Hae tästä blogista
torstai 10. maaliskuuta 2011
Taivaanrannalla pieniä vieraita
Viisiviikkoiset Lapland's D-pennut suorittivat ensivisiittinsä Taivaanrannalle emonsa ja kasvattajansa saattelemina.
Pienen alkulämmittelyn jälkeen tuttavuutemme kehittyi antoisaksi puolin ja toisin.
Lissu-rouva hyväksyi tyynen rauhallisesti minun touhuni pentujensa kanssa ja jättäytyi itse sivustaseuraajan osaan.
Pienet ulkoilivat myös hetken aikaa.
Loin lumet takapihalta pienten vieraitteni leikkiä ja harjoitella sisäsiisteyttä. Jokainen lirautti pissit ulos.
Ulkoilun jälkeen maistuu ruoka.
Helppoja vieraita, omat eväät mukana !
perjantai 4. maaliskuuta 2011
Home sweet home
Oli mukava palata Rovaniemelle viikkojen poissaolon jälkeen.
Vastassa oli aurinkoinen aamu ja kun tämä kuvan veijari istui odottamassa asemarakennuksen kupeessa hiipi hymy suupieliin.
VR on saanut moitteita runsaasti viimeaikoina pakkas- ja lumiongelmien vuoksi. Syystäkin, sen huomasin Helsingin rautatieasemalla, halli oli täynnä ihmisiä, jotka tuijottivat ovien yläpuolella olevia infotauluja. Kuulutus kertoi milloin minkin junan lähdön peruuntuneen.
Aika ja tekniikka kulkee eteenpäin ja hyvä niin. Uudet makuuvaunut ovat mukavia ja kiskojen kolke historiaa. Tosin se toi matkustukseen tunteen matkan edistymisestä ja kyllä haikeana muistelen vanhoja lättähattujakin . Vai olisikohan kyse taakse jääneen nuoruuden haikailusta, lättähattu toi minut vielä tyttönä ollessani Rovaniemelle : )
Lauha sää, aurinko ja voimakas tuuli syö lunta, hanget hupenevat aivan silmissä. Hiihtokelit ovat parhaimmillaan, toivottavasti niitä riittää pitkälle eteenpäinkin.
maanantai 28. helmikuuta 2011
Oppia ikä kaikki.
Toisinaan tulee asiaa paikkaan jonne on hankala päästä julkisilla kulkuneuvoilla.
Näin kävi minullekin. Ja mikäs lähtiessä, kun oli jätetty auto käyttöön. Näin ajattelin ja laitoin auton lämpiämään.
Kaikki muuten hyvin tähän saakka, mutta käsijarru esti liikkeelle lähdön.
Automaattivaihteilla ajaminen on vaivatonta ja olen saanut siitä esimakua poikieni autoilla, mutta enpä ole käsijarrua tullut käyttäneeksi.
Mistähän se löytyy.....onneksi käyttöohjekirja neuvoi.
Oma autoni on keppivaihteella käskettävä.
Käsijarrua ohjekirja nimitti seisontajarruksi.
Löysin sen jalkatilasta eikä sitä tosiaankaan käytetä käsillä.
Kätevää.
Koirat voivat hyvin eivätkä tunnu kaipaavan vielä työmaalleen. Kisumisu hakeutuu seuraani alkupäiviä useammin, jutteleekin minulle.
torstai 24. helmikuuta 2011
Lisää lemmikkejä
tiistai 22. helmikuuta 2011
Seutuliikennettä
Jätin tänään koirat keskenään kotiin ja lähdin käymään Helsingin puolella, olimme sopineet veljentyttären kanssa tapaamisesta Itäkeskuksessa. Minulla olisi käytössäni autokin, mutta päätin lähteä bussilla.
Liikkuminen paikasta toiseen pääkaupunkiseudulla on sujuvampaa ilman omaa autoa. Julkisen liikenteen reittejä ja vuoroja on valita asti, ei haittaa jos jostain bussista myöhästyykin. Ellei sitten itse tee liian tiukkaa aikataulua itselleen, mikä sekin tuntuu oleva vallalla täällä asuvilla ihmisillä. Pysäkille juostaan kilpaa lähestyvän bussin kanssa. Jopa metroasemillakin, vaikka ne kulkevat viiden minuutin välein. Saahan noinkin hyötyliikuntaa : )
Näin, jos asuu liikenteellisesti helpossa paikassa. Toisinkin voi olla.
Metrossa on hauska matkustaa, toisin kuin luulisi siellä saattaa nähdä ventovieraidenkin käyvän juttusille keskenään. Sitä on sattunut itsellenikin, tänään kuitenkin sain vieruspenkiltä seurata eläkeläispapan muisteluksia. Hän istahti nuoren miehen viereen ja he tarinoivat muutaman aseman välin, poistuessaan pappa vielä toivotti kaikkea hyvää juttukumppanilleen.
sunnuntai 20. helmikuuta 2011
Hiirihaukka
Aamukahvin keittoon ryhtyessäni keittiön ikkunan takana oli ainakin itselleni harvinainen ruokavieras.
Hiirihaukaksi sitä arvelin ja nettiä pengottuani sain vahvistuksen arvelulleni.
Pohjoisessa en ole sitä nähnyt, mutta Wikipedian mukaan se on yleinen rannikolla.
Se söi kaikessa rauhassa saalistaan, ehdin hakea kameran ja kuvata sitä vaikka luulisin sen huomanneen liikettä ikkunan takaa. Kesy kaupunkilintu?
Lintumaailmassa tapahtuu jo tähänkin aikaan vuodesta, varikset parveilevat ja talitintin lauluakin kuulin eilen pakkasesta huolimatta. Kevättä kohti mennään.
Tämä lähiö on pientaloaluetta jossa on rakentamatta jätettyä metsikköä ja jossa risteilee kävelyteitä ja polkuja. Koiraihmisten valinta asuinpaikakseen : )

perjantai 18. helmikuuta 2011
Imurointia
Kahden paksuturkkisen koiran perheessä imurille riittää töitä.
Toinen kuvassa olevista on ns.tavallinen tehokas ja nykyaikainen imuri.
Toinen on robottí-imuri, jonka voi ohjelmoida ja jättää imuroimaan itsekseen. En ole aiemmin moista kokeillut, ja tekniset vempaimet kun kiinnostavat niin tuumasta toimeen.
Nostin robotin matolle ja käynnistin sen. Mielenkiinnolla odotin mitä se osaa tehdä. Kulkihan se pitkin lattiaa ja kääntyili esteen tullessa satunnaiseen suuntaan. Pian totesin, että sitä on syytä paimentaa, jos haluaa sen imuroivan joka kohdan lattiasta. Ehkä se olisi imuroinut itsekseen koko huushollin jos vain olisin antanut sille aikaa riittävästi.
Käteva laite ellei juutu jonkun huonekalun alle.

torstai 17. helmikuuta 2011
Kotimiehenä
Pakkanen paukkuu Espoossakin ja vietämme koirien kanssa leppoisaa lomaa sisätiloissa. Koirilla on oikeasti lomaa, ne käyvät työssä emäntänsä mukana päivittäin.
Emäntä puolestaan lomailee paraillaan perheensä kanssa kaukoidän helteissä luitaan lämmitellen .
Tämä nuorukainen on Jannu, vilkas ja iloinen saksanpaimenkoira. Se on varsin kookas ja vakuuttavan näköinen työpaikallaan .
Tässä on Matilda, perheen vanhempi koira. Se on rauhallinen ja itsetietoinen.
Sen emo on saksanpaimenkoira ja isästä löytyy kultaista noutajaa, mikä näkyy Matildan korvissa ja värityksessä.
torstai 10. helmikuuta 2011
Konsertissa
Musiikki, varsinkin sotilasmusiikki on lähellä sydäntäni työhistoriastani johtuen. Aikoinaan Misin aluevarastolla työskennellessäni saimme tilaisuuden seurata erilaisia sotilasmanöövereitä Rovajärven ampumakenttäalueella.Saimme tutustua infrapunakiikarilla varustettuihin aseisiin, teimme myös pikapyrähdyksen yläilmoihin valtavalla kuljetushelikopterilla jonka sisään voi ajaa autolla .
Saimme myös nähdä varusmiessoittokunnan kuviomarssiesityksen, joka teki lähtemättömaän vaikutuksen minuun. Tuntuu uskomattomalta, miten varusmiehet säilyttävät rivinsä suorina marssiessaan toisten rivien lomitse erilaisia kuvioita muodostaen! Ja vielä samalla soittaen jokainen omaa instumenttiaan!
Kuviomarssia voi nähdä puolustusvoimienTattoo-kiertueilla, jotka valitettavasti eivät ulotu tänne Rovaniemella saakka.
Täsmällisyys ja symmetrisyys miellyttää minun silmääni, sitä sain ihastella myös Santahaminassa, kun kadetit harjoittelivat paraatipuvuissaan omia kuvioitaan. Kadettikoulussa aamuherätys soitettiin trumpetilla, joka sekin kuulosti myös komealta tyhjillä käytävillä.

perjantai 4. helmikuuta 2011
Koiria....koiria....koiria....
Niin se vaan on, että koirat on mun juttu. Tavalla tai toisella.
Nettiä on tullut selailtua ja eri rotuja silmäiltyä iltakaudet. Blogit ovat oivallinen lähde tutustua johonkin rotunsa edustajaan. Riippuu tietenkin paljon kirjoittajasta mitä ja miten kertoo koirastaan, mutta yhteistä bloggaajille tuntuu olevan valtava kiintymys koiraansa. Ja niin pitää ollakin.
Tässä tuntemattomaksi jääneen kirjoittajan hengentuotos, jonka löysin nettiä selatessani. Tuttua...
Ei yhdestä vaivaa ja kaksi on hauskaa,
kolmas on helppo eikä neljäs tee tuskaa.
Viides on ihana, ei kuudessakaan vikaa.
Talo täyttyy hauvoilla aivan tuota pikaa.
-
No uskallatko leikkiin, mites olis vielä yks?
Kai keittiössä häkissä saa sen säilytetyks?
Sängyillä, sohvilla kyllä löytyy tilaa,
ei vielä yhden turkin hoito iltoja kai pilaa.
-
-
Kai kodinhoito kärsii, vaan mitä muutamasta
kuononjäljestä ikkunassa tai karvahahtuvasta?
Jos tämä pentu pidetään, niin varmasti mä lupaan
lisää aikaa luututa ja puhtautta tupaan.
-
Ei koirien määrälle ole ylärajaa
ja yhtäkin ilman oisi laumasi vajaa.
Jokainen on tärkeä ja rakas pörröpää.
Laskut vain kasvaa ja velkaa vielä jää.
-
Ei sukulaiset kyläile ja ystävätkin hylkää,
paitsi koiratuttavat, joilla on samat kuviot nää.
Nurmikko ja pihapensaat kuihtuneilta näyttää,
kun näyttelyt ja kilpailut sun viikonloput täyttää.
-
Koiranruoka, vitamiinit, treenit, rokotukset.
Ja näyttelyt ja kilpailut ja matkakustannukset.
Ansako tää olikin? Mä kohta oonko vainaa?
Silloin Lempisessusi pään polvellesi painaa.
-
Se katsoo sua rakastaen ja sinä päätät jaksaa
pitää koko hunnilauman, maksaa mitä maksaa.
Yksi tähti näyttelyyn, yksi jalostusta varten,
yksi sylikoiraksi, kaikki täyttää jonkun tarpeen.
-
Mutta talvi on kurja, ei siitä koiratkaan tykkää.
Lenkkinsä ne tarvitsee; vaikka taivas räntää lykkää
tai naamasi on sininen pakkastaivaan alla.
Ja iltaisin ne ulos saa ainoastaan karjumalla.
-
Koirat ja näyttelyt, jännitys ja naksut,
vaiva sekä huoli, paineita ja maksut.
Kaikki on sen arvoista, on koirat elämäsi.
Niin suloiset ja hurmaavat, ja parhaat ystäväsi.
-
On maailmasi muuttunut, ei mikään enää sama,

Koiranko tahdot? No, yhdenkö vaan?
Siitä lauma lähtee kasvamaan.
Seuraavaksi huomaat, että oletkin köyhä
ja naapurit kuiskii, että päästä vähän löysä.

Ne käyttäytyä osaavat, ei niistä ole vaivaa.
Kai yhdelle tulijalle paikan jostain raivaa.
Sohvalla on karvaa, ei ikkunoista läpi nää,
lattialla tassunjäljet pölyn sekaan häviää.
Kai yhdelle tulijalle paikan jostain raivaa.
Sohvalla on karvaa, ei ikkunoista läpi nää,
lattialla tassunjäljet pölyn sekaan häviää.
-
Kai kodinhoito kärsii, vaan mitä muutamasta
kuononjäljestä ikkunassa tai karvahahtuvasta?
Jos tämä pentu pidetään, niin varmasti mä lupaan
lisää aikaa luututa ja puhtautta tupaan.
-
Ei koirien määrälle ole ylärajaa
ja yhtäkin ilman oisi laumasi vajaa.
Jokainen on tärkeä ja rakas pörröpää.
Laskut vain kasvaa ja velkaa vielä jää.
-
Ei sukulaiset kyläile ja ystävätkin hylkää,
paitsi koiratuttavat, joilla on samat kuviot nää.
Nurmikko ja pihapensaat kuihtuneilta näyttää,
kun näyttelyt ja kilpailut sun viikonloput täyttää.
-
Koiranruoka, vitamiinit, treenit, rokotukset.
Ja näyttelyt ja kilpailut ja matkakustannukset.
Ansako tää olikin? Mä kohta oonko vainaa?
Silloin Lempisessusi pään polvellesi painaa.
-
Se katsoo sua rakastaen ja sinä päätät jaksaa
pitää koko hunnilauman, maksaa mitä maksaa.
Yksi tähti näyttelyyn, yksi jalostusta varten,
yksi sylikoiraksi, kaikki täyttää jonkun tarpeen.
-
Mutta talvi on kurja, ei siitä koiratkaan tykkää.
Lenkkinsä ne tarvitsee; vaikka taivas räntää lykkää
tai naamasi on sininen pakkastaivaan alla.
Ja iltaisin ne ulos saa ainoastaan karjumalla.
-
Koirat ja näyttelyt, jännitys ja naksut,
vaiva sekä huoli, paineita ja maksut.
Kaikki on sen arvoista, on koirat elämäsi.
Niin suloiset ja hurmaavat, ja parhaat ystäväsi.
-
On maailmasi muuttunut, ei mikään enää sama,
kun ihminen on kokonaan koiriensa omistama.
-
-Kirjoittaja tuntematon
Tilaa:
Kommentit (Atom)