keskiviikko 17. kesäkuuta 2020

Son kesä nyt !

  
 Hiljaiseloa viettänyt blogi herää hetkeksi henkiin.
Kaikenlaista pienimuotoista on tapahtunut kevään aikana, eniten kuitenkin iloa tuottanut erään pentueen odotus ja niiden luovutusikään tulo.
Ei, ei tullut pentua minulle itselleni vaan ystävälleni Iipalle. Joka käytännössä tarkoittaa, että Taivaanrannalla nähdään Mindin lisäksi pieni päivähoitolainen aika ajoin.
Meillä on Iipan kanssa vuosikymmeniä jatkunut yhteiselo koiraharrastuksen merkeissä. Monta pentuetta olemme yhdessä 'synnyttäneet' ja tavoille opettaneet.                                          
Aina kaikki ei ole sujunut  hyvin,  olemme joutuneet turvautumaan päivystävän eläinlääkärin apuun,  iltamyöhällä tietenkin ja naapurikuntaan. 
Tai kerrankin kun kaikki tuntui sujuvan odotetusti, synnytys pitkittyi ja yksi pennuista syntyi elottomana. Oli koskettava hetki, kun Iipan kokemuksella ja sinnikkyydellä pikkurääpäle virkosi eloon. 

Koronakevät on omalta osaltani sujunut ongelmitta. Välttelin kaikkea tarpeetonta liikkumista ihmisten ilmoilla, täällä vaarassa riitti väljyyttä käveleskellä mielenvirkistystä ulkona. 
Vaikka maaliskuussa aluksi olikin outoa, kun kaikki aktiviteetit pysähtyivät kuin seinään oli lisääntynyt vapaa-aika tervetullutta. Jälleen elämää ilman kelloa ja kalenteria! Kun sitten viimein uskaltauduin kaupungille suuntana oli Rovaniemen polkupyöräkaupat. Sähköpyörää mielin. Ei vaan löytynyt mieleistä, olivat nopeammat vieneet parhaat. Kun asuu näinkin 'vaarallisessa' kaupungissa pyöräily on rankkaa touhua. Menet minne menet kotiin paluu syö naista, ja vallankin kesäkuumalla. 

Hyvät lukijani, toivotan teille iloista ja kaikinpuolin mieleistä juhannusta !

maanantai 20. huhtikuuta 2020

Isoveli sensuroi!

Mikähän salainen merkitys sisältyy kuvaan suksenpohjista, joissa on runsaasti ladulta tarttunutta puun roskaa? Kuva on itse ottamani omista suksistani, minulla on siihen täydet oikeudet! Kuva on poistettu postauksesta.
Ärhhh!

keskiviikko 1. huhtikuuta 2020

Lentäen olisit jo perillä


Matkailu edistää tautien maailmanlaajuista leviämistä, kuten viime viikkoina olemme konkreettisesti saaneet todeta.
Finnair on tehnyt parhaansa lentomatkustajien suojaamiseksi...

Hauskaa aprillipäivää lukijani!


tiistai 31. maaliskuuta 2020

Hei, mitä kuuluu?

Ei, en ole hamstrannut poikkeustilanteen vuoksi wc-paperia enkä muutakaan.  Noita hylsyjä tyhjenee normivauhtia ja visuna ajattelin hyödyntää niitä kaupasta ostettavien istutusruukkujen sijaan.
Kaupassakäynnit olen rajoittanut riskiryhmäläisille tarkoitettuun tuntia-ennen-avaamista aikaan, joita minun alueellani on kaksi viikossa. Huomaan tulevani toimeen piiiitkiä aikoja kotoa löytyvillä elintarvikkeilla, kiitos pakastimen ja kuivatavarakaapin.
Karanteenin alkuaikoina teki vielä mieli pistäytyä lähikaupassa hakemassa joitakin mielitekoja, mutta helposti olen tottunut tyytymään siihen mitä kotoa löytyy. Onnekseni en ole sokeri- tai muukaan addikti.
Viereisen kuvan viherkasvi on kaupasta ostettu basilika, joka tuntuu viihtyvän uudelleenistutettuna keittiön ikkunalla. Paitsi että nipistän siitä lehtiä ruokani höysteeksi vedän syvään henkeen sen vahvaa tuoksua. Todellista aromaterapiaa : )

Terapiaksi voisi kutsua myös harvinaisia  ja mieluisia yhteydenottoja. Facebookissa sain 10 päivän koirahaasteen Johannalta. Hän on harrastuskaverini palveluskoira-ajoilta, silloin vielä tyttönen.  Etsiessäni haasteeseen kuvia
elin monta muistorikasta hetkeä uudelleen. Johanna oli nuoresta iästään huolimatta erinomaisen ahkera ja menestyksekäs kouluttaja koiralleen Stinalle, joka oli minun koirani Roopen pentuesisar. Stina ja Johanna ovat legenda meidän vanhemman harrastajaporukan kesken. Johanna harrastaa edelleen tyttärensä kera, joka hänkin on hankkinut meriittejä. Teimme Johannan kanssa treffit kesälle. Toivottavasti tämä poikkeustila hellittää siihen mennessä.

Toinen mieltä lämmittävä yhteydenotto tuli tänä aamuna, minun  somalinuorukaiseni soitti ja kyseli kuulumisia. Hän on lähihoitaja, käy työssä ja elää itsenäistä elämää pääkaupunkiseudulla. Heinäkuussa hänellä olisi  varusmiespalvelukseen astuminen.
Satunnaisille sivullani vierailijoille kerron, että olin vapaaehtoistyönä kotokaverina somaliperheelle, kunnes he muutttivat pois Rovaniemeltä.

Vapaaehtoistyöni on tauolla tuon mokoman viruksen takia. Elän jälleen ilman kelloa ja kalenteria, mikä onkin tervetullutta vapautta ajankäytön suhteen. Olin loppuvuodesta oikeastaan väsynyt jatkuvaan liikkeelläoloon. Toki oli vieroitusoireita, kun kuntosali ja vesijumppakin meni tauolle, kaikki loppui kuin seinään.
Hiihdellyt olen koko talven, mutta sekin ilo päättyi tuulen mukana ladulle kertyneisiin puuroskiin. Kun ladut ovat jo kovia -ei uutta lunta- on pakko laittaa rutkasti pitovoidetta. Noinhan siinä kävi, ei luistanut suksi, ei! Jääladulla ei ole roskaongelmaa, mutta vesi ja yöpakkaset tainnuttavat hiihtohalut sielläkin. Potkukelkka on mukava keväiselle jäälle, sen aion taittaa kokoon ja sujauttaa autoon. Sopii se siihen, vaikka pieni auto onkin, kiitos muunneltavien sisätilojen.

Nyt on aikaa netissä notkumiseen,  lukemiseen ja ennenkaikkea siihen mitä kulloinkin mieleen juolahtaa. Ja uskokaa pois, juolahtaa.
Ikkunoitten pesu, vähän kerrallaan. Leipominen. Vaatekaappien inventaario. Katsomatta jääneiden elokuvien penkominen TV:n uumenista.
Suksien huoltokin on paras tehdä ennen seuraavaa kautta.




tiistai 24. joulukuuta 2019

Aattoaamun ajatuksia

Taivaanrannalla on eletty sujuvaa arkea sen suuremmin rehkimättä noiden lumitöidenkään kanssa. Tuossa edellisessä jutussani kehuskelin aikaista vanhanaikaisen talven tuloa, mutta eipä kannata nuolaista ennenkuin tipahtaa!
Vesikelejä ja päivän tai pari kestäviä pakkasia, siinä se sään kuva. Ihan tyystin ei hiihtokelit kuitenkaan loppuneet, sen verran saimme sulaneen tilalle uutta lunta ja latukone kävi kiitettävästi höyläämässä reitit kuntoon.
En ole varsinaisesti hurahtanut tuohon hiihtoon, mutta nautin suuresti metsäluonnosta ja sen hiljaisuudesta. Liikkeen ja hengityksen rytmi tekee hiihtämisestä hiljaisuuden ohella meditatiivista.
Puhumattakaan sen terveysvaikutuksista. Vuosi taaksepäin aloitin säännöllisen parin tunnin kävelyn verenpaineen hillitsemiseksi, vaan eipä se tehonnut. Pillerit tuli käyttöön. Hiihdon myötä mittaustulokset ovat ollet loistavia ja toivonkin pääseväni eroon lääkkeistä.
Tarkoitus oli kirjottaa jonkinlainen joulujuttu, vaan olisko tää nyt vanhenemisen oire: säät ja lääkitykset puheenaiheena! En suostu!
Joulu taivaanrannalla vietetään tänä vuonna kuopuksen  kanssa kahdestaan kun esikoinen kera rouvansa lähti Japaniin rouvan kotitanhuville.

Toivotan jokaiselle mieleistä joulunviettoa ja hyvää uutta vuotta!

tiistai 19. marraskuuta 2019

Lunta ja ampiaisia

Hiihtolatu korkattu harvinaisen aikaisin verraten viimevuosiin. Saimme talven kerralla pakkasineen ja lumineen.  Aloitin hiihdon varovaisesti kolmen kilometrin lenkillä ettei jalat kipeytyisi. Seuraavana päivänä en malttanut jättää väliin hiihtoa ja se ahnehtiminen tuntuu vieläkin jäsenissä.

Jalkarievut on olleet muutenkin kovilla aiemmin syksyllä. Ilmojen kylmetessä ampiaiset pyrkivät sisälle ilmanvaihtokanavista, tässä rivitalossa kun on torvet suoraan katolle. No, satuinpa sitten astumaan lattialla olevan ampiaisen päälle! Piikki jäi päkiään, kipu ja turvotus oli juhlallinen! Ensiavuksi laitoin kylmäkääreen, onneksi sellainen majailee minun pakastimessani muistona menneistä.

keskiviikko 2. lokakuuta 2019

Huomenta !

Aamun aluksi ennen varsinaista ylösnousua on tullut tavaksi tarkistaa puhelimesta viestit. Juuri kun olin selailemassa näytölle ilmestyi  viesti : "Huomenta rouva Laura, mitäs tänään aamulla kuuluu? " Kello oli 6.55.
Minun kultainen somalinuorukaisenihan se siellä tervehti tätiä. Kun hämmästelin aikaista ajankohtaa hän kertoi menevänsä töihin. Opiskelut jatkuvat vielä pääkaupunkiseudulla ja väliajat kuluvat töitä tehdessä. Että mie olen iloinen tästä nuoresta!

Lukumummiuteni jatkuu samalla koululla kuin viime lukukaudellakin. Myös samat oppilaat jatkavat kanssani nuortenkirjallisuuteen tutustumista. Olen pannut merkille heidän lukutaitonsa kehittymisen, se ei ole enää monotonista suorittamista, vaan kirjan tarina on noussut pääosaan. Juuri siihen pyrin: elävään lukukokemukseen.

Minun sukupolveni lapset elivät täysin toisenlaisessa maailmassa, lukeminen ja käsinkirjoitetut kirjeet olivat paitsi ajankulua myös tapa pysyä ajan hermolla.
Sähköinen viestintä on nykyaikaa enkä haikaile menneitä, mutta lyhyet tekstiviestit hymiöineen eivät tue lasten ja nuorten vivahderikasta kielen  kehitystä.  Tänä syksynä opettaja antoi minun valita luettavat kirjat ja siksipä olenkin viettänyt paljon aikaa kirjaston lasten ja nuorten osastolla. Luettavaksi valitsin Risto Räppääjää, niissä yhdistyy minun mielestäni oikeanlainen äidinkieli faktoihin ja mielikuvitukseen. Kokonaisvaltaiseen lukukokemukseen liittyy minun mielestäni myöskin fyysinen kosketus kirjaan, mahdollisuus selailla eteenpäin tai palata tarkistamaan jo luettua.