Hae tästä blogista

lauantai 13. joulukuuta 2025


Joulukuu on lähes puolivälissä, sää sahaa muutaman päivän välein plussalta paukkupakkasiin. Lunta näyttää satavan aina kun pakkanen  lauhtuu, sitä sataa kerralla paljon ja monta päivää peräkkäin ! Turistit ovat innoissaan, mutta me paikalliset emme.

Pelastin syksyllä pakkasen kynsistä takapihan palakuut, mahtoi olla lokakuun puoliväliä. Ne eivät malttaneet lopettaa kukintaansa ja ensin kyllä aioin kantaa ne kompostiin, mutta tulin toisiin ajatuksiin ja päätin kokeilla niiden talvehtimista sisätiloissa. Sitkeästi ne työnsivät vielä sisään päästyään uusia kukkavarsia, ovat siis tykänneet pitkästä syksystä ja satunnaisesta hoidostani. 

 Tiedän ettei nyt ole mullanvaihtoaika, mutta niitten kesämullasta sikisi ärsyttäviä kukkakärpäsiä joten niistä päästäkseni vaihdoin mullan tänään. Lienenkö kastellut heitä kesällä liikaa 😏 Ostin kokeeksi niille kasvivalon ja ne tuntuvatkin pitävän siitä, ilahduttavat minua 'joulukukalla'!


keskiviikko 3. joulukuuta 2025

Kuurankukka

Tämä ihanuus kiinnitti huomioni takapihan laitamilla, taisi olla lokakuun loppua tai marraskuun alkua. Ihmettelin tietenkin että mikä kasvi työntää kukkaa syysmyöhällä, ei voi olla totta! No eihän se ollutkaan totta vaan sulan maan aiheuttaman kosteuden tiivistymä leikatun varren ympärille. Luonnon oma taideteos! 
No, nyt on talvi edennyt pidemmälle, ollaan jo joulukuussa. Saatiin marraskuun lopulla -20° pakkasia, mutta myös vesisateita ja jäisiä tienpintoja. Ja minä tyttö olen valinnut autolleni kitkarenkaat 😌 Hyvin olen niillä kuitenkin pärjännyt, harjoitus tekee mestarin! Pitää vaan muistaa kelin vaatimukset ja ajaa sillä kuuluisalla perstuntumalla!

Toivoisin kuitenkin vanhan ajan tasaista talvea, tuota lunta kun sataa kerralla yli määränsä. Tänä aamuna mittari oli plus asteilla ja lumi oli raskasta kolattavaa.  Todellista hyötyliikuntaa!