Hae tästä blogista

sunnuntai 4. toukokuuta 2014

Hola blogiamigos!


Luonto on heräämässä talviunestaan, pihalla riittäisi puuhailemista, mutta mitä tekee Laku? Haikailee lämpimiin matkakohteisiin.

Paikkoihin, joissa aurinko hellii ja joissa olen ollut onnellinen. Sammumaton kaukokaipuu on kytenyt ensimmäisestä Espanjan matkastani lähtien.

Ymmärränhän minä, että lyhytaikainen oleskelu vailla arkea saa kaiken tuntumaan taivaalliselta...mutta kaipuun nuo matkat ovat jättäneet jälkeensä.
Kevätkauden olen käynyt kansalaisopiston espanjankielen tunneilla tavotteena päästä sen verran sisälle kieleen, että kontakti paikallisten asukkaitten kanssa olisi antoisampaa.
Kaukokaipuustani huolimatta aion rapsutella pihaa, karsia pensaita ja suunnitella yrttiviljelmääkin...Ounasvaaran 'valloitus' on sekin mielenkiinnon kohteena : )

sunnuntai 27. huhtikuuta 2014

Viikonloppuvierailuja


 Mindi on yleensä vieraillut Taivaanrannalla yökylässä, mutta käänsime kuvion toisinpäin, minä vierailin Mindin lenkkeilymaisemissa ja kotona yökylässä.
Mindi asuu lähellä Rovaniemen toista tärkeää ulkoilualuetta Ounasvaaraa, joka on monipuolinen urheilu- ja liikuntakeskus. Marjastusmaista puhumattakaan .

Kävimme vierailuni aluksi golfkentän takamaastossa lenkkeilemässä, kiipesimme hurrrrjan jyrkän rinteen ylös....ja ihailimme sieltä kilometrien kantamaa näkymää...
Ilta kului Iipan kanssa saunoen ja menneitä muistellen, mielenkiintoisia kuvioita sisältävä keskustelu.

Kun aamupalan jälkeen keräilin hiljalleen tavaroitani  kaiken huomaava Mindi alkoi tuijotella kysyvästi minun suuntaani...ei ollut epäselvää mitä sillä oli mielessä : ) Siispä Iippa laittoi Mindille eväät mukaan ja me tytöt ajelimmeTaivaanrannalle.





Iltapäivällä Ilmari tuli äitinsä kanssa katsastamaan meidän muuttunutta maisemaa. Kävelimme tekeillä olevaa tietä melkoisen lenkin, loppumatkan kotiin tulimme metsän kautta. Kaksivuotiaalle oli reissulla paljon uutta nähtävää ja  hienosti Ilmari jaksoi kävellä koko matkan. Reissun jälkeen teen juonnin lomassa asioihin ja esineisiin tutustuminen jatkui sisällä...

maanantai 21. huhtikuuta 2014

Kevättä ilmassa



Jälkikasvu Oulusta saapui mökkeilemään vapaapäiviensä iloksi, siispä minäkin suunnistin jokivarteen tapaamaan heitä.
Lunta on vielä kasvimaan peittona, mutta sen sulamista voi avittaa tuhkalla, samalla hoituu 'kalkituskin'.
Miniä tarjosi päiväkahvit, japanilainen kertakäyttöinen suodatinpakkaus on kätevä ja kahvi maistui hyvältä ulkoilun lomassa.

perjantai 18. huhtikuuta 2014

perjantai 11. huhtikuuta 2014

Muuttuva maisemani

Olen kävellyt muuttuvassa maisemassani iltaisin ja viikonloppuisin, kun koneet seisovat ja työmiehet ovat vapaalla. Kameraa en enää juurikaan viitsi kantaa mukanani, puhelimen kamera on korvannut sen vaivattomuudellaan. Kuvia silti tulee otettua paljonkin koska muutos on niin mullistavaa laatua. Muistelen kaiholla tätä lähimetsää ajalta, jolloin oli itsestään selvää piipahtaa sinne koirieni kanssa  pikapissille ilman hihnaa, tarvitsematta pelätä liikennettä.



keskiviikko 2. huhtikuuta 2014

Valtakunnallinen valehtelun päivä

Tästä on tullut minulle tapa; kirjoittaa huhtikuun ensimmäisenä päivänä blogiini jotain totuuden vastaista.
Totta on tuo kuva hiihtolatuni nykytilasta ja totta toinenkin kuva. Mutta itse teksti -  huijausta kaikki tyynni : )

tiistai 1. huhtikuuta 2014

Merta edemmäs kalaan


Lähes kotipihaltani lähtevä hiihtolatu näyttää nyt näin ankealta rakenteilla olevan uuden tien vuoksi.
Siksipä  -ja myöskin matkailusta innostuneena-  pakkaan kapsäkkini ja suuntaan autoni keulan kohti pohjoisruotsia! Kaipaan sekä uusia haasteita ja että elämyksiä. Tarkoitus on viipyä seuraavat viikot tutustumassa valjakkokoirien 'sielunelämään' ja niiden työhön sekä huoltoon erämaaolosuhteissa.
Toki koiravaljakkoajelua voisi kokeilla täällä Rovaniemelläkin, mutta ...siis Ruotsin puolelle Riksgränseniin!
Nature's Best arrangement Åre Sleddog Adventures


keskiviikko 26. maaliskuuta 2014

Kevättalven iloja

Kauniit säät hellivät meitä lappilaisia jälleen lumimyräkän jälkeen, luonto on pukeutunut puhtaaseen vaippaan ihmisriepujen virkistyä helmoissaan.
Ja mikä ettei myös koirien. Mindi-Pirpana on visiteeraamassa Taivaanrannalla ja lähdimme yhdessä kuluttamaan aikaa keväisille hangille.
Vesi ja aurinko tekevät kesälle tilaa.... suoluonto tarjoaa kulkijalleen kauniita yksityiskohtia.....



lauantai 22. maaliskuuta 2014

Pupun päiväunet


Kevät keikkuen tulevi, etuajassa. Pajunkissat ovat puhjenneet jo nyt, mikä ei suinkaan ole tavallista Rovaniemen korkeudella. Lauha talvi vesisateineen sai epäilemään josko pääsen tänä keväänä lainkaan kävelemään Mäntyvaaran soille, mutta viimeviikon pakkaset kovettivat hanget ja niinpä olen saanut virkistää mieleni luonnon rauhassa. Tarpeen se on ollutkin tuon tietyömaan vuoksi.

Uutta luntakin saimme kahlata asti ja se pehmusti tälle 'kotijänikselle' rauhallisen päiväunipaikan takapihalleni. Kyllä Taivaanrannalla kelpaa !

perjantai 21. maaliskuuta 2014

Talviuinnin MM

Tietokone palautui telakalta Taivaanrannalle uudella kovalevyllä varustettuna, ajankulua ja askaretta on riittänyt netin yms. asennuksessa. Jouduin myöskin käyttämään maksullista miestä apuna koska ulkoilusäät houkuttelivat enemmän kuin tietokoneen 'penkominen'. Vaan nyt ehkä blogikin herää uudelleen henkiin : )


Rovaniemellä on paraillaan menossa avantouinnin MM-kisat, joista ei dramatiikkaakaan ole  puuttunut.
Olin katsomassa ns. maratonmatkaa, jossa yhden uimarin pintapelastajat joutuivat pelastamaan. Häntä elvytettiin ensin paikalla ennen sairaalaan kuljetusta.
Kilpailijoiden on esitettävä lääkärintodistus järjestäjille kyvystään uida 450m avannossa, mutta silti näin voi käydä.

 Tässä vielä lisäyksenä linkki  huikean kauniin päivän tapahtumaan.