Uuden kynnyksellä

Sain perjantaina ovelleni yllätysvieraan, johon tutustuin syyskuussa Rovaniemen lentokentällä alottaessani matkaani Espanjaan.  Matkatoimisto oli järjestänyt meidät huonetovereiksi ja siitä tuli ikimuistoinen viikko, sovimme yhteen niin nukkuma- kuin muiltakin tavoiltamme. Nautimme täysillä seikkailuista espanjalaisissa kaupoissa ja kuljailusta kaupungilla. Kaiken huippuna ostosretkemme paikalliseen apteekkiin! Hiljennyimme myös tovin löytämämme kirkon penkissä messumusiikkia kuunnellen.

Elämääni on ilmestynyt useita muitakin ihmisiä viimeksi kuluneen runsaan vuoden sisällä. Alkaen ensimmäisestä leikkauksestani marraskuussa 2011. Tutustuin silloiseen potilastoveriini, jonka kanssa kohtalotovereina jaoimme kivut ja säryt...ja uskokaa tai älkää myös nauroimme makeasti koko tilanteelle! Hänen kanssaan olemme edelleenkin yhteyksissä.
Toisesta sairaalareissustani jäi myös ystävä, huonetoveri, jonka ansiosta tulin lähteneeksi tuolle Espanjan matkalle. Varasin matkan siinä vaiheessa toipumistani jolloin käytin vielä kahta kyynärsauvaa, rohkea rotan syö...uhkarohkea kaksi! 
No, lopputuloshan oli loistava.

Näistä avuttomuuteni jaksoista opin antamaan myöten omalle avuntarpeelleni, minä joka aina olen tottunut luottamaan omaan apuuni. Kun en edes kengän nauhoja saanut itse solmia...
Sain apua ystäviltäni ja naapureiltani, pyytämättä. Olen siitä kiitollinen edelleen ja senpä vuoksi olen avannut Neuvokkaan oven ja olen ilmottautunut ensi kuussa järjestettävälle 'Vapaaehtoisen hyvinvointityön kurssille'.

Joten, hyvät lukijani, olen kääntämässä uutta lehteä elämässäni...eikä tässä vielä kaikki -kuten ostoskanavalla sanotaan- lisää uutta on luvassa.
 Mutta siitä tuonnempana...ehkä. Ja teille lähipiiri, tähän juttuun ei ole koiraa haudattuna: )