Lämmin loppukesä houkutteli takapihalle erilaisia perhosia ja kaikenlaisia mettä etsiviä pörriäisiä. Viileiden öiden jälkeen perhosten piti ennen ruuanhakureissua lämmitellä siivet notkeiksi. Vanha puu tarjosi siihen hyvät puitteet ja pitkään kukkivat nauhukset tarjosivat aurinkoisen katetun ruokapöydän.
Tämä neitoperho lumosi minut väreillään. Katselin sitä ensin vain ihastellakseni, mutta hain kameran, kun huomasin ettei sillä ole kiirettä lähteä.
Koskaan aikaisemmin en ole ollut kiinnostunut perhosista, tai no joo, onhan niitä ollut mukava katsella muttei sen enempää kiinnostusta. Olen kevään jälkeen enemmän kuvannut kameralla kuin puhelimella ja tykästynyt kameran tarjoamiin mahdollisuuksiin. Toki nykyisissä puhelimissakin on kameran säätömahdollisuuksia, mutta tällä kymmenenllä puhelimen näyttö käy pieneksi ja silmälasitkaan ei aina ole mukana. Tämä suruvaippa ei suostunut levittämään siipiään eikä se myöskään lähtenyt lentoon vaikka pyörin sen ympärilla kamera valmiina. Olisin halunnut nähdä sen siipikuviot
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti