Hae tästä blogista

maanantai 14. marraskuuta 2011

Cool man

Olen seurustellut päivittäin viileän herrasmiehen kanssa. Se tulee vuodekumppanikseni ja tuo helpotusta aina sitä halutessani, kertaakaaan se ei ole pettänyt odotuksiani. Ihokontaktissa emme ole olleet, tokikaan, riittää kun se lepää reittäni vasten pieneen pyyhkeeseen verhoutuneena. Tehtävänsä suoritettuaan se poistuu protestoimatta jäähylle pakastimeen. Mister Kylmä-Kalle.

Saamani kipulääkkeet ovat vahvoja ja niillä on ikäviä sivuvaikutuksia, painajaisia ja pahoinvointia. Kylmäpakkauksen avulla olen voinut vähentää niitä minimiin ja sitä myöten pääkin on selvempi.
Ja kirjoitushalut tuntuvat palautuvan....

tiistai 8. marraskuuta 2011

sunnuntai 30. lokakuuta 2011

Sauvakävelyä ja pylvässänky

Kesällä tilattu varaosa on saapunut ja se asennetaan ensi viikolla paikalleen, ellei mitään viimekäden estettä ilmaannu.
Kävin hakemassa kosolti apuvälineitä tulevaa toimenpidettä silmällä pitäen. Ynnä saanut paljon hyviä ohjeita fysioterapeutilta, olo on luottavainen.
Nyt nukun 'pylvässängyssä' ja kyynärsauvojenkin käyttö on testattu.
Kuopus on lupautunut rahtaamaan ruokaa kaupasta ja ystävät ja kylänmiehet ovat myös luvanneet apuaan, kiitän jo etukäteen kaikkia ystävällisyydestä!
Suuren kiitoksen ansaitsevat myös kohdalleni sattuneet terveydenhuollon ammattilaiset, asiat on selitetty selvästi ja  varmistettu, että ne on myös ymmärretty.
Eteenpäin elävän mieli, nyt mie jo ootan mettälenkkejä Seijan kanssa ja hiihtokelejä : )

tiistai 25. lokakuuta 2011

Takapihan vieras

Juttelin puhelimessa keittiössä, kun näin silmänurkastani outoa liikettä takapihalla pensaan alla.
En ollut uskoa silmiäni: kärppähän se siinä!
Olen kyllä kerran aikaisemminkin vuosia sitten myös nähnyt kärpän vilahtavan seinänviertä pitkin, mutta vain kerran, silloin ei sattunut olemaan kamera hollilla.
Wikipedia kertoo kärpästä näin: "Kärpät ovat melko arkoja petoja. Niiden ruumis on pitkä ja kapea ja jalat lyhyet. Karvapeite on punertava, vatsapuoli valkoinen tai kermanvärinen. Jotkut yksilöt muuttuvat talvella osittain tai kokonaan valkoisiksi". Siitä päätellen talvi on jo lähellä, vaikka piileksiikin syksyn selän takana : )


Olen saanut silloin tällöin odottamattonta harvinaista kuvasaalista, onnenkantamoisia, kuten viime helmikuussa hiirihaukka aamupalalla Espoossa. Vuosia taaksepäin kuvasin myös pähkinähakin takapihallani, sekään ei ole jokapäiväinen näky Rovaniemellä. Harmikseni arkistoni on retuperällä, enkä löydä siitä kuvaa  epätoivoisesta etsimisestä huolimatta!












perjantai 21. lokakuuta 2011

Aurinkovaara Aavasaksa

Pieni irtiotto arjesta on paikallaan silloin tällöin. Leikilläni sanonkin, että olen kenties ollut 'aikaisemmassa elämässäni' poropaimentolainen, tunturit ja metsä ovat rentoutumispaikkojani.
Pitkään aikaan en ole käynyt Aavasaksalla, viimeksi olin siellä Juuson kanssa vuosia sitten.
En myöskään pitkään aikaan ole tavannut Ylitorniolla asuvaa kaveriani. Suuren tulvan keväänä olimme iltamyöhään puhelinyhteydessä ja päätimme siltä istumalta lähteä katsomaan tulvivaa Tornionjokea, yöhän siinä ehti ennenkuin Rovaniemeltä oli Aavasaksalla. Se reissu naurattaa vieläkin!
Eilen sain taas päähänpiston kilauttaa kaverille ja niin autoni keula osoitti Ylitornion suuntaan. Aurinko paistoi armollisesti Ruotsin taivaalta yli Tornionjoen muttei suostunut enää lämmittämään huipulle tulleita retkeilijöitä.
Navakka tuuli oli viedä tulen mennessään, mutta hyvillä puilla ja nuotiontekotaidolla kaverini sai kuin saikin makkaranpaistohiilloksen syntymään. Kiitos Anja!

Videoin makkaranpaistopuuhia myös puhelimen kameralla, mutta voi harmi! Kuvasin pystysuunnassa, mutta video näkyy tietokoneella vaakana, enkä millään saa sitä käännettyä oikeaan asentoon. Jos joku lukijani osaa neuvoa asiassa otan neuvot mielelläni vastaan.
Kotiin ajelin autiota tietä hiljalleen mieli seesteisenä ja ajaessani sain ihailla vielä taustapeilistä upeaa auringonlaskua!

Jos Aavasaksa paikkana alkoi kiinnostaa tässä linkki http://www.tornionlaakso.fi/fi/aavasaksa/

tiistai 18. lokakuuta 2011

Hammaslääkärissä

Toisinaan pitää vierailla hammaslääkärinkin luona. Tai oikeastaan vierailu on aivan väärä termi, mutta yhtäkaikki käynti kuuluu normaaliin terveydenhuoltoon onpa vaivoja tai ei.
Nykyään saan nauttia jo kunnallisesta hammashuollosta ja kustannukset ovat sen mukaiset. Tämän(kin) vuoksi maksan veroni nikottelematta.



Lähtiessäni nappasin puhelimen kameralla käytävällä olevasta vitriinistä kuvan vanhoista välineistä.
Menetelmät ja välineet ovat vuosikymmenten kuluessa kehittyneet suuresti, kuten myös potilaan ja hoitohenkilöstön suhde. Yleeensäottaen näin, mutta olen kokenut myös varsin ärsyttävän hammashoidon. Nuori hammaslääkäri keskittyi setvimään yhtä nuoren avustajansa kanssa viikonloppureissujaan täysin unohtaen tuolissaan istujan.
Siinä istuessani mietin, että tokkopa tuo neitokainen kovin tarkkaan työhön kykenee.

lauantai 15. lokakuuta 2011

Kaupungilla


Kaupunkiin tutustuminen alkoi Revontulikeskuksen parkkihallista.
Parkkihallin kaikuvat äänet olivat pojalle outoja, mutta mitäs niistä kun turva oli kelkassa. Lisää ihmeitä; puhuva hissi!
Ulos selvittyämme pasteerailimme hetken aikaa pitkin seinänvieriä lähikontaktissa toisiimme, välillä pysähtyen maailmaa ihmettelemään.
Olo oli kuin suuressa metropolissa, kukaan ei kiinnittänyt meihin huomiota, ihmiset vilistelivät ohi kuin lauma kiireisiä muurahaisia.
Kiersimme Lapinaukean urheilukentän, postien lukemiseen Blackylla kului runsaasti aikaa ja pissaa!
Takaisin autolle ja matkaan, nyt rautatieasemalle. Näimme jyrisevän ja haisevan dieselveturin, kävimme istuskelemassa asemahallissa, jossa muutama matkustaja oli lipunostopuuhissa.
Reissun päätteeksi rentouduimme uimarannan viereisillä kallioilla.

Olen oikein tyytyväinen Blackyn suoriutumiseen oudoissa oloissa!

perjantai 14. lokakuuta 2011

Juuson terveiset

Olen melkeinpä unohtanut koirakansiooni vuosien varrelta tallennetut dokumentit. Jouduin kuitenkin etsimään tätä blogiani varten tietoja sieltä ja vastaan tuli tämäkin tallenne. Se julkaistiin Kääpiösnautserilehdessä. : )