Netti

Vihdoinkin saan nauttia auringonpaisteen ja puhtaitten hankien kombinaatiosta! Yhdistelmä täydentyy me-kokemukseksi, kun siihen lisätään Mindi-pirpana.
Mindin emäntä loukkasi jalkansa ja tarvitsi apukäsiä koiranhoitoon, joten pirpana tuli Taivaanrannalle pariksi päiväksi.

Blogi on jäänyt vähälle huomiolle viimeaikoina, olen entistä enemmän päivittänyt naamakirjaa, koska siellä yhteys toimii lähes reaaliajassa.  Minusta on mukava seurata kaverien päivityksiä ympäri maailmaa. Naamakirjan idea on myöskin luoda uusia yhteyksiä kaverinkaveri-periaatteella.
Mutta ei ainoastaan uudet kaveripäivitykset tule huomioiduksi, vaan myös vuosikymmeniä jatkuneet ystävyydet tuovat iloa elämään. Sain yllättäen skype-puhelun  lähettipojalta, joka asuu perheineen Saksassa. Koiraharrastus on poikinut muitakin ulkomailla asuvia kavereita, joiden kuulumisia saan seurata facebookissa. Siis eläköön internet ja naamakirja : ) 
Internet on kuitenkin vain väline, todellinen yhteys edellyttää jotain yhteistä nimittäjää. Sellaista joka on tai on ollut osa elävää elämää.
Elävässä elämässä on enemmän sitä muuta kuin nettiyhteydet, vaikka ne ovatkin tärkeä osa yhteydenpitoa. Olen aina pitänyt kirjoittamisesta, kirjeet olivat aikoinaan yhteydenpitokeino kaukana asuviin sukulaisiin ja ystäviin. Mutta kuka enää viitsii kirjoittaa kirjeitä? Sähköpostikin toimii vain virallisemmissa asioissa. Some on vallannut - ja köyhdyttänyt? - ihmisten välisen seuraelämän.

Sukset narikassa

Suomen talvi on varsinainen takinkääntäjä, tuulella käyvä.
Olihan sitä pakkastakin, myönnetään. Mutta missä on se oikea keskitalvi hiihtokeleineen? Silkkaa vettä on satanut Rovaniemelläkin,  lämpötila plussan puolella viikkotolkulla. En marise, ihmettelen vaan.
En ole meteorologi enkä edes pessimisti, mutta ennustanpa meille pitkää epävakaista ja kylmähköä kevättä.
Toivottavasti olen väärässä.

Luopumista

Ystävänpäivän kynnyksellä sain kuulla ikäviä uutisia. Minun Neuvokkaan vapaaehtoisurani ensimmäinen tuettava on vakavasti sairas.
Olemme tavanneet hänen kanssaan kerran viikossa tämän kahden vuoden ajan. Olemme ulkoilleet...kahvitelleet....keskustelleet Rovaniemen historiasta ja tapahtumista....puhuneet vanhoista tavoista, käsitöistä....pelanneet korttia....ja mukana on lähes aina ollut huumori.

Nyt tuo kaikki on takana. Hän ei enää palaa kotiin, vaan viettää elämänsä viimeiset hetket TK:n vuodeosastolla. Me tapaamme vielä, mutta ero on läsnä jokaisessa tapaamisessa. Saan saattaa häntä loppuun asti.

Voin olla ulkoapäin kova ja vahva,

mutta sisältä heikko ja hutera.

Voin hymyillä leveämmin kuin aurinko,

mutta samalla hymyn taakse voi kätkeytyä kyynelten valtameri.

Voin sanoa, että minulla on kaikki hyvin,

vaikka oikeasti tarvitsisin tukea ja apua

kipeämmin kuin koskaan.

Voin sanoa, että ei haittaa tai ymmärrän täysin, 

vaikka sisimmässäni olisin murentunut hiekan kokoisiksi palasiksi ja toivonut,

että heräisin unesta, pahasta sellaisesta.

Voin sanoa että jaksan, tarkoittamatta sitä.

- tuntematon -

Ystävyydelle

Internetissä tutustuu ihmisiin,

joista ajan myötä tulee ystäviä.

Jutellaan keskenämme, kuin olisimme

aina tunteneet toisemme.

Tiedämme välimatkan, joka meidät erottaa. 
Joitakin tapaamme,

joitakin emme koskaan tapaa,

mutta silti me kiinnymme

näihin ihmisiin.

Virtuaaliystävyys ei tunne rajoja

ja se voi olla yhtä aitoa

kuin muukin ystävyys.

Ystäväni, kiitos teille ystävyydestänne !

Afrikan arkea

    Jamssia käytetään kuin meillä perunaa...monella eri tavalla.

Turvallista matkaa....

Kuvat ovat jälleen puhelimella otettuja, se kun on niin kätevästi käsillä. Valokuvaus harrastuksena näyttää olevan jos ei unohduksissa niin ainakin pitkällä tauolla.

Tuolla aikaisemmin sanoin, että tunnen oloni turvalliseksi portin ulkopuolellakin, mutta viisainta oli olla kokeilematta.
Portti lukittiin yöksi, kuten myös pihalla olevat polkupyörät.
Alempana oleva lukko on huutavaa mallia. Ennennäkemätöntä. Lukon lukittuna ollessa sen räpeltäminen saa aikaan vihlovan ujelluksen!

KLM kuljetti

Talven pakkasista ja lumimyräköistä evakuoiduin jälleen Afrikan lämpöön pariksi viikoksi. Lämpöä oli aluksi yli tarpeen, mutta siihen tottui muutaman päivän oleskelun jälkeen. Tottumisesta huolimatta hiki virtasi, toimi hyvin ihon kosteuttajana : )
Lento Accraan oli sujuvampi kuin edellisellä kerralla, Kotokan lentokentällä oli tehty mittavia muutoksia matkustajien vastaanottamisessa, passintarkastuspisteitä oli lisätty ja selkeytetty.

Lähtevienkin  lentojen puolella oli muutoksia, yllättäen ovella seisova vartija ei suvainnut saattajieni tulla terminaaliin. Ja sielläkin oli erilaisia tarkastuspisteitä  lisätty. Edellisellä kerralla ei kysytty rokotustodistusta, onneksi olin ottanut sen varmuuden vuoksi mukaan. Tarvittavat laput täytin jo rutiinilla, mutta hiukan jännitti passintarkastuspisteessä, kun virkailija tutki niitä tarkkaan ja aina väliin vilkaisi minua. No, leimat tulivat ja pääsin säädetyssä järjestyksessä jatkamaan kohti lähtöporttia.

Kaiken kaikkiaan tunnen itseni jo konkariksi lentokentillä, samalla kaavalla ne tuntuvat toimivan joka puolella.

Telefooni Afrikassa 2

Istun ulkona pimenevässä illassa ja kuuntelen äänimaisemaa, joka poikkeaa suuresti Taivaanrannalla totutusta.
Ilta on ukkossateen jälkeen vilpoinen - 27 astetta - verrattuna päivälämpötiloihin. Lisäksi tuuli tuntuu voimistuvan.

Aikaisemmin illalla kuului jostain kaukaa muessiinin (olikohan termi oikea) laulavalla äänellä esittämä rukouskutsu... nyt kaikuu musiikki ja perheitten ilta-askareet avoimista ikkunoista monelta suunnalta.
Pihapiiriin kuuluu seitsemän asuntoa  ja täkäläiseen tapaan pihaa ympäröi lekaharkoista rakennettu parin metrin korkuinen muuri, jossa on lukittava umpinainen portti.

Turvatontako? En usko, itse koen oloni turvalliseksi tuolla portin ulkopuolellakin, mutta en silti lähde yksin hortoilemaan. Eksyisin. Katulamppuja ei ole.

Kirjoitan tätä puhelimellani, en liitä tähän kuvia koska haluan nähdä ne ensin tietokoneellani.

Puikottamista - vaan ei sukkapuikoilla

Kuvien laatu ei kestä ankaraa tarkastelua, epäedullinen valaistus ja puhelimen kamera yhdistelmänä ei ole paras mahdollinen.

Kun puhelin kuitenkin on yleensä aina mukana se on kätevä tapa tallentaa tapahtumia.

Olin Oulussa esikoisen luona viikonloppuna ja sain jälleen harjoitella puikoilla syömistä. Kuva todistaa, että onnistuin tyhjentämään salaattilautasen japanilaisittain, myös nuo jäljellä olevat porkkanasuikaleet päätyivät suuhuni : )

Esikoinen on toteuttanut pitkäaikaisen haaveensa - itse suunnittelemansa autotallin. Hän kertoi lähes asuvansa siellä. Voin hyvin ymmärtää sen, autojen rassaaminen on ollut esikoisen harrastus pikkupojasta lähtien. 

Miniäni on myös kätevä käsistään, hän on pikkuhiljaa sisustanut talon yhden huoneen japanilaisittain. Tehnyt omin pikkukätösin kaikki puutyötkin, koska niitä ei valmiina saa mistään.

Hän on kertonut tästä projektista omassa blogissaan, joka löytyy tuolta minun blogini 'helmasta'. Teksti on japaniksi ja kääntäjän avullakaan siitä ei saa tolkkua, mutta kuvatekstit ovat suomeksi ja kuvat hyviä.

Huomenta naurun kera!

Koirattoman elämäni aamurutiineina on ensiksi kahvipannun lataaminen, sitten tietokone lämpiämään...jääkaapille, pari voileipää ja kahvimukin kanssa tietokoneelle. Sähköpostit ... muutamat blogit ja tämän sivun kuvat  tarjosivat naurun, joka ei ota loppuakseen ! Katsokaa ja naurakaa !

Tarkoitukseni oli kirjoittaa tuosta uudesta tiestä, koota sen vaiheista kuvasarja, mutta kuvat ovat jossain bittiavaruudessa. Siispä hirisen vielä hetken tuon sivuston seurassa...