauden menestys - SM-hopea - joka sai runsaasti 'väriä tunnustavaa' väkeä liikkeelle ennen sarjan viimeistä ottelua. Aioin itsekin ostaa fanikaulaliinan, mutta niin monella muullakin oli sama ajatus, en jaksanut jonottaa kassalle.
Kävelykadulla oli suuri nokipannu tulilla ja tottakai Joulupukki tonttuineen viihdyttämässä lapsia ja lapsenmielisiä. Pukilla oli aikaa ja mielenkiintoa jutella jokaiselle halukkaalle, kerrassaan hyvän mielen sain minäkin pukkia kätellessäni. Kun kerroin olleeni kovin kiltti koko vuoden pukki tarkisti tontuilta miten tuon asian laita on... tontut vahvistivat lausumani ja niin pukki lupasi muistaa minua ensi jouluna !

keskiviikko 24. lokakuuta 2018

Hidastusta elämään

Sumu on minulle kaunis elementti luonnossa, se sulkee maiseman pehmeään syliinsä ja sitä on helppo hengittää.
Syksyn edistyessä on ollut pikkupakkasia, mutta enimmäkseen sää on pysytellyt plussalla. Kesäperunatkin saivat olla maassa lokakuulle asti, siis ennnätysmyöhään. No nyt on 'nauriit kuopassa ja akat pirtissä' niinkuin vanha kansa tapasi sanoa.

Päivien lyhentyminen vaikuttaa minuun lisääntyneenä unentarpeena, jokasyksyinen ilmiö. Elokuussa pitää päättää tulevan talven kuntoilu- ym. harrastukset ja koska silloin on vielä kesä tulee innostuttua: tuonne, tuonne ja tuonnekin! Perjantai on ainoa pävä viikossa, jolla ei ole kiinteää ohjelmaa. Nyt on aika painaa jarrua ja unohtaa kello ja kalenteri, kääntää kylkeä ja nauttia hitaista aamuista, virkistyä myöhäisellä aamukahvilla.

lauantai 1. syyskuuta 2018

Kuukkeleita ja ahvenia

Neuvokkaan retki tänä vuonna suuntautui Saariselälle. Ankaran vesisateen saattelemana busssimme lähti Rovaniemeltä matkaan, mennään kun on kerran päätetty. Sää on aina varustekysymys. Kolmen päivän retkestä ensimmäisen iltana ruokailu oli tunnelmallisessa kodassa, jonka keskellä paloi avotuli.

Seuraavaksi päiväksi saimme lämpimän aurinkoisen sään ja monesta patikointimahdollisuudesta valitsin ohjatun geokätköilyretken. Kun yleensäkin tykkään värkätä puhelimen kanssa latasin geocaching-sovelluksen ja yritin sitä käyttäen päästä ällän päälle kätköjen saloista. Löysimme kaikki matkan varrella olevat kätköt, vain viimeinen oli niin kinkkinen että siihen tarvittiin apua toisilta harrastajilta.
Viimeinen kätkö oli nuotiopaikalla, jossa söimme retkilounaan. Olen kuullut noista kuukkeleista ja niiden tavasta tulla pyytämään ruokaa ihmisiltä. Niin paljon kuin olenkin nuotioilla aikaani viettänyt vasta nyt sain ensimmäisen kuukkelikokemukseni!

Kotiin palattuani kokeilin lähistöllä olevien geokätköjen etsimistä, ja onnistuinkin muutamassa. Tapana on hiukan salata sivullisilta kätköjen sijaintia, siksipä otin sienikorin reksvisiitaksi.
Tänä vuonna tuntuu kehnäsieniä nousevan muita enemmän ja mikäs sen mukavampaa, kolmen tähden sieniä!

Lähiruokaa suosin muutenkin, takapihalta löytyy vielä yrttejä, perunoita mökiltä,
komeita ahvenia suoraan kalastajalta ...kyllä kelpaa ihmislapsen porskutella!

tiistai 17. heinäkuuta 2018

Huh hellettä!

On ollut kuumaa ja kuivaa, aurinko on porottanut viikkokausia enimmäkseen pilvettömältä taivaalta. Ukkonenkin jyrähteli ja saimme kauan toivottua sadetta vaikkakin enemmän olisi ollut tarpeen.
Kuten olen moneen otteeseen blogissani maininnut en ole viherpeukalo, takapihalla saa kasvaa se mikä sieltä esiin työntyy. Hoidettua on ainoastaan  pieni yrttiviljelmäni takapihan nurkassa. Ruohonleikkuriakin käytän vain siksi, että jalkapohjani saavat nauttia pehmeän ruohon hyväätekevästä kosketuksesta.  Että mie olen onnellinen tuosta pienestä suojaisesta kesähuoneestani!

Iipan polvea on operoitu muutama viikko sitten. Kävely on suuressa osassa kuntoutumista, mutta yhdistelmä kyynärsauvat+koira on hiukan haasteellinen, joten pitemmät lenkit on hoitanut Iipan puoliso. Perinteinen kalastusreissu 'poikaporukalla' on ohittamaton, siksipä Mindi vieraili Taivaanrannalla muutaman päivän. Iltamyöhään käveleskelimme viimelenkit ennen nukkumaan menoa, lämmintä oli vielä kymmeneltäkin 20 astetta!  Mäntymetsän tuoksu hellepäivän jälkeen on ihana, kokeilkaa jos mahdollista!
Kiersimme yhtenä päivänä Koivusaaren jonne lampuri tuo lampaansa kesäksi hoitamaan maisemaa.Niitä ei tällä kertaa siellä näkynyt.

Pitkoksia pitkin kulkien matkan varrella on saaresta kertovia infotauluja. Monikohan rovaniemeläinenkään tietää, että Koivusaaren yli on kulkenut rautatie sotavuosien jälkeen!?

Esitin Mindille uimista koska keli oli helteinen, mutta Mindin mielestä se ei ollut hyvä ajatus. Käytin omaa harkintaani ja nostin se veteen mahaansa myöten jäähylle. Eikä se siitä minulle närkästynyt. Itsekin olen muutaman kerran pulahtanut tuolla Arktikumin rannassa, vaikka ei se uiminen minunkaan ykkösjuttuni ole.