Hei, mitä kuuluu?

Ei, en ole hamstrannut poikkeustilanteen vuoksi wc-paperia enkä muutakaan.  Noita hylsyjä tyhjenee normivauhtia ja visuna ajattelin hyödyntää niitä kaupasta ostettavien istutusruukkujen sijaan.
Kaupassakäynnit olen rajoittanut riskiryhmäläisille tarkoitettuun tuntia-ennen-avaamista aikaan, joita minun alueellani on kaksi viikossa. Huomaan tulevani toimeen piiiitkiä aikoja kotoa löytyvillä elintarvikkeilla, kiitos pakastimen ja kuivatavarakaapin.
Karanteenin alkuaikoina teki vielä mieli pistäytyä lähikaupassa hakemassa joitakin mielitekoja, mutta helposti olen tottunut tyytymään siihen mitä kotoa löytyy. Onnekseni en ole sokeri- tai muukaan addikti.

Viereisen kuvan viherkasvi on kaupasta ostettu basilika, joka tuntuu viihtyvän uudelleenistutettuna keittiön ikkunalla. Paitsi että nipistän siitä lehtiä ruokani höysteeksi vedän syvään henkeen sen vahvaa tuoksua. Todellista aromaterapiaa : )

Terapiaksi voisi kutsua myös harvinaisia  ja mieluisia yhteydenottoja. Facebookissa sain 10 päivän koirahaasteen Johannalta. Hän on harrastuskaverini palveluskoira-ajoilta, silloin vielä tyttönen.  Etsiessäni haasteeseen kuvia
elin monta muistorikasta hetkeä uudelleen. Johanna oli nuoresta iästään huolimatta erinomaisen ahkera ja menestyksekäs kouluttaja koiralleen Stinalle, joka oli minun koirani Roopen pentuesisar. Stina ja Johanna ovat legenda meidän vanhemman harrastajaporukan kesken. Johanna harrastaa edelleen tyttärensä kera, joka hänkin on hankkinut meriittejä. Teimme Johannan kanssa treffit kesälle. Toivottavasti tämä poikkeustila hellittää siihen mennessä.

Toinen mieltä lämmittävä yhteydenotto tuli tänä aamuna, minun  somalinuorukaiseni soitti ja kyseli kuulumisia. Hän on lähihoitaja, käy työssä ja elää itsenäistä elämää pääkaupunkiseudulla. Heinäkuussa hänellä olisi  varusmiespalvelukseen astuminen.
Satunnaisille sivullani vierailijoille kerron, että olin vapaaehtoistyönä kotokaverina somaliperheelle, kunnes he muutttivat pois Rovaniemeltä.

Vapaaehtoistyöni on tauolla tuon mokoman viruksen takia. Elän jälleen ilman kelloa ja kalenteria, mikä onkin tervetullutta vapautta ajankäytön suhteen. Olin loppuvuodesta oikeastaan väsynyt jatkuvaan liikkeelläoloon. Toki oli vieroitusoireita, kun kuntosali ja vesijumppakin meni tauolle, kaikki loppui kuin seinään.
Hiihdellyt olen koko talven, mutta sekin ilo päättyi tuulen mukana ladulle kertyneisiin puuroskiin. Kun ladut ovat jo kovia -ei uutta lunta- on pakko laittaa rutkasti pitovoidetta. Noinhan siinä kävi, ei luistanut suksi, ei! Jääladulla ei ole roskaongelmaa, mutta vesi ja yöpakkaset tainnuttavat hiihtohalut sielläkin. Potkukelkka on mukava keväiselle jäälle, sen aion taittaa kokoon ja sujauttaa autoon. Sopii se siihen, vaikka pieni auto onkin, kiitos muunneltavien sisätilojen.

Nyt on aikaa netissä notkumiseen,  lukemiseen ja ennenkaikkea siihen mitä kulloinkin mieleen juolahtaa. Ja uskokaa pois, juolahtaa.
Ikkunoitten pesu, vähän kerrallaan. Leipominen. Vaatekaappien inventaario. Katsomatta jääneiden elokuvien penkominen TV:n uumenista.
Suksien huoltokin on paras tehdä ennen seuraavaa kautta.