Vilinää ja vilskettä

Lapland's pienokaiset visiteerasivat emonsa ja kasvattajansa kanssa vielä ennen uusiin koteihinsa muuttamista Taivaanrannalla.
Niille oli eilen tehty kaunis pentutrimmi ja ne näyttivät aivan juhla-asuisilta vierailijoilta  : )

Taivaanrannalle saapui Iippakin pentuja tervehtimään. Ja kun saman rodun kaksi kasvattajaa tapaa toisensa niin asiaahan riittää puhuttavaksi.
Pelkkä puhe kaipaa havainnollistamista, siispä pentu pöydälle...


On hyvä, että kasvattajat tekevät yhteistyötä ja vaihtavat keskenään kokemuksiaan ja näkökulmiaan, kaikki se koituu yksittäisten koirien  ja koko rodun parhaaksi. 

Kyyneleitä Taivaanrannalla

Tänään on aika hiljentyä muistelemaan naapuria, jonka taistelua vakavaa sairautta  vastaan olen myötätunnolla seurannut .
Sairaus oli alkanut jo ennenkuin hän muutti naapuriksemme. Hoito oli tehonnut, mutta sairaus uusiutui ja toinen raskas hoitojakso oli edessä. Näin miten ihminen muuttuu itsensä varjoksi . .
Alkoi uusi toipuminen ja sitä oli ilo seurata, varjo alkoi voimistua ja elämänhalu loi uskoa tulevaan. Kuukausi kuukaudelta saimme seurata elämän voittavan ja lopulta uskoimme sairauden nujerretuksi.

Kunnes...kaksi viikkoa ja elämä oli ohi.

Me lähdemme tästä elämästä, emmekä kuitenkaan lähde. Me elämme edelleen kaikessa, mitä olemme tehneet. Kaikki, mitä olemme ajatelleet ja sanoneet ja olleet, jää elämään ja valaisemaan toisten tietä. Me kuolemme, emmekä kuitenkaan kuole, vaan elämme niiden sydämissä, jotka ovat rakastaneet meitä.
(Martti Lindqvist)

Tieto lisää tuskaa

Yhteiskunnan haavoittuvuus on jälleen konkretisoitunut valtavavilla mittasuhteilla. Tällä kertaa  Japanissa. Ihminen vastaan luonto.

Asia on periaatteiltaan yksinkertainen; mikäli ihminen pystyisi elämään sopusoinnussa luonnon kanssa ongelmia syntyisi vähemmän ja ne olisivat pienempiä koko ihmiskuntaa ajatellen.

Periaatteeltaan näin, mutta käytännössä se ei enää ole mahdollista. Ihmiskunta on ohittanut rajapyykin jo kauan sitten.

Meitä on yksinkertaisesti liikaa jotta nykyinen elintaso olisi mahdollista toteuttaa luonnollisella tavalla. Yksittäisen ihmisen kohdalla se voi olla mahdollista vieläkin, mutta yhteiskunta on sairastunut mammuttitautiin.

Olen aiemminkin kritisoinut blogissani talouden kasvuodotuksia, yksinkertaisella järjenjuoksulla ajatellen siinä käy kuin ilmapallolle; pallo räjähtää.

Tästä syystä en ole kovin pahoillani siitä ettei minulla ole lapsenlapsia. Omaa lapsuuttani ajatellen maailma oli luonnonmukaisempi paikka elää. Maan lannoitus hoitui karjanlannalla ja ruoka ja elämä oli yksinkertaista.

Sittemmin lannoitus siirtyi Kemiran tuotteisiin, karjanlannasta tuli ongelmajätettä ja marketeissa on nykyisin hyllymetreittäin keinotekoisia ruokatavikkeita, joita markkinoidaan terveystuotteina. Kodinkoneita ei enää kannata korjata, on halvempaa ostaa uusi. Markkinointi luo ihmisille uusia tarpeita ja sitä rataa....

Kemira ja Suomen markka ja posti ovat mennyttä elämää, kansallisomaisuus on myyty lyhytnäköisesti monikansallisille omistajille, emme ole paikallisesti (vesivaroistamme huolimatta) omavaraisia energiantuotannossa vähäisessäkään määrin, siitä pitää huolen kaikkea hallitseva MARKKINA.

Edelläolevasta huolimatta jatkan omaa pientä elämääni pienissä mittasuhteissa panikoimatta, otan vastaan mitä eteen tulee ja elän sen mukaan. Silti tunnen syvää myötätuntoa katastrofien keskellä eläviä ihmisiä kohtaan.

Mieleni minun tekevi

On se aika vuodesta jolloin viherpaukaloa alkaa kutiamaan. Kotimieskeikkani aikana oli pitkä pakkasjakso ja olin pienentänyt lämpöä pattereista minimiin, tuloksena odottikin sitten kotiin palatessani yllätys ikkunalaudalla . Joulukaktus sai kylmäkäsittelyn ja innostui työntämään nuppuja esiin. Olen antanut sille oikeaoppisen lepokauden, mutta ilmeisesti meillä on sen kukkimiseen liian lämmin huoneilma.
Myös orkideat (hankin niitä kaksi syksyllä) voivat hyvin ja kasvattavat uutta lehteä. Olen kastellut kukkiani luonnon vedellä, jota olen hakenut joesta ennen sen jäätymistä ja sitten myöhemmin hetteestä.
Hetteelle on vaikea pääsy tähän aikaan vuodesta, siispä piti miettiä mistä saada luonnonvettä. Yksi keino on sulatella lumesta, mutta sitten sain ahaa-elämyksen.

Rovaniemellä toimii avantouintiseura ja he ylläpitävät avantoa. Mieleni tekee kokeilla avantouintia, mutta toistaiseksi ei ole rohkeus riittänyt. Ehkä vielä jonain päivänä....
Täältä saa kuitenkin jokivettä kukille, vaikkakin sitä onkin hankala ottaa tuosta kastelematta itseään. Lenkkikaverini avustuksella sain kolme kanisterillista kalkitonta vettä kukilleni. Kiitos Seija!

Taivaanrannalla pieniä vieraita

Viisiviikkoiset Lapland's D-pennut suorittivat ensivisiittinsä Taivaanrannalle emonsa ja kasvattajansa saattelemina.
Pienen alkulämmittelyn jälkeen tuttavuutemme kehittyi antoisaksi puolin ja toisin.
Lissu-rouva hyväksyi tyynen rauhallisesti minun touhuni pentujensa kanssa ja jättäytyi itse sivustaseuraajan osaan.

Pienet ulkoilivat myös hetken aikaa.
Loin lumet takapihalta pienten vieraitteni leikkiä ja harjoitella sisäsiisteyttä. Jokainen lirautti pissit ulos.

Ulkoilun jälkeen maistuu ruoka.

Helppoja vieraita, omat eväät mukana !

Home sweet home

Oli mukava palata Rovaniemelle viikkojen poissaolon jälkeen.
 Vastassa oli aurinkoinen aamu ja kun tämä kuvan veijari istui odottamassa asemarakennuksen kupeessa hiipi hymy suupieliin.

VR  on saanut moitteita runsaasti viimeaikoina pakkas- ja lumiongelmien vuoksi. Syystäkin, sen huomasin Helsingin rautatieasemalla, halli oli täynnä ihmisiä, jotka tuijottivat ovien yläpuolella olevia infotauluja. Kuulutus kertoi milloin minkin junan lähdön  peruuntuneen.

Aika ja tekniikka kulkee eteenpäin ja hyvä niin. Uudet makuuvaunut ovat mukavia ja kiskojen kolke historiaa. Tosin se toi matkustukseen  tunteen matkan edistymisestä ja kyllä haikeana muistelen vanhoja lättähattujakin . Vai olisikohan kyse taakse jääneen nuoruuden haikailusta, lättähattu toi minut vielä tyttönä ollessani Rovaniemelle   : )

Lauha sää, aurinko ja voimakas tuuli syö lunta, hanget hupenevat aivan silmissä.  Hiihtokelit ovat parhaimmillaan, toivottavasti niitä riittää pitkälle eteenpäinkin.

Oppia ikä kaikki.

Toisinaan tulee asiaa paikkaan jonne on hankala päästä julkisilla kulkuneuvoilla.
Näin kävi minullekin. Ja mikäs lähtiessä, kun oli jätetty auto käyttöön. Näin ajattelin ja laitoin auton lämpiämään.
Kaikki muuten hyvin tähän saakka, mutta käsijarru esti liikkeelle lähdön.
Automaattivaihteilla ajaminen on vaivatonta ja olen saanut siitä esimakua poikieni autoilla, mutta enpä ole käsijarrua tullut käyttäneeksi.
Mistähän se löytyy.....onneksi käyttöohjekirja neuvoi.
Oma autoni on keppivaihteella käskettävä.

Käsijarrua ohjekirja nimitti seisontajarruksi.
Löysin sen jalkatilasta eikä sitä tosiaankaan käytetä käsillä.
Kätevää.


Koirat voivat hyvin eivätkä tunnu kaipaavan vielä työmaalleen. Kisumisu hakeutuu seuraani alkupäiviä useammin, jutteleekin minulle.

Lisää lemmikkejä





Esittelemättä on jäänyt perheen seniorilemmikki Sähinä 17v.

Se on majaillut enimmäkseen saunan puolella, siellä lattialämmitys pitää yllä muuta kotia suurempaa lämpöä.

Jostain syystä eilen Sähinä päätti suoda suosionsa minulle ja pyrki syliini. Seurustelimme hyvin intensiivisesti, olin otettu ja iloinen saamastani suosiosta.  Ennen koiraharrastustani meillä on ollut  kissoja useita peräkkäin ja pidän kissoista edelleen vaikka saankin allergiaoireita niistä. Minun sijaani Sähinä jakelee enemmän suosiotaan kummallekin koiralle, onnekseni.

Kotimiespestini on ylittänyt puolivälin. Koti-ikävä ei ole vaivannut, olen kuunnellut Lapin radioa netistä ja katsellut satelliittikanavia televisiosta.
 Discoverylla on ohjelma "Näin se tehtiin". Niinkin jokapäiväisen asian kuin kuulakärkikynän valmistuksessa on monia tarkkuutta vaativia vaiheita. Eipä tuotakaan ole tullut ennen ajatelleeksi.
Sama kanava kertoi IC-junien valmistuksesta, miten ne pysyvät kiskoilla kaarteissa suurilla nopeuksilla yms. Mielenkiintoista.

Tekniikka on kiinnostavaa; miten joku asia saadaan toimimaan. Sama pätee koiriinkin: kun ymmärtää miten koira lajina toimii voi vaikuttaa sen toimintaan.



Seutuliikennettä

Jätin tänään koirat keskenään kotiin ja lähdin käymään Helsingin puolella, olimme sopineet veljentyttären kanssa tapaamisesta Itäkeskuksessa. Minulla olisi käytössäni autokin, mutta päätin lähteä bussilla.

 Liikkuminen paikasta toiseen  pääkaupunkiseudulla on sujuvampaa ilman omaa autoa. Julkisen liikenteen reittejä ja vuoroja on valita asti, ei haittaa jos jostain bussista myöhästyykin. Ellei sitten itse tee liian tiukkaa aikataulua itselleen, mikä sekin tuntuu oleva vallalla täällä asuvilla ihmisillä. Pysäkille juostaan kilpaa lähestyvän bussin kanssa. Jopa metroasemillakin, vaikka ne kulkevat viiden minuutin välein. Saahan noinkin hyötyliikuntaa : )
Näin, jos asuu liikenteellisesti helpossa paikassa. Toisinkin voi olla.

Metrossa on hauska matkustaa, toisin kuin luulisi siellä saattaa nähdä ventovieraidenkin käyvän juttusille keskenään. Sitä on sattunut itsellenikin, tänään kuitenkin sain vieruspenkiltä seurata eläkeläispapan muisteluksia. Hän istahti nuoren miehen viereen ja he tarinoivat muutaman aseman välin, poistuessaan pappa vielä toivotti kaikkea hyvää juttukumppanilleen.

Hiirihaukka

Aamukahvin keittoon ryhtyessäni keittiön ikkunan takana oli ainakin itselleni harvinainen ruokavieras.
Hiirihaukaksi sitä arvelin ja nettiä pengottuani sain vahvistuksen arvelulleni.
Pohjoisessa en ole sitä nähnyt, mutta Wikipedian mukaan se on yleinen rannikolla.
Se söi kaikessa rauhassa saalistaan, ehdin hakea kameran ja kuvata sitä vaikka luulisin sen huomanneen liikettä ikkunan takaa.  Kesy kaupunkilintu?

Lintumaailmassa tapahtuu jo tähänkin aikaan vuodesta, varikset parveilevat ja talitintin lauluakin kuulin eilen pakkasesta huolimatta. Kevättä kohti mennään.

Tämä lähiö on pientaloaluetta jossa on rakentamatta jätettyä metsikköä ja jossa risteilee kävelyteitä ja polkuja. Koiraihmisten valinta asuinpaikakseen : )