Uutta lunta ja pottuja

Keväiset säät ovat monena, milloin paistaa, milloin sataa. Kylmääkin on ollut, eilen navakka tuuli lennätti hiekkaa ja roskia pitkin maita ja mantuja.
Lumi on silti haihtunut määräänsä nähden mukavasti. Paljon sitä olikin.

Aamulla herättyäni oli vielä syytä tarttua lumilapioon. Olisin mitannut sataneen lumen paksuuden mutten löytänyt siihen hätään mittaa. Silmämääräisesti arvioiden sitä oli yöllä satanut reilusti yli 20 senttiä!

Ei ihan tavallista toukokuuksi, tosin vielä juhannuksenakin voi joutua lakaisemaan lunta portailta, jos säät kylmiksi äityvät.

Toisen yllätyksen ovat järjestäneet siemenperunani.
Hatara muistini ei viimekeväältä kertonut miten pian ne multaan päästyään alkavat työntää vartta.



Nyt on pieni pelko pitkiksi ja heikoiksi kehittyvistä varsista, ennenkuin saan ne maahan.
Hätäavuksi olen suunnitellut nostaa niitä ulos päiviksi, näin kylmällä ne jäähtyvät eivätkä näin ollen kasva.
Siitä olisi toinenkin hyöty.
 Sisällä kasvatetut taimet on syytä karaista ennen ulos istuttamistaan, jolloin ne selviävät paremmin kasvuun ulkona.

Pieni irtiotto

Pitkästä aikaa lähdin muutaman päivän reissuun, koko talvi on mennyt kotinurkkia kolutessa.
Väitetään, että vaihtelu virkistää. Voi se niinkin olla, mutta kotiin oli mukava tulla kolmen kylästely-yön jälkeen!
Enkä edes ollut Oulua kauempana : )

Tapasin Sulon, joka edelleen tulijan tervehdittyään  juoksi nallukka suussaan ympäri väsyksiin asti.
Sulon kotiväki kertoi, että nallukka on Sulolle vieläkin ykköslelu.

Tapasin myös Eetun, jonka lauma on kasvanut 'pikkuveljellä'.
Eetun tapaaminen on aina yhtä sydämeenkäypä, se osottaa tuntemisensa ja tykkäämisensä niin konkreettisesti !

Vaan eipä jäänyt pikkuvelikään jälkeen ystävällisyydessään, tervehti minua kuin vanhaa tuttua.
Miki on puolivuotias Juliuksen Onnenpekka.

Vilmaa en tavannut tällä kertaa, sen kotona valmisteltiin perhejuhlaa.

Pojilla oli hauskaa apinan kanssa.

Maitopurkkipottuja

Pientä pottumaata kaavailen taas kuopuksen avustuksella mökille. Lunta on vielä niin paljon, että hanke tuntuu toiveajattelulta. Joka vuosi kuitenkin kesäntulo nopeudellaan yllättää, siis siihen luottaen : )

Viimevuotiset perunat sattuivat olemaan niin jauhoista lajiketta, että tuppasivat hajoamaan keitettäessä. Siitä viisastuneena katsoin nyt tarkoin millaisia siemenperunoita idätin.
Potun syönti on vähentynyt vuosi vuodelta Taivaanrannalla, yksin asuen ei ruuanlaitto ole niin justiin, kuhan jotakin. Kaurapuuro on in, sitäpaitsi se on hyvääkin. Toinen raaka-aine, johon olen mietynyt, on kesäkurpitsa. Kaiholla muistelen Päivin kasvimaata ja siinä kasvaneita valtavan kokoisia kesäkurpitsoja!
Osaisinkohan minä kasvattaa niitä....pitänee kysyä neuvoa.....
Siis lupeissa on jälleen juolavehnää ja ohdakkeita!

Teknisiä ongelmia

Digiboxini on oikutellut jo pitkään. Se kävi saamassa tekohengitystä paikallisessa korjaamossa ja tuntuikin toipuneen taudistaan.
Kunnes eilen illalla näkyi tämmöinen kuva televisiossa.
Arvelin syyksi laitevikaa tai lähetyshäiriötä, kerrankos niitä.
Soitto jälleen paikalliseen huoltoliikkeeseen toi tulokseksi ettei häiriön syy olekaan laitteessa vaan Sonerassa. Kuulemma muuttivat jotain säätöjään teräväpiirtolähetysten vuoksi.



Sain vaihtoehtoisia neuvoja :
A) joko he tulevat kotiin laittamaan asetukset kohdalleen, 50€
B) Soneralta tullaan  ---------------- "  ---------------- , 59€
C) tai käyn itse laitteen kanssa heidän liikkeessään, 10 €
Ei liene vaikea arvata valintaani.

Voisin sanoa, että pätevä ja tehokas radio- ja TV kojaamo on ollut minulle rahanarvoinen käyntipaikka. Olen asioinut harvakseltaan tässä liikkeessä viimevuosina ja aina he ovat osanneet kertoa mikä on vikana, kannattaako korjata ja mitä maksaa.
Ja arviot ovat osuneet nappiin. 20v. televisioni näyttää edelleen olevan voimissaan, värit ovat hyvät eikä kuvakaan vapise.
Pyykinpesukoneenikin on lähes samaa ikäluokkaa, ostin sen muuttaessani Juuson kanssa Taivaanrannalle.
Kyllä ennen vaan osattiin tehdä kunnon laitteita !

Toisenlaista sauvakävelyä

Uutta lunta satoi jälleen - mistähän sitä oikein riittääkään - ja yöpakkasen jälkeen on suorastaan pakko lähteä nautiskelemaan luonnon kauneudesta metsään.
Vuosia rokulissa olleet kävelysauvani pääsivät mukaan. Aikoinaan käytin niitä työmatkoilla säännöllisesti. Paljon puhutaan niiden liikuntaan antamasta tehosta, mutta siitä voi olla montaakin mieltä. Tehoon vaikuttaa tekniikka, sitä näkee jos jonkinlaista.
Mutta jokainen tyylillään, pääasia että nauttii ulkoilusta.

Tuoreessa lumessa näkee monenlaisia jälkiä, niin ihmisten kuin eläintekin jättämiä. Koirien kanssa lampsiessa niitä tuli luettua kuin lumeen kirjoitettua tarinaa.
Edelleenkin kuljen metsässä aistit avoinna, vuoden kiertoa seuraten. Linnut ovat jo pitkään etsineet kumppania, varisten raakkuminen on ensimmäisiä kevään airueita minulle. Se kuulostaa suorastaan kauniilta pitkän hiljaisen talven jälkeen.
Tikat rummuttavat keloja, talitiaiset laulavat jo kokonaisilla säkeillään, pakkasessa äänet kantautuvat kauas, metsä on herännyt elämään.

Kotonakin saan seurata keittiön ikkunasta oravien ja harakoiden puuhia.
Ne eivät ole ylimpiä ystäviä, päättelen. Eräänä aamuna näin kahden harakan ajavan takaa nuorta oravaa, joka pakeni henkensä edestä kuusesta toiseen oksien suojaa hyväkseen käyttäen. Oksat estivät harakoita saamasta saalista ja sillä kertaa orava säästi henkensä.
Liekö orava aikonut ryöstöretkelle harakanpesään, siellä pitäisi olla jo munat munittuna...


Kuva ei ole takaa-ajotilanteesta, siinä on menossa kosiskeluseremoniat.

Levi Lappalainen

Pitkästä aikaa vietimme yhteistä viikonloppua Levin kanssa.
Levin 'pikkusisko' Rita debytoi Vaasassa KV-näyttelyssä ja  menomatkallaan Levin kasvattaja jätti pojan Taivaanrannalle.

Lauantaiaamu valkeni upeana yöpakkasen jälkeen, hanki kantoi ja sain nauttia juuri niin ihanasta aamusta  kuin se vain koiran kanssa voi olla!

Saimme pitää Roken aivan itsellämme, ketään muita ei hienosta aamusta huolimatta tullut paikalle.
Siinä käveleskellessämme aloin piilotella Leville keppiä lumen painanteisiin. Vaihdoin kepin hanskaan ja Levi etsi uudestaan...ja uudestaan.... Siitä tuli Leville mieleinen leikki, jota jatkoimme vielä pallolla kotonakin.

Sunnuntaiaamuna Levi saikin sitten kahlata mahaansa myöten yöllä sataneessa nuoskalumessa, ei puhettakaan hankikeleistä. Kävimme vain pakolliset ulkoilut, sisällä pallo ja porsas saivat haipakkaa päiväunien lomassa.
Varsinkin tuo porsas on Levin lempilelu!

Vinski trimmattavana

Taivaanrannalla vallitsee ammottava koiravajaus, sitä lievittävät kuitenkin ystävien ja kylänmiesten lemmikit.
Myös uusia koiratuttavuuksia syntyy erilaisten kytköksien kautta.

Marjaanan 'salonkiin' oli tullut ensimmäiseen täystrimmiinsä Vinski-nuorukainen. Se on Marjaanan Junnun toisesta pentueesta, ensimmäisestähän ovat Goldwäscher P-pennut.
Emona Vinskillä on Beries Frosty Tosca ja kasvattaja on Marjaanan sisar Meiju.

Kun Marjaana soitti ja kertoi Vinskin muistuttavan Juusoa ajattelin, että joo joo kyllähän kääpiösnautserit yleensä jotenkin toisiaan muistuttavat. Asia piti lähteä tarkistamaan.
Vinski todella oli kuin ilmetty iso-vaari Juuso! Ilmeitään ja eleitään myöten, rakenteesta puhumattakaan!


Olen tässä blogissa useampaankin otteeseen ihmetellyt miten sukulaiskoirat voivatkin muistuttaa toisiaan niin paljon. Sinänsä asiassa ei ole ihmettelemistä, geenithän periytyvät, mutta kun uusissa sukupolvissa näkyy selvästi iäksi menetetyt omat koirat asia saa uuden merkityksen. Teille hyvät lukijani, jotka ette tunne näitä koirakuvioita kerron, se menee näin: Juuso - Luxu  - Junnu - Vinski.
Junnu on vahva periyttäjä, nimenomaan Juusomaisesta käytöksestä sain nauttia.
Juuso oli herrasmies viimeisen päälle.

Stoalaisella tyyneydellä Vinski suhtautui ensimmäiseen täystrimmiinsä, jossa nypitään kypsynyt turkki.
Nyppimisessä menee tapauksesta riippuen useampikin tunti ja välillä koira saa jalotella, jos siltä tuntuu. Varsinkin enimmäisestä trimmistä pyritään tekemään koiralle mahdollisimman luonteva ja mukava kokemus.
Esiharjottelusta(kohan) johtuen Vinski otti trimmitauon rennosti ja asettui päiväunille 'salongin' lattialle!

Salongissa vieraili myöskin Vinskin Rovaniemellä asuva Matilda-sisar, jonka sain tavata enimmäisen kerran. Matildan vaiheita saan toivottavasti myös seurata.

Kuvat otti Vinskin Oma Ihminen Heta. Kiitos niistä!
Vinskillä on oma päiväkirja tässä osotteessa http://snapero.blogspot.com/

Lukuhetkiä

Tämä kirja osui käsiini selatessani kirjastossa palautusvaunun sisältöä.
Kirja on nimeltään Havun takana. En ole aiemmin tutustunut Helmi Kellokummun tuotantoon, mutta näköjään sokeankin kanan nokkaan sattuu jyvä!

Kirjassa on erillisiä kertomuksia pohjoisen maaseudun elämästä sotien jälkeen.
Vaikkei olisikaan erityisen kiinnostunut sen aikaisesta elämästä kirjailijan kertojan lahjat tempaavat imuunsa.

Kertomusten tarinoissa oli paljon itselleni tuttua elämänmuotoa, tulinhan näille 'palkisille' varsin nuorena.
Silloin vielä eli kylässä sodan ja evakon kokeneita ihmisiä, joiden tarinoissa elivät menneet tavat ja tapahtumat.

Erityisesti mielessäni on naapurin Sylvi, taksiautoilija. Sylvillä oli ikänsä ylä-Kemijoella asuneena paljon tarinoita muisteltavanaan. Ja Sylvi oli armoitettu tarinoitsija.

Hän oli myös edelläkävijä naisautoilijana. Sotien jälkeen ei autoja ollut kylässä montaakaan, puhumattakaan autoilevista naisista.
Sylvin kyydissä käytiin tanssireissut, käytiin markkinoilla ja haettiin vauvat laitokselta. Minäkin omani.

Iloista pääsiäisen aikaa

Latua...latua...

Yöpakkasia ja uutta lunta silloin tällöin; voiko hiihtäjä enempää toivoa!
Eräänä maaliskuisena aamuna nousin auringon kanssa yhtäaikaa, panin sukset jalkaan ja suunnistin metsään.

Jokainen metsässä aamuvarhaisella samoillut tuntee keväisen äänimaiseman. Eikä vain korville nautintoa, vaan herkkua riittää kaikille aisteille. Retkeltä palaa aamukahville  henkisesti virkistynyt  ja elinvoimaa pursuava  ulkoilija.
Peittoa korvilleen kiskova ei tiedä mitä menettää.

Rovaniemi tarjoaa monenlaista maastoa harrastaa ulkoilua, hiihtokaudella löytyy niin helppoa kuin haastavaakin latua.
Linkistä pääsee seuraamaan latujen kunnossapitoa koko hiihtokauden ajan. http://www.mski.fi/rovaniemi/#Rovaniemen_latureittipalvelu

Kun Rovaniemi sijaitsee kahden suuren joen yhtymäkohdassa jää tarjoaa hienot puitteet nauttia sekä ulkoilusta että maisemista.
Voisi sanoa, että jokien jäät ovat yhtä suurta yhteistä olohuonetta, jossa  viihtyvän yhtälailla hiihtäjät kuin pilkkijätkin, samoin kokonaiset perheet lapsineen ja koirineen.
Moottorikelkkailioista puhumattakaan.

Jätkänkynttilä-sillan alla sula on laajempi kuin muina vuosina. Se katkaisee kaupungin tekemän  hiihtoladun, mutta vastapäiseltä rannalta pääsee jatkamaan matkaa suksiaan riisumatta.
Tähän sulaan odotan joutsenia kevätmuuttonsa aikana levähtämään.