Tsaarin Poppeli ja muuta mukavaa

 

Näinhän tässä taas kävi etten ole päivittänyt blogiani siinä tahdissa kun miten elämä rullaa eteenpäin.

Vaikka kevät ja pohjoistuuli oli hyytävän kylmät juhannus on tänä kesänä kuuma. Luonto on kirinyt kasvun pikavauhtia jopa hiukan edelle normaalia, juhannusruusupensas tuossa pihalla harvoin ehtii kukkaan ajoissa.

Pikkulinnuille riittää hyönteisiä, pesintä on lähitienoolla onnistunut ja lapsukaiset osin ovat jo lähteneet pesistä. Takapihalla on sinne keväällä seinänvierustalle jääneeseen pönttöön tehnyt pesän sinitiainen, siellä on vielä poikue ja emot kantavat ruokaa siivet viuhuen niille. Ruohonleikkuria en voi käyttää, enkä muutenkaan paljon oleskele pihalla etten häiritse pesintää. Seuraan takaoven ikkunasta pesinnän vaiheita, toivon näkeväni aitiopaikalta poikasten lähdön pesästä !

Tein toukokuussa viikon reissun vanhaan kotimaakuntaani Hämeeseen. Matkan suunnittelu alkoi maaliskuun tietämissä, minua kiinnosti Heinola, jonka olen kymmeniä kertoja ohittannut etelän reissuillani. Miksikö Heinola?  No, Iippahan muutti sinne reilu vuosi sitten ja olen saanut häneltä viestejä sekä kuvia mielenkiintoisista paikoista siellä. Plus että kovasti halusin tavata Jaden ja Mindin. Sen lisäksi Iipalla on kiinnostava tapa avata paikallista  historiaa, kuten esim. jääkauden vaikutuksia Salpausselän harjuun ja vesistöjen muodostukseen.
 Heinolan ylpeys Tsaarin poppeli on puulaji, tämä tietty puu on Suomen suurin puuyksilö wikipedian mukaan. Sen korkeus on 34,5 m.,latvuksen läpimitta 23 m. ja puun ympärysmitta rinnankorkeudelta mitattuna 6,37m. 😲 Se on selvinnyt vuoden 1901 Kymijoen suurtulvasta, joka huuhtoi muut puiston puut mennessään. Sen on siis täytynyt olla jo silloin aikuinen, sen iäksi on arveltu jopa170 vuotta. Tapasin puuvanhuksen heti ensimmäisellä iltalenkilläni Mindin kanssa ja vaikutuin! Vietin Mindin seurassa parhaat hetkeni Heinolassa kahdenkesken puistoja kierrellen. Suuren rantapuiston äänimaisema muistutti Santahaminaa...

Tapasin myös sukulaisiani, monta etappia viikon matkalla. Lempisukulaiseni Eevan perheen luona vietin iltapäivästä seuraavaan aamuun ja josta matka jatkui veljeni luo Riihimäelle. Oli tärkeää tavata velipekkaa, meitä sisaruksia on vain me kaksi! 

Riihimäeltä jatkoin kummipojan luo. Olin esittänyt toiveen Hannulle viettää laatuaikaa ihan kahden kesken ja sen hän järjestikin. Kävimme Kaisan haudalla muistelemassa, vietimme hetken Frantsilassa rauhallisessa puiston nurkkauksessa kesästä nauttien. Sitten olikin aika lähteä kentälle, Hannu pelaa edelleen jalkapalloa. Poika järjesti minulle aitiopaikan, seurasin peliä autosta kentän laidalla koska tuuli oli kylmä.  Halusin myös nähdä Hannun isänä, Ellihän on jo 4v. Kun olen seurannut Hannun lapsuutta tiiviisti niin Kaisan kädenjälki näkyy Hannullakin lapsen kasvatuksessa 💗

Ja lopuksi ihan tuore tapaus...

Meitä oli muutaman naisen porukka Neuvokkaasta mökkeilemässä Norvajärven maisemissa kuluneella viikolla. Tämä naisporukka minua lukuunottamatta kuuluu ns. esiintymisrenkaaseen, jonka jäsenet käyvät laulamassa ja lausumassa runoja  palvelutaloissa. Kun tilaisuus koitti niin toteutin yhden unelmistani, naku-uinnin!

Tarkoitus oli myös uida ilman uikkaria Iipan mökillä, mutta se ei onnistunut kylmän ja tuulisen sään vuoksi. Olen pitkään etsinyt Rovaniemeltä suojaisaa uimapaikkaa, jossa voisi nauttia lapsuuden uimakokemuksista ja vihdoin sain ottaa vahingon takaisin.  Näiden päivien helteet onkin mitä parhaat talviturkin heittämiseen!

Rapakossa rähmällään

Minulla on monen ärräpään ja venytetyn kärsivällisyyden jälkeen uusi puhelin !

Tapahtumat alkoivat toukokuun alkupäivinä Vennivaarassa. Olimme Iipan kanssa jälleen kerran ulkoiluttamassa koiria pitkän kaavan mukaan ja tutkailemassa kevään edistymistä.

Siellä on tehty lopputalvesta metsän hakkuita eikä siellä ole voinut liikkua. No meidänhän tottakai piti tarkastaa työmaa, kun viimein puut oli ajettu tienvarteen. 

Jokainen, joka on joskus nähnyt moton jättämän ajouran voi kuvitella valtavien pyörien epätasaiseen maastoon jättäneeen kuopat. Ajouran reunoilta sulava lumi oli näitä kuoppia täyttänyt vedellä ja yhden tien levyisen kuopan yli oli asetettuna keskenkasvuisen puun runko.

Minulla on hyvä tasapaino ja itsevarmana lähdin ylittämään puuta pitkin rapakkoa. Olin viimeistä askelta vaille valmis ylityksessäni kun humpsahdin pitkin pituuttani suolätäkköön! 😁

Konttasin kuivalle maalle ja valuttelin takinhihat ja taskut tyhjiksi mutavellistä. Puhelin toimi vielä tässä vaiheessa ja kun oli aurinkoinen tuuleton päivä meillä ei ollut edes kiirettä lähteä pois.

Kotona sitten vaurioiden tarkastus ja vaatteille käsinpesu ennen pesukoneeseen laittoa.

Mutta niinhän siinä kävi, että puhelin lakkasi toimimasta vielä samana päivänä. Ja eikun puhelinkauppaan. Haluamaani merkkiä ja mallia ei ollut liikkeessä. Se tilattiin ja luvattiin viikon kuluessa. Mutta mutta....viikko venyi kolmeksi. Ei siinä olisi ollut ongelmaa, mutta hajonneessa puhelimessa oli junaliput viikon matkalle! Lähtö oli kahden viikon kuluttua.

Ensisäikähdyksestä selvittyäni tajusin ladata ikivanhaan puhelimeeni VR-sovelluksen ja liput olivatkin tallessa siellä. Seuraavaksi sitten jännitin vanhukseni toimivuutta....

Loppu hyvin, kaikki hyvin ja nyt teen sinunkauppoja uuden puhelimeni kanssa. Onneksi se on oppivaa mallia, eläköön digitaalinen kehitys 😏