Ärrän kierrän orren ympäri

 On tää netti vaan täynnä kaikkea kiinnostavaa ja hyödyllistäkin. Kunhan sen vaan ensin tulee löytäneeksi! Pitkään olen seurannut Vilukissin blogia, kaivellut vanhoja tekstejään ja toisinaan tutkaillut 'kyläpaikkojaankin'. 

Kyläpaikoista löytyi minulle hyödyllinen bloggari Tapio Hokka, joka kertoo olevansa eläköitynyt eritysopettaja. Hänen blogistaan löytyy osio 'Puheen parsintaa', sitä lähdin tutkailemaan.

Minun lapsuudessani ei kielitaidon hankkiminen ollut itsestäänselvyys, eikä varsinkaan maaseudulla. Olen sittemmin kypsillä kymmenilläni yrittänyt parsia tuota puutetta kansalaisopistossa. Sillä seurauksella, että minun suomalainen terävä ärräni on kateissa! Edes perisuomalainen perkele ei tärähdä voimalla minun suustani vaikka voimasana onkin! Tuo 'Puheen parsintaa' havahdutti tarkemmin tutkimaan asiaa  kieli keskellä suuta. Kielijumppa alkakoon 👅

Tsaarin Poppeli ja muuta mukavaa

 

Näinhän tässä taas kävi etten ole päivittänyt blogiani siinä tahdissa kun miten elämä rullaa eteenpäin.

Vaikka kevät ja pohjoistuuli oli hyytävän kylmät juhannus on tänä kesänä kuuma. Luonto on kirinyt kasvun pikavauhtia jopa hiukan edelle normaalia, juhannusruusupensas tuossa pihalla harvoin ehtii kukkaan ajoissa.

Pikkulinnuille riittää hyönteisiä, pesintä on lähitienoolla onnistunut ja lapsukaiset osin ovat jo lähteneet pesistä. Takapihalla on sinne keväällä seinänvierustalle jääneeseen pönttöön tehnyt pesän sinitiainen, siellä on vielä poikue ja emot kantavat ruokaa siivet viuhuen niille. Ruohonleikkuria en voi käyttää, enkä muutenkaan paljon oleskele pihalla etten häiritse pesintää. Seuraan takaoven ikkunasta pesinnän vaiheita, toivon näkeväni aitiopaikalta poikasten lähdön pesästä !

Tein toukokuussa viikon reissun vanhaan kotimaakuntaani Hämeeseen. Matkan suunnittelu alkoi maaliskuun tietämissä, minua kiinnosti Heinola, jonka olen kymmeniä kertoja ohittannut etelän reissuillani. Miksikö Heinola?  No, Iippahan muutti sinne reilu vuosi sitten ja olen saanut häneltä viestejä sekä kuvia mielenkiintoisista paikoista siellä. Plus että kovasti halusin tavata Jaden ja Mindin. Sen lisäksi Iipalla on kiinnostava tapa avata paikallista  historiaa, kuten esim. jääkauden vaikutuksia Salpausselän harjuun ja vesistöjen muodostukseen.
 Heinolan ylpeys Tsaarin poppeli on puulaji, tämä tietty puu on Suomen suurin puuyksilö wikipedian mukaan. Sen korkeus on 34,5 m.,latvuksen läpimitta 23 m. ja puun ympärysmitta rinnankorkeudelta mitattuna 6,37m. 😲 Se on selvinnyt vuoden 1901 Kymijoen suurtulvasta, joka huuhtoi muut puiston puut mennessään. Sen on siis täytynyt olla jo silloin aikuinen, sen iäksi on arveltu jopa170 vuotta. Tapasin puuvanhuksen heti ensimmäisellä iltalenkilläni Mindin kanssa ja vaikutuin! Vietin Mindin seurassa parhaat hetkeni Heinolassa kahdenkesken puistoja kierrellen. Suuren rantapuiston äänimaisema muistutti Santahaminaa...

Tapasin myös sukulaisiani, monta etappia viikon matkalla. Lempisukulaiseni Eevan perheen luona vietin iltapäivästä seuraavaan aamuun ja josta matka jatkui veljeni luo Riihimäelle. Oli tärkeää tavata velipekkaa, meitä sisaruksia on vain me kaksi! 

Riihimäeltä jatkoin kummipojan luo. Olin esittänyt toiveen Hannulle viettää laatuaikaa ihan kahden kesken ja sen hän järjestikin. Kävimme Kaisan haudalla muistelemassa, vietimme hetken Frantsilassa rauhallisessa puiston nurkkauksessa kesästä nauttien. Sitten olikin aika lähteä kentälle, Hannu pelaa edelleen jalkapalloa. Poika järjesti minulle aitiopaikan, seurasin peliä autosta kentän laidalla koska tuuli oli kylmä.  Halusin myös nähdä Hannun isänä, Ellihän on jo 4v. Kun olen seurannut Hannun lapsuutta tiiviisti niin Kaisan kädenjälki näkyy Hannullakin lapsen kasvatuksessa 💗

Ja lopuksi ihan tuore tapaus...

Meitä oli muutaman naisen porukka Neuvokkaasta mökkeilemässä Norvajärven maisemissa kuluneella viikolla. Tämä naisporukka minua lukuunottamatta kuuluu ns. esiintymisrenkaaseen, jonka jäsenet käyvät laulamassa ja lausumassa runoja  palvelutaloissa. Kun tilaisuus koitti niin toteutin yhden unelmistani, naku-uinnin!

Tarkoitus oli myös uida ilman uikkaria Iipan mökillä, mutta se ei onnistunut kylmän ja tuulisen sään vuoksi. Olen pitkään etsinyt Rovaniemeltä suojaisaa uimapaikkaa, jossa voisi nauttia lapsuuden uimakokemuksista ja vihdoin sain ottaa vahingon takaisin.  Näiden päivien helteet onkin mitä parhaat talviturkin heittämiseen!

Rapakossa rähmällään

Minulla on monen ärräpään ja venytetyn kärsivällisyyden jälkeen uusi puhelin !

Tapahtumat alkoivat toukokuun alkupäivinä Vennivaarassa. Olimme Iipan kanssa jälleen kerran ulkoiluttamassa koiria pitkän kaavan mukaan ja tutkailemassa kevään edistymistä.

Siellä on tehty lopputalvesta metsän hakkuita eikä siellä ole voinut liikkua. No meidänhän tottakai piti tarkastaa työmaa, kun viimein puut oli ajettu tienvarteen. 

Jokainen, joka on joskus nähnyt moton jättämän ajouran voi kuvitella valtavien pyörien epätasaiseen maastoon jättäneeen kuopat. Ajouran reunoilta sulava lumi oli näitä kuoppia täyttänyt vedellä ja yhden tien levyisen kuopan yli oli asetettuna keskenkasvuisen puun runko.

Minulla on hyvä tasapaino ja itsevarmana lähdin ylittämään puuta pitkin rapakkoa. Olin viimeistä askelta vaille valmis ylityksessäni kun humpsahdin pitkin pituuttani suolätäkköön! 😁

Konttasin kuivalle maalle ja valuttelin takinhihat ja taskut tyhjiksi mutavellistä. Puhelin toimi vielä tässä vaiheessa ja kun oli aurinkoinen tuuleton päivä meillä ei ollut edes kiirettä lähteä pois.

Kotona sitten vaurioiden tarkastus ja vaatteille käsinpesu ennen pesukoneeseen laittoa.

Mutta niinhän siinä kävi, että puhelin lakkasi toimimasta vielä samana päivänä. Ja eikun puhelinkauppaan. Haluamaani merkkiä ja mallia ei ollut liikkeessä. Se tilattiin ja luvattiin viikon kuluessa. Mutta mutta....viikko venyi kolmeksi. Ei siinä olisi ollut ongelmaa, mutta hajonneessa puhelimessa oli junaliput viikon matkalle! Lähtö oli kahden viikon kuluttua.

Ensisäikähdyksestä selvittyäni tajusin ladata ikivanhaan puhelimeeni VR-sovelluksen ja liput olivatkin tallessa siellä. Seuraavaksi sitten jännitin vanhukseni toimivuutta....

Loppu hyvin, kaikki hyvin ja nyt teen sinunkauppoja uuden puhelimeni kanssa. Onneksi se on oppivaa mallia, eläköön digitaalinen kehitys 😏

Kuvia muistoihin

Wanhanaikaiset kevätsäät ovat hellineet meitä pohjoisen asukkaita.  On ollut kipakoita yöpakkasia,  aurinkoisa päiviä ja komeita kuutamoita!

Kuun kyljessä on kirkas planeetta, jonka nimeä  en  kuvanottoaikaan tullut selvittäneeksi.

Kuun valo luo maagisen tunnelman, se saa timantit hangella loistamaan eikä sitä kyllästy ihastelemaan. 

Aurinkoiset päivät ovat liian kauniita vain olla sisällä. Ulkoilu Vennivaarassa houkutteli tekemään enkelinkuvaa. Ehdin vain kellahtaa pehmoiselle hangelle kun Jade kipaisi kuiskuttelemaan ohjeitaan 😊 Iippa ikuisti hetken muistoihin! 

Se pyörii sittenkin

Iloa ja jopa naurua sai aikaan lapsena opitun taidon elvyttäminen. Eihän se aivan ensiyrittämällä onnistunut, mutta pienellä harjoittelulla pyöritän vannetta myötäpäivään niin pitkään kuin haluan. 

Seuraava askel on haastaa aivot ja keho yhteistyöhön myös vastapäivään pyörittämiseen 😐 Tässä tulee esiin se  paljonpuhuttu puoliero. 

Oikeastaan tämä lähti liikkeelle nettijutusta. Olen kaiken ikääni ollut liikunnallinen, hiihtänyt ja pyöräillyt, joten tasapaino on säilynyt suhteellisen hyvänä. Kävelyä luonnossa pidetään kokonaisvaltaista hyvinvointia tukevana, mutta tylsää on talloa ilman päämäärää samoja polkuja. Liikunnan pitää olla myös iloa tuottavaa että sitä viitsii tehdä, siksipä tämä harjoittelu!

Hengissä

 Hengissäpä hyvinkin, kirjoitushalut vain uinuvat syvällä mielen uumenissa.

 Parasta tässä arjessa on rutiinit, jotka on muotoutuneet mielitekojen pohjalta, kaukana täytyy tehdä- mentaliteetista. Myös elämän kohokohdat ovat syntyneet suurempia suunnittelematta, eteen tulleesta tilanteesta.

Mikään ei ole lopullista. Kaikki muuttuu, kaikki liikkuu, kaikki pyörii, kaikki lentää pois ja katoaa. Näin on Frida Kahlo lausunut. Siispä turha takertua menneisiin vaan ottaa tilaisuudesta vaarin. No, niitä vaareja kyllä on ollut tarjolla, mutta olen jättänyt ne kuljeksimaan omia teitään. 😏

Ihan tuulihattu en kuitenkaan ole, edelleen arkeani rytmittää Neuvokas, kuntosali ja uimahalli. Näistä uimahalli tarjosi uuden tilaisuuden, johon tartuin. Saunassa kaksi nuorta naista jutteli uimisistaan ja puutuinpa puheeseen. Omat uimiseni ovat lähes nollassa heikon taidon vuoksi. Kävi ilmi, että toinen nuorista on toiminut uimaopettajana ja minä tenttaamaan tekniikkavihjeitä... yksi vihje tekniikkaan oli koskenkorva 😄  Lopputulemana kysyin josko hänellä olisi jolloinkin aikaa opettaa minulle alkeita.

Hän suostui ja ensimmäinen oppituntini on vielä edessäpäin, mutta odotan innolla. Tylsää meillä ei varmaan tule olemaan! 

Myyty !

Pitkä ajanjakso on tullut päätökseen. Olemme poikieni kanssa yhteistuumin päättäneet luopua tästä hirsitalosta johon pojat ovat syntyneet ja sitten myöhemmin  lapsuutensa kesät viettäneet. Talo on rakennettu sodan jälkeen saksalaisten polttaman tilalle ja on osa kylän historiaa ja maisemaa.

Elämä kulkee eteenpäin itsekullakin, täytyy osata luopua sellaisesta mikä ei enää palvele meistä kenenkään tarpeita. Luopumisen tekee helpommaksi se, että uusista omistajista toinen on syntyperäinen kyläläinen ja että molemmat arvostavat talon historiaa. He arvostavat myös taloon  kuuluvia rakennusajan henkeen kuuluvia huonekaluja, joten päätimme jättää ne paikoilleen. Talo on saanut arvoisensa uudet omistajat. Olemme myös tervetulleita käymään  halutessamme 'mökillä'.

Paljon on kuitenkin poisvietävää, mutta ilman pienintäkään haikeutta olen käynyt läpi poistettavia tavaroita.

Kokeilevaa kuvausta

 

 Yhtenä kauniina alkusyksyn päivänä lähdin katsomaan olisiko puolukat Ounasvaaralla jo kypsymässä. Otin mukaan kamerankin, olisi edes jotain saalista kotiin vietäväksi 😏. Ei tullut puolukoita, mutta  kameralla oli hauska leikitellä. Tämä kuva on ns. kameramaalaus. Otin monta otosta kunnes olin tyytyväinen lopputulokseen. Kahta samanlaista kuvaa on lähes mahdoton saada tällä tekniikalla.

Olen aikaisemminkin leikitellyt kameralla, silloin kuitenkin eri tekniikalla. Tämä kuva ja sen eri variaatiot löytyvät tästä blogista kohdasta heinäkuu 2012/ kameraleikkiä

Syyskuun aamukasteet

Loppukesän ja alkusyksyn aamuina olen nauttinut aamukasteesta niin paljaitten jalkojen alla  nurmikolla kuin  kasvien lehdillä kimalltelevista pisaroistakin.

 Tämä aamukasteen koristelema kasvi paljastui aikoinaan makutestin perusteella sipulikasviksi. Kaikkitietävä googlen  kuvahaku kertoi sen olevan karhunlaukka. Se ja vieressä kasvava ruohosipuli jaksavat talvehtia ja kasvaa vuodesta toiseen takapihan lavakauluksessa.

Ikuistan itselleni iloksi talven varalle näitä kesäisiä näkymiä, kuten tämänkin kastepisaroiden koristeleman poimulehden.

Olen koko kesän hakenut takapihalta villiyrttejä silputtavaksi voileivän päälle, tätäkin. 

Eläköön 'rikkaruohot' !

Kesän alussa ostan  joitakin ruukkusalaatteja ja istutan ne sitten kasvilavaan. Yleensä ne viihtyvätkin, vain persilja sekä basilika karsastavat kasvupaikkaansa minun luonani. 

Melko paljon käytän luomua, perunat omasta maasta, kananmunat ja villikala lähiruokarenkaasta ja nämä villinä rehottavat syötävät kasvit. 

Ruokalasku on kasvanut kuluneena vuonna tuntuvasti edelliseen verrattuna, mutta ehkä tämä osittainen luomusyöminen koituu terveydeksi 💪

Värien kauneutta

Lämmin loppukesä houkutteli takapihalle erilaisia perhosia ja kaikenlaisia mettä etsiviä pörriäisiä. Viileiden öiden jälkeen perhosten piti ennen ruuanhakureissua lämmitellä siivet notkeiksi. Vanha puu tarjosi siihen hyvät puitteet ja pitkään kukkivat nauhukset tarjosivat aurinkoisen katetun ruokapöydän. 

Tämä neitoperho lumosi minut väreillään. Katselin sitä ensin vain ihastellakseni, mutta hain kameran, kun huomasin ettei sillä ole kiirettä lähteä.

Koskaan  aikaisemmin en ole ollut kiinnostunut perhosista, tai no joo, onhan niitä ollut mukava katsella  muttei sen enempää kiinnostusta. Olen kevään jälkeen enemmän kuvannut kameralla kuin puhelimella ja tykästynyt kameran tarjoamiin mahdollisuuksiin. Toki nykyisissä puhelimissakin on kameran säätömahdollisuuksia, mutta tällä kymmenenllä puhelimen näyttö käy pieneksi ja silmälasitkaan ei aina ole mukana. Tämä suruvaippa ei suostunut levittämään siipiään eikä se myöskään lähtenyt lentoon vaikka pyörin sen ympärilla kamera valmiina. Olisin halunnut nähdä sen siipikuviot