torstai 10. toukokuuta 2018

Kesän kynnyksellä

Kemijoki virtaa jo vapaana Rovaniemen kohdalla, mutta Ounasjoki on vasta luomassa jäitään. Eilen kauniina aurinkoisena päivänä polkupyöräni houkutteli minut selkäänsä ja tuulisesta säästä huolimatta suostuin mittelemään pyöräilykuntoani. Retkeni päätteeksi menin mielipaikkaani Arktikumin rantaan, josta tämä kuva on.
Suurilta tulvilta tänä keväänä säästyttänee tällä korkeudella. Lumi lähti auringon ja tuulen voimalla, ensin pikkuhiljaa huomaamatta hanget mataloituivat, kunnes hups, yht'äkkiä maa oli paljas. Talvesta muistuttavat enää pihatieltä kasatut lumet.

Viherpeukaloa pakotti siinä vaiheessa, kun päivänvaloa oli pitemmälti kuin pimeyttä ja sitähän piti helpottaa siementen piilottamisella multaan. Nopeakasvuisten yrttien tuoksu on yntä mieleinen kuin niiden makukin. Ulos niitä ei voi viedä vielä pitkään aikaan. 
Perunoitakin on itämässä pieni määrä ja maitopurkkeja varattuna esikasvatukseen. Edellisten keväitten perusteella uskon pitkään kylmään kevääseen tänäkin vuonna, joten malttia näitten kasvatuspuuhien kanssa kysytään.

Neuvokas kuuluu edelleen arkeeni vakiintuneina tapahtumina. Tai oikeastaan minulle yksi uusi juttu siellä on alkanut kiinnostaa. Olen muutaman kerran käynyt keskiviikkoisin laulamassa siellä yhteislaulutilaisuudessa. Elävää musiikkia haitarilla, viululla ja banjolla! Ja laulattajiakin riittää vapaaehtoisista, siellä passaa laulutaidottomankin mukana laulaa. Äänellään se variskin.

Suurempi muutos minun vapaaehtoisuuteeni tuli, kun minun maahanmuuttajaperheeni muutti pääkaupunkiseudulle isän työn perässä. Perheen teinipoika jää vielä pohjoiseen, hänellä on ammattiopinnot kesken. Hän on saanut Suomen kansalaisuuden, josta hän on erittäin iloinen ja ylpeä! Kansalaisuuden myötä hän osallistuu myös asepalvelukseen ja pitää sitä etuoikeutenaan. Puolustusvoimat muistivat kutsuntakirjeellä poikaa ja niinpä minä sain saattaa hänet Someroharjulle ilmottautumaan. Nostalgiaa, minun entinen työpaikkani!

tiistai 10. huhtikuuta 2018

Timantteja hangella

Se on tätä nyt - pakkasta, lunta, aurinkoa, hanget hohtavat tuhansin timantein! Nuo jääpuikot hurmaavat ilmestymisellään jokainen kevät. Minulle kuitenkin ensimmäinen kevään merkki ovat harakat ja varikset. Se kun ne alottavat räkätyksensä ja pesätarpeiden keruun niin aikaisin kun ei vielä muita kevään merkkejä näy.
Blogin päivittäminen ei ole innostanut, samat asiat toistuvat, vuoden kierron seuraaminen ja säistä puhuminen on suomalaista small talk'ia.....mitäpä niistä uutisoimaanl

Vapaaehtoisuus kuuluu edelleen arkeeni, tosin sekin on vähäisempää kuin ensimmäisinä vuosinani, mukaan liittyy uusilta kursseilta tulleita ja heille pitää järjestää 'töitä'. Jotenkin tämä minun arkeni on urautunut uomiinsa, ei ole ilmaantunut mitään uutta suurta mielenkiinnon kohdetta. Jos ei sitten tätä lasketa; olen liittynyt Rovaniemen lähiruokarenkaaseen ja haen sieltä evästä pöytään pantavaksi. Kananmunia, tuoretta kalaa, hunajaa. Vapaana laiduntavan karjan lihaakin olen ostanut, mutta enemmän pysyttelen kala-kananmunalinjalla. Tuoretta kalaa saa kyllä Torimarketistakin, mutta nuo tuoreet kananmunat suoraan tuottajalta ovat suosikkini.

perjantai 26. tammikuuta 2018

Talvi

Talvi tapoineen on täällä pohjoisessa. Tavat vain ovat muuttuneet vuosikymmenten kuluessa, ei taida olla ns. normaalitalvea enää olemassakaan. Toisinaan lunta tulee kirjaimellisesti taivaan täydeltä ja silloin on hankala nähdä tien penkkoja, pitää vain ajaa kieli keskellä suuta. Kunnon pakkasiakin on riittänyt tammikuulla, auton sisätilan lämmitin on ollut kovin tarpeellinen varuste.


Kirkkaina pakkaspäivinä auriko on ilahduttanut läsnäolollaan. Aluksi vain pikaisia - kuin ujoja -kurkistuksia puiden lomasta.
Oi miten odotankaan maaliskuun leutoja aurinkoisia hiihtokelejä!

sunnuntai 19. marraskuuta 2017

Koiramaista juttua

Taivaanrannnalla on eletty syksy nauttien yhtälailla sumuisista aamuista kuin kirkkaista päivistä. Vapaaehtoistyö ja samoilu metsissä ovat edelleen minun mieluisimpia ajanviettotapojani. Koirailu on mukana taustalla lähinnä facebookissa tuttujen koirien kuulumisia seuraillen.
Kauan sitten Juuson kanssa ulkoillessani tutustuin Heidiin, joka myös oli koiransa kanssa liikkeellä, ja joka sittemmin ryhtyi kasvattajaksi. Kun Juusosta aika jätti hain toisinaan ikävän torjuntaan Levi Lappalaisen seurakseni. Loppukesästä syntyneestä pentueesta Heidi jätti itselleen tämän hurmaavan Claaran, johon sain tutustua menneellä viikolla. Oli ilo seurata pienen koiran ilmeitä ja reaktioita uudessa ympäristössä! Kiitos seurastasi Heidi!
Kuva Jenni Pyhäjärvi.

 Toinen kohdalleni tullut aivan uusi koirakokemus on myös viime viikolta. Rovaniemelle on n. vuosi sitten perustettu koirauimala Polske. Koirattomana minulla ei ole ollut tilaisuutta siihen tutustua, mutta harrastavia ystäviäni on kiittäminen tästäkin kokemuksesta.


Varpu lähetti viestin, että hän on varannut uintiajan Penni-koiralleen ja voisin tulla seuraamaan sitä halutessani. Halusin tietenkin!
Kuten ihmistenkin uimahallissa täälläkin peseydytään ennen altaaseen menoa, pesuaineetkin on talon puolesta. Pesua varten on oma tila, jossa voi myös kuivata koiran uinnin jälkeen.
Näin talviseen aikaan se on välttämätöntäkin. Lisäksi vielä takki päälle, tiedäthän tuon itsekin miltä talvisää tuntuu uimahallista ulos tullessa : )


sunnuntai 1. lokakuuta 2017

Ihmeellinen syyskuu


Ihmeellinen syyskuu on takana ja olen nauttinut täysin siemauksin kesäisistä säistä ja metsäretkistäni. Milloin yksin, milloin kaverin kanssa.

Tuo viereinen kuva on puolukkaretkeltä, joka kääntyi mustikkaretkeksi. Puolukat eivät olleet vielä kuun ensimmäisellä puoliskolla kypsiä joten poimin ja söin mustikoita vaaranlaidassa  hakkuuaukealla. Ryteikköinen maasto haastoi jaksamiseni äärirajoille kun en malttanut lähteä ajoissa pois. Vaan eipä hätää, metsä tarjosi lepopaikan. Kiipesin ylemmäksi vaaranlaitaa metsän reunaan ja kellahdin sammalikkoon selälleni ajattelemaan sinisiä ajatuksia : )

En muista milloin aikaisemmin olisin syyskuussa löytänyt niin hyvänmakuisia ja -kuntoisia mustikoita. Useammankin kerran ulos lähtiessäni palasin pienen mustikkasatsin kanssa kotiin. Eipä tarvinnut velottaa vielä pakastinta.
Toisinaan Mindipirpana oli kaverina retkilläni.  Se on helppo ja hauska metsäkaveri, se kulkee omia mutkiaan, mutta tulee tuulispään lailla kutsusta luokse. Muistan ajan, jolloin Mindi vielä oli Matilda-pentu ja luoksetulo oli hukassa. Mindihän vaihtoi kotia silloin ja on nyt Iipan koira.
Vielä syyskuun puolivälissä nautin auringon lämmöstä hellemekossa takapihalla! Kun sulki silmät olisi voinut kuvitella olevansa vaikka Afrikan taivaan alla.  Nämä poikkeuksellisen lämpimät säät tietenkin puhuttivat ihmisiä missä sitten kohdattiinkin.  Joku toinenkin oli tehnyt saman havainnon kanssani; aurinko tuntui tuulettomassa paikassa jopa pistävältä.

Voisin sanoa, että otin kaiken irti kesästä ja kun syksyn harrastukset pyörähtivät käyntiin oli vaikea valita runsaasta tarjonnasta. Tuttu ilmiö, jouluun mennessä kaipaa jo taukoa jatkuvaan tapahtumien virtaan. Kuntosali, vesijumppa, vapaaehtoistyö...
No, uutena kokeiluna on kiinalainen terveysliikunta. Sitä on ollut vasta yhden kerran ja olin energinen ja innostunut tunnin päättyessä. Ohjaajan mukaan jokaiselle sisäelimelle on oma liikkeensä, jota toistetaan kolmesta viiteen kertaa. Sopivaa rauhallista liikettä nivelongelmaiselle.
Ja juu, vielä yks juttu. Alotin aikuisten uimakoulun kun en osaa oikeanlaista uintitekniikkaa, niska väsyy uidessa. Nykyään ei puhuta ongelmista, ne on haasteita. Olenpa sitten haastanut itseni, vailla rytmitajua ja koordinaatiota kroolaaminen on enemmän kuin haastavaa : )

perjantai 11. elokuuta 2017

Vielä on kesää jäljellä

Blogin päivittäminen on harventunut, syitä siihen on useitakin. En osaa pätkääkään koodausta enkä ole erityisen tyytyväinen näihin bloggerin tarjoamiin valmiisiin vaihtoehtoihin. Help me kansalaisopisto!
Toinen merkittävä syy on motivaation puute.

Sen sijaan motivaation puute ei ole vaivannut kesästä nauttimista ihan omilla ehdoillani! Parhaat kokemukset ovat tulleet tilaamatta, suunnittelematta.
Pysähtymällä hetkeen. Olen saanut nauttia hitaista aamuista ilman aikatauluja, auringon lämmöstä takapihalla, erilaisista kesän tuoksuista ajan ja paikan vaihtuessa... Yksi hienoimmista luontokokemuksista oli kun lähdimme Iipan ja Mindin kanssa lämpimän päivän jälkeen illansuussa suolle 'mittailemaan' pitkospuita. Sielläpä olikin jo kypsiä hilloja ja eikun kengät pois ja paljain jaloin märkään sammalikkoon syömään mahan täydeltä marjoja. Täydellistä terapiaa niin jaloille kuin mielelle!

Tämän kesän satoa on myös kaksi tyttövauvaa. Ilmari
 sai pikkusiskon kesän alussa ja on nyt tärkeänä Selman isoveli. Kun kävin tervehtimässä heitä Ilmari puhutteli vauvaa söpöksi : )

Tämä toinen tyttö syntyi somaliperheeseen, jonka kotokaveri minä olen.
Talvella Ayan mietti suomalaista tytön nimeä, mutta en osannut äkkiseltään ehdottaa mitään. Myöhemmin mietin Maijaa ja kas kummaa Ayan on päättänyt vauvan nimeksi Sumaya !

keskiviikko 5. heinäkuuta 2017

Vaattunkiköngäs

Sulo lomaili Taivaanrannalla puolisentoista viikkoa ja nyt kotiin palattuaan jätti tyhjän tilan jälkeensä. Ei yksin aamuherätysten vuoksi, ei omien menojen suunnittelun takia vaan oman persoonallisuutensa vuoksi. Sulo muistuttaa luonteeltaan paljon esi-isäänsä Juusoa, vähäeleinen, itsestään numeroa tekemättä valmiina kaikkeen mitä sitten ehdotinkin. Erittäin helppohoitoinen kesävieras : )

Kuten kevättalvella suunnittelinkin muun lenkkeilyn lisäksi teimme retken Vaattunkikönkäälle. Se on todella kokemisen arvoinen paikka, ja jo esteetön reitti tarjosi elämyksiä yhtälailla silmille kuin korvillekin. Olin linnunlaulua ja kosken kohinaa, jääkauden jälkiä maastossa ja koskematonta luontoa.

   
Kaatuneet puut saavat rauhassa maatua ja tarjota kodin metsän otököille.


Vielä riittää uusia polkuja retkeiltäväksi !