Kaisa

Mietin pitkään alla olevan tekstin julkaisua blogissani. Hyvät lukijani, haluan kertoa teille Kaisan ja minun yhteisestä ajasta, koska siinä toteutuu yhteen kasvaminen ja rinnalla kulkeminen.

Tapasin Kaisan ensimmäisen kerran, kun hän oli puolitoistavuotias tytöntyllerö. Menin vastakihlautuneena nuorikkona Kaisan enon kanssa iltamyöhällä Kaisan kotiin ensivisiitille. Kahvipannunhan äiti-Siiri nosti tulelle, ja kun kevätkesän yöt ovat valoisia kahvipöydässä viivyttiin pitkään jutellen. Siihen heräsi pikku-Kaisakin muitten seuraksi kahvia juomaan! Kahvimuki olikin sitten varsin usein Kaisan kädessä halki elämän.
Aika kului ja lapset kasvoivat, seuraava muistikuvani on siitä kun ’haimme’ Jorma-serkulle vesirokon siemenet leikki-ikäiseltä Kaisalta.
Jälleen vuodet vierivät itsekenenkin elämässä suuria muutoksia tuoden. Olin muuttanut kaupunkiin poikieni kanssa ja myöhemmin myös Kaisa muutti  vanhempineen kaupunkiin. Siitä alkoi varsin tiivis jakso meidän yhteisellä polulla.

Kaisa vieraili usein luonani ja me poikien kanssa hänen kotonaan. Kaisa oli ikänsä puolesta hyvin lähellä poikiani, ja meni siinä ikään kuin joukon jatkona. Hän oli usein myös yökylässä ja äiti-Siiri toisinaan soitteli perään, että asuako siellä Korkalovaarassa pitää! Nukuimme minun sängyssäni saman peiton alla. Aamulla Kaisa usein väitti, että minä potkin ja vein kaiken peiton. Myöhemmin Kaisa kyllä myönsi, että taisi hän olla itse levoton nukkuja.

Minun autoiluni oli niinä vuosina varsin vireää ja olimme Kaisan ja poikieni kanssa usein tien päällä, teimme pitkiäkin matkoja eteläiseen Suomeen sukuloimaan. Eräs näistä kesälomamatkoista kuvastaa Kaisan ja minun yhteistä suhtautumista ajankäyttöön lomalla. Me emme kulkeneet minkään suunnitelman mukaan ja tuo matka oli todella onnistunut.
Olimme pakanneet minun pikkuiseen Fiestaani poikieni lisäksi kaikkea matkalla tarvittavaa - monta paria kenkiä, perunoita, kattilan niitten keittämistä varten ja tietenkin teltan, makuupussit ja ilmapatjat. Kaiken sen saimme sopimaan auton sisätiloihin, käytimme kaikki mahdolliset kolot hyödyksi.  Huomioitavaa on, että ensimmäinen pysähdys ja leiriytyminen oli jo 50 km Rovaniemeltä etelään! Iltamyöhällä olimme ehtineet jo Haaparantaan.
Monenlaisten mutkien ja tapaamisten jälkeen saavuimme Kuusankoskelle, jonne Kaisa jäi viettämään kesää sisarensa luokse. Minä jatkoin poikieni kanssa Kotkan kautta eteenpäin.

Vuodet kuluivat ja Kaisalle kertyi ikää ajokorttiin vaadittavat vuodet. Juuri kortin hankkineena Kaisa oli luonnollisesti innokas hankkimaan ajokokemusta lumella ja jäällä. Minulla oli tuoreessa muistissa ennakoivan ajon kurssi ja niinpä menimme eräänä sunnuntaina Lainaanselällä olevalle jääradalle kahdella autolla harjoittelemaan auton hallintaa liukkaalla ja äkkitilanteessa. Rakentelin lumipaakuista erilaisia esteitä sekä suoralle että heti kurvien jälkeen ja kerroin Kaisalle ja pojille mitä pitää tehdä... Serkuksista tuli kelpo kuskeja jokaisesta.

Kaisa muutti Ivaloon työhön ja perusti sinne pesänsä. Siihen pesään syntyi ensimmäinen 'poikanen’, Hannu. Hannun oli määrä syntyä lähellä minun syntymäpäivääni, jolloin meidän yhteinen huumorimme tarttui päivämäärään...oli tarkoitus venyttää sitä hiukan eteenpäin, jotta saisin vauvan ikään kuin syntymäpäivälahjaksi. No, se ei aivan onnistunut, tietty päivä tuli ja meni ennen kuin Hannu syntyi Lapin keskussairaalassa.
Hannun ensimmäinen vierailu äitinsä kanssa luonani tapahtui heti sairaalasta pääsypäivän iltana : )
Minulle oli mieluinen yllätys ja kunnia-asia, kun Kaisa pyysi minua Hannun kummiksi.

Kaisa oli kätevä käsistään. Kun Hannu ja Kimmo olivat pieniä Kaisa puki heidät suurimmaksi osaksi omatekoisiin vaatteisiin, villapaidoista ulkoiluhaalareihin ja kurarukkasiin saakka.
Kaisa oli hyvä äiti pojilleen, tuki urheilussa ja kasvatti pojista hienoja nuoria miehiä.
Remontoinnitkin olivat tuttuja Kaisan tekeville käsille, punaisen Vw Polonkin
 huoltotoimet sujuivat, samoin kodin kunnostus.
Kaisa piti yhteyttä sukulaisiin ja ystäviin. Kaisa oli yhdistävä tekijä sukulaisten keskuudessa, ilman häntä moni sukulaistapaaminenkin olisi jäänyt toteutumatta.

Kaisa on jättänyt jälkeensä suuren tyhjän tilan. Vaikka elämä jatkuu ja Kaisa on poissa minä haluaisin säilyttää Kaisan muiston elävänä.