Hae tästä blogista

sunnuntai 30. huhtikuuta 2017

Mariana malolla, vappuna vaossa...

Kalenterin mukaan on vapppuaatto, mutta kevät on kertakaikkiaan maaliskuun leutojen säiden jälkeen jumittunut paikalleen. Kunnon hankiaisia ei ole tänä keväänä tullut, lämpömittari on sekin juminut nollan kahtapuolta.
Takapihan lumikinos ei näytä madaltuvan aurinkoisista päivistä huolimatta. Nakkelin hankeen kevätlannotetta, sielläpä se saa kosteutta lumen sulaessa ja vaikuttaa sitten heti maan  paljastuessa.

Potun kasvatus on mielessä tänäkin keväänä, mutta paljon niitä ei kannata laittaa alulle, viimekesäisistäkin kun on vieläkin jokunen syömättä. Ei ole Lakun potunsyönti entisellä mallilla.

Retkeiltyäkin on tullut hiukan kotinurkkia etäämpänä, vanhan maalaiskunnan puolella. Mielenkiintoinen paikka, ehdottomasti ensi kesän retkikohde.

Seurakseni tulevan kesän retkelle saan Sulon, yhden Taivaanrannalla kasvaneista kääpiösnautserin pennuista.  Sulon perhe lähtee matkoille ja he kysyivät josko ottaisin Sulon siksi aikaa hoitoon.

Ajatuksissani palaan yhä useammin vuoteen 2010, jolloin tämä blogi sai alkunsa pitkään jatkuneesta yhteistyöstä omien koirieni kasvattajan kanssa.
Mihinkäs se koira kirpuistaan pääsee!

4 kommenttia: