KLM kuljetti

Talven pakkasista ja lumimyräköistä evakuoiduin jälleen Afrikan lämpöön pariksi viikoksi. Lämpöä oli aluksi yli tarpeen, mutta siihen tottui muutaman päivän oleskelun jälkeen. Tottumisesta huolimatta hiki virtasi, toimi hyvin ihon kosteuttajana : )
Lento Accraan oli sujuvampi kuin edellisellä kerralla, Kotokan lentokentällä oli tehty mittavia muutoksia matkustajien vastaanottamisessa, passintarkastuspisteitä oli lisätty ja selkeytetty.

Lähtevienkin  lentojen puolella oli muutoksia, yllättäen ovella seisova vartija ei suvainnut saattajieni tulla terminaaliin. Ja sielläkin oli erilaisia tarkastuspisteitä  lisätty. Edellisellä kerralla ei kysytty rokotustodistusta, onneksi olin ottanut sen varmuuden vuoksi mukaan. Tarvittavat laput täytin jo rutiinilla, mutta hiukan jännitti passintarkastuspisteessä, kun virkailija tutki niitä tarkkaan ja aina väliin vilkaisi minua. No, leimat tulivat ja pääsin säädetyssä järjestyksessä jatkamaan kohti lähtöporttia.

Kaiken kaikkiaan tunnen itseni jo konkariksi lentokentillä, samalla kaavalla ne tuntuvat toimivan joka puolella.

Telefooni Afrikassa 2

Istun ulkona pimenevässä illassa ja kuuntelen äänimaisemaa, joka poikkeaa suuresti Taivaanrannalla totutusta.
Ilta on ukkossateen jälkeen vilpoinen - 27 astetta - verrattuna päivälämpötiloihin. Lisäksi tuuli tuntuu voimistuvan.

Aikaisemmin illalla kuului jostain kaukaa muessiinin (olikohan termi oikea) laulavalla äänellä esittämä rukouskutsu... nyt kaikuu musiikki ja perheitten ilta-askareet avoimista ikkunoista monelta suunnalta.
Pihapiiriin kuuluu seitsemän asuntoa  ja täkäläiseen tapaan pihaa ympäröi lekaharkoista rakennettu parin metrin korkuinen muuri, jossa on lukittava umpinainen portti.

Turvatontako? En usko, itse koen oloni turvalliseksi tuolla portin ulkopuolellakin, mutta en silti lähde yksin hortoilemaan. Eksyisin. Katulamppuja ei ole.

Kirjoitan tätä puhelimellani, en liitä tähän kuvia koska haluan nähdä ne ensin tietokoneellani.

Puikottamista - vaan ei sukkapuikoilla

Kuvien laatu ei kestä ankaraa tarkastelua, epäedullinen valaistus ja puhelimen kamera yhdistelmänä ei ole paras mahdollinen.

Kun puhelin kuitenkin on yleensä aina mukana se on kätevä tapa tallentaa tapahtumia.

Olin Oulussa esikoisen luona viikonloppuna ja sain jälleen harjoitella puikoilla syömistä. Kuva todistaa, että onnistuin tyhjentämään salaattilautasen japanilaisittain, myös nuo jäljellä olevat porkkanasuikaleet päätyivät suuhuni : )

Esikoinen on toteuttanut pitkäaikaisen haaveensa - itse suunnittelemansa autotallin. Hän kertoi lähes asuvansa siellä. Voin hyvin ymmärtää sen, autojen rassaaminen on ollut esikoisen harrastus pikkupojasta lähtien. 

Miniäni on myös kätevä käsistään, hän on pikkuhiljaa sisustanut talon yhden huoneen japanilaisittain. Tehnyt omin pikkukätösin kaikki puutyötkin, koska niitä ei valmiina saa mistään.

Hän on kertonut tästä projektista omassa blogissaan, joka löytyy tuolta minun blogini 'helmasta'. Teksti on japaniksi ja kääntäjän avullakaan siitä ei saa tolkkua, mutta kuvatekstit ovat suomeksi ja kuvat hyviä.

Huomenta naurun kera!

Koirattoman elämäni aamurutiineina on ensiksi kahvipannun lataaminen, sitten tietokone lämpiämään...jääkaapille, pari voileipää ja kahvimukin kanssa tietokoneelle. Sähköpostit ... muutamat blogit ja tämän sivun kuvat  tarjosivat naurun, joka ei ota loppuakseen ! Katsokaa ja naurakaa !

Tarkoitukseni oli kirjoittaa tuosta uudesta tiestä, koota sen vaiheista kuvasarja, mutta kuvat ovat jossain bittiavaruudessa. Siispä hirisen vielä hetken tuon sivuston seurassa...

Hyvää uutta vuotta!

Aivoille askartelua

Ulkona paukkuu pakkanen eikä ulkoilu maistu....niinpä nettiä tulee selailtua pitkin pyhiä enemmän kuin tavallisesti. Vastaan tulee kaikenlaista mukavaa, kuten tämäkin aivojumppa. Lapsellinen, helppokin, mutta minua tämä huvitti. Vaihtelua pelaamiselle. Ja syömiselle.

Joulun rauhasta nauttien kuuntelin Areenasta Antti Tuiskun joulukonsertin ja pidin siitä kovasti. Antista pidän muutenkin, sympaattisesta oman kylän pojasta. Suuri merkitys kuuntelunautintoon on näillä tietokoneen kaiuttimillakin, jotka vuosia sitten asiansa osaava myyjä minulle myi. Silloin kuvittelin, että vain nuoriso kuuntelee musiikkia tietokoneella, aikuiset ainoastaan hyötykäyttävät konettaan. 

Kuinka väärässä ihminen voikaan olla. M.O.T.

Hyvää joulua

Tämän kuvan myötä toivotan kaikille lukijoilleni rauhallista ja tunnelmallista joulua. Jääköön kiire ja stressi oven ulkopuolelle, vallatkoon jokaisen mielen lämpö ja lempeys!

Maanantain vierotusoireet

Viikonlopun jälkeen olo tuntui jotenkin vajaalta, maanantai tuntui etsivän käynnistymistään. Ohjatut kuntoilut ovat joulutauolla mutta jokaviikkoinen rytmi istuu verissä. Viikko on alkanut maanantaiaamun kuntosalilla, ruumis kaipasi 'rääkkäämistään' eikä siihen reipaskaan kävely tunnu riittävän.
Päättelin, että koska minun ryhmäni salivuoro on ma klo 9.00 sali olisi tyhjänä kaikkina kalenteriin merkittyinä ohjattuina tunteina. Niinpä heti virka-ajan alettua soitin kaupungin liikuntatoimistoon ja kysyin voiko salille mennä omatoimisesti. Luvan saatuani napsautin saunan päälle ja lähdin katsomaan josko ovet olisivat auki. Kuten kuvasta näkyy - olivat. Sain ihan yksin koko salin arsenaalin käyttööni ja viikko pyörähti käyntiin täynnä energiaa.

Ja mikä parasta, kalenterissa ei ole merkintöjä!

Piparintuoksuinen lauantai

On se aika vuodesta jolloin yhden jos toisenkin kotona leijuu suloisia tuoksuja, vaikka ei vuosikymmenten takaiseen lajirunsauteen pyrittäisikään.
Taivaanrannalla ei harrasteta monimutkaista ruuanlaittoa , mutta jouluksi haluan tehdä niitä perinteisiä laatikkoruokia. Niillä vanhoilla hyviksi maistetuilla ohjeilla, aikaa ja vaivaa säästämättä.
Sen sijaan oikaisen piparitaikinan kohdalla surutta. Kaupan pakastealtaasta lähtee mukaan taikinapaketti tai pari .
Leipominen on rentouttavaa puuhaa kunhan ei tee sitä kiireellä. Taivaanrannalla oli tällä kertaa kaksi leipuria, Ayaan ja minä.

Joku ehkä miettii puuttuvia vauvan kuvia...vauva jätettiin kotiin isoveljen hoiviin, tämä oli meidän äitien laatuaikaa    : )

Neuvokas kouluttaa

Syyskausi alkaa lähestyä loppuaan ja saan odotetun joululoman yhtälailla ohjatusta liikunnasta, kirjoitusharrastuksesta kuin vapaaehtoistyöstäkin. Kaikki ne ovat mieluisia tekemisiä, mutta minä, jonka periaate on ollut elämä ilman kelloa ja kalenteria olen väsynyt kalenterin seuraamiseen. Joustava luonteeni kuitenkin taipuu elämän tuomiin mahdollisuuksiin periaatteita venyttämällä : ) 
Venyttäminen minun kohdallani on vienyt useamman viikonlopun kuluneen kuukauden aikana. Pari viikkoa taaksepäin Neuvokas järjesti EA1-kurssin, jolla päivitin vanhentuneen ensiaputaitoni ja -korttini.
Eilinen päivä kului jälleen koulutuksessa, joka herätti minut ruususen unestani. Me vapaaehtoiset emme oletettavasti joudu tekemisiin väkivallan kanssa tehtävissämme, mutta esim.herra Alzheimer saattaa järjestää yllätyksiä. Molemmissa koulutuksissa painotetaan havainnoinnin ja ennakoinnin tärkeyttä. Kummallakin kurssilla saimme harjoitella asioita käytännössä joskaan Anne-nukke ei herännyt henkiin lukuisista elvytyksistä huolimatta. Sen sijaan onnistuin irrottautumaan kiinnikäyneen uhkaavasti käyttäytyvän lähimmäiseni otteesta : )
Iloisen yllätyksen koin myös, kun tapasin Marin äidin kurssilla. Hän ei ole asunut Rovaniemellä enkä ole tavannut häntä reiluun viiteentoista vuoteen, ja silloinkin vain pikapikaa ohimennen. Näin vain on, että kaikuja entisestä elämästä tulee vastaan tuon tuostakin. Elämä tuntuu kokonaiselta.