Hae tästä blogista

Näytetään päivämäärän mukaan lajitellut viestit haulle kaisa. Lajittele osuvuuden mukaan Näytä kaikki viestit
Näytetään päivämäärän mukaan lajitellut viestit haulle kaisa. Lajittele osuvuuden mukaan Näytä kaikki viestit

tiistai 26. helmikuuta 2019

Lukumummina

Taivaanrannalla on vietetty rauhallista keskitalven aikaa. Tuijoteltu tähtiin, ihailtu kuunpimennystä, nautittu jalan alla narskuvasta pakkaslumesta....
Ja hupsista, ollaankin tässä vaiheessa vuodenkiertoa! Aurinko värjää pilvenhattarat vaaleanpunaisiksi, enpä muista aikaisemmin näin hauskaa näkymää ikkunastani.

Kummipoikani esikoinen näki päivänvalon loppusyksyllä ja isän kummitäti sai kutsun ristiäisiin. Vauva on tyttö ja sai nimekseen Elli Karoliina.  Kaisa-mummo oli toiselta nimeltään Karoliina.
Matkustin yöjunalla Tampereelle ja Hannu haki minut asemalta....tai oikeastaan lähistöltä bussipysäkiltä. Tampereellakin on sama ilmiö kun oli täällä Rovaniemelläkin monena kesänä, katutöitä joka puolella.
Yöjuna on anivarhain Tampereella ja vauva-arkeen kuuluu nukkua silloin kun siihen on tilaisuus, siispä suuntasimme Hannun kanssa eräälle huoltoasemalle odottelemaan perheen 'tyttöjen' heräämistä. Saimme jutella kaikessa rauhassa ja perusteellisesti läpi niin syntymän ihmeen kuin muutkin kuulumiset. Minun keskustelutaitoinen kummipoikani, oi miten olenkaan siitä iloinen !

Vapaaehtoisuuteni on saanut uuden lisän tämän vuoden puolella. Neuvokkaalla on ollut lukumummitoimintaa jo kotvasen aikaa. Kiinnostuin siitä jo syksyllä, mutta silloin oli muuta tekemistä ja pimeyskin painoi päälle, ei ollut energiaa uuteen juttuun.
Koska sujuva lukeminen ja luetun ymmärtäminen on on kaiken opiskelun perusta haluan kantaa korteni kekoon tässäkin asiassa.
Minulla on läheisellä koululla  kaksi oppilasta, joita tapaan kerran viikossa siellä. Lukutuokio kestää yhden oppilaan kanssa puoli tuntia ja on rauhallisessa tilassa kahden kesken tapahtuvaa. Opettaja valitsee luettavan kirjan sekä oppilaan. Ennen lukutuokion alkua tapaan opettajan ja vaihdamme muutaman sanan tavotteista, mutta saan itse päättää toimintatapani.

Kuinkahan moni teistä muistaa Kiljusen herrasväen? Toinen luettavista kirjoista on nimeltään Kiljusen Plättä : )


sunnuntai 19. heinäkuuta 2015

Kaisa

Mietin pitkään alla olevan tekstin julkaisua blogissani. Hyvät lukijani, haluan kertoa teille Kaisan ja minun yhteisestä ajasta, koska siinä toteutuu yhteen kasvaminen ja rinnalla kulkeminen.

Tapasin Kaisan ensimmäisen kerran, kun hän oli puolitoistavuotias tytöntyllerö. Menin vastakihlautuneena nuorikkona Kaisan enon kanssa iltamyöhällä Kaisan kotiin ensivisiitille. Kahvipannunhan äiti-Siiri nosti tulelle, ja kun kevätkesän yöt ovat valoisia kahvipöydässä viivyttiin pitkään jutellen. Siihen heräsi pikku-Kaisakin muitten seuraksi kahvia juomaan! Kahvimuki olikin sitten varsin usein Kaisan kädessä halki elämän.
Aika kului ja lapset kasvoivat, seuraava muistikuvani on siitä kun ’haimme’ Jorma-serkulle vesirokon siemenet leikki-ikäiseltä Kaisalta.
Jälleen vuodet vierivät itsekenenkin elämässä suuria muutoksia tuoden. Olin muuttanut kaupunkiin poikieni kanssa ja myöhemmin myös Kaisa muutti  vanhempineen kaupunkiin. Siitä alkoi varsin tiivis jakso meidän yhteisellä polulla.

Kaisa vieraili usein luonani ja me poikien kanssa hänen kotonaan. Kaisa oli ikänsä puolesta hyvin lähellä poikiani, ja meni siinä ikään kuin joukon jatkona. Hän oli usein myös yökylässä ja äiti-Siiri toisinaan soitteli perään, että asuako siellä Korkalovaarassa pitää! Nukuimme minun sängyssäni saman peiton alla. Aamulla Kaisa usein väitti, että minä potkin ja vein kaiken peiton. Myöhemmin Kaisa kyllä myönsi, että taisi hän olla itse levoton nukkuja.

Minun autoiluni oli niinä vuosina varsin vireää ja olimme Kaisan ja poikieni kanssa usein tien päällä, teimme pitkiäkin matkoja eteläiseen Suomeen sukuloimaan. Eräs näistä kesälomamatkoista kuvastaa Kaisan ja minun yhteistä suhtautumista ajankäyttöön lomalla. Me emme kulkeneet minkään suunnitelman mukaan ja tuo matka oli todella onnistunut.
Olimme pakanneet minun pikkuiseen Fiestaani poikieni lisäksi kaikkea matkalla tarvittavaa - monta paria kenkiä, perunoita, kattilan niitten keittämistä varten ja tietenkin teltan, makuupussit ja ilmapatjat. Kaiken sen saimme sopimaan auton sisätiloihin, käytimme kaikki mahdolliset kolot hyödyksi.  Huomioitavaa on, että ensimmäinen pysähdys ja leiriytyminen oli jo 50 km Rovaniemeltä etelään! Iltamyöhällä olimme ehtineet jo Haaparantaan.
Monenlaisten mutkien ja tapaamisten jälkeen saavuimme Kuusankoskelle, jonne Kaisa jäi viettämään kesää sisarensa luokse. Minä jatkoin poikieni kanssa Kotkan kautta eteenpäin.

Vuodet kuluivat ja Kaisalle kertyi ikää ajokorttiin vaadittavat vuodet. Juuri kortin hankkineena Kaisa oli luonnollisesti innokas hankkimaan ajokokemusta lumella ja jäällä. Minulla oli tuoreessa muistissa ennakoivan ajon kurssi ja niinpä menimme eräänä sunnuntaina Lainaanselällä olevalle jääradalle kahdella autolla harjoittelemaan auton hallintaa liukkaalla ja äkkitilanteessa. Rakentelin lumipaakuista erilaisia esteitä sekä suoralle että heti kurvien jälkeen ja kerroin Kaisalle ja pojille mitä pitää tehdä... Serkuksista tuli kelpo kuskeja jokaisesta.

Kaisa muutti Ivaloon työhön ja perusti sinne pesänsä. Siihen pesään syntyi ensimmäinen 'poikanen’, Hannu. Hannun oli määrä syntyä lähellä minun syntymäpäivääni, jolloin meidän yhteinen huumorimme tarttui päivämäärään...oli tarkoitus venyttää sitä hiukan eteenpäin, jotta saisin vauvan ikään kuin syntymäpäivälahjaksi. No, se ei aivan onnistunut, tietty päivä tuli ja meni ennen kuin Hannu syntyi Lapin keskussairaalassa.
Hannun ensimmäinen vierailu äitinsä kanssa luonani tapahtui heti sairaalasta pääsypäivän iltana : )
Minulle oli mieluinen yllätys ja kunnia-asia, kun Kaisa pyysi minua Hannun kummiksi.

Kaisa oli kätevä käsistään. Kun Hannu ja Kimmo olivat pieniä Kaisa puki heidät suurimmaksi osaksi omatekoisiin vaatteisiin, villapaidoista ulkoiluhaalareihin ja kurarukkasiin saakka.
Kaisa oli hyvä äiti pojilleen, tuki urheilussa ja kasvatti pojista hienoja nuoria miehiä.
Remontoinnitkin olivat tuttuja Kaisan tekeville käsille, punaisen Vw Polonkin
 huoltotoimet sujuivat, samoin kodin kunnostus.
Kaisa piti yhteyttä sukulaisiin ja ystäviin. Kaisa oli yhdistävä tekijä sukulaisten keskuudessa, ilman häntä moni sukulaistapaaminenkin olisi jäänyt toteutumatta.

Kaisa on jättänyt jälkeensä suuren tyhjän tilan. Vaikka elämä jatkuu ja Kaisa on poissa minä haluaisin säilyttää Kaisan muiston elävänä.

Elämän kirjo


Viime kesä oli menetysten aikaa, monta suruviestiä , yllätyksellisiä.
Suren yhä 'pikkusiskoni' kuolemaa, monessa yhteydessä hän nousee mieleeni... mutkaton, aito, käytännöllinen...Minulla oli tapana soittaa hänelle extempore maastossa liikkuessani kysyäkseni jotakin näkemääni yksityiskohtaa, työkseen maanmittaustoimituksia tekevältä...
Kaisa on poissa, mutta elämä jatkuu. 

Tulevalla viikolla kummipoikani poikkeaa kihlattunsa ja koiriensa (kääpiösnautsereita tietenkin)kanssa Taivaanrannalle matkalla pohjoiseen. Ehkä puhumme hiukan jalkapallostakin : )
Kun Kaisan pojat olivat pieniä alotin heidän kasvunsa seuraamisen seinälle, siitä viereinen kuva. Kuvasta näkee, että mie olen pätkäpätkäpätkä, ja voi sitä päivää kun pojat kasvoivat ohitseni!