Yhteiskunnan haavoittuvuus on jälleen konkretisoitunut valtavavilla mittasuhteilla. Tällä kertaa Japanissa. Ihminen vastaan luonto.
Asia on periaatteiltaan yksinkertainen; mikäli ihminen pystyisi elämään sopusoinnussa luonnon kanssa ongelmia syntyisi vähemmän ja ne olisivat pienempiä koko ihmiskuntaa ajatellen.
Periaatteeltaan näin, mutta käytännössä se ei enää ole mahdollista. Ihmiskunta on ohittanut rajapyykin jo kauan sitten.
Meitä on yksinkertaisesti liikaa jotta nykyinen elintaso olisi mahdollista toteuttaa luonnollisella tavalla. Yksittäisen ihmisen kohdalla se voi olla mahdollista vieläkin, mutta yhteiskunta on sairastunut mammuttitautiin.
Olen aiemminkin kritisoinut blogissani talouden kasvuodotuksia, yksinkertaisella järjenjuoksulla ajatellen siinä käy kuin ilmapallolle; pallo räjähtää.
Tästä syystä en ole kovin pahoillani siitä ettei minulla ole lapsenlapsia. Omaa lapsuuttani ajatellen maailma oli luonnonmukaisempi paikka elää. Maan lannoitus hoitui karjanlannalla ja ruoka ja elämä oli yksinkertaista.
Sittemmin lannoitus siirtyi Kemiran tuotteisiin, karjanlannasta tuli ongelmajätettä ja marketeissa on nykyisin hyllymetreittäin keinotekoisia ruokatavikkeita, joita markkinoidaan terveystuotteina. Kodinkoneita ei enää kannata korjata, on halvempaa ostaa uusi. Markkinointi luo ihmisille uusia tarpeita ja sitä rataa....
Kemira ja Suomen markka ja posti ovat mennyttä elämää, kansallisomaisuus on myyty lyhytnäköisesti monikansallisille omistajille, emme ole paikallisesti (vesivaroistamme huolimatta) omavaraisia energiantuotannossa vähäisessäkään määrin, siitä pitää huolen kaikkea hallitseva MARKKINA.
Edelläolevasta huolimatta jatkan omaa pientä elämääni pienissä mittasuhteissa panikoimatta, otan vastaan mitä eteen tulee ja elän sen mukaan. Silti tunnen syvää myötätuntoa katastrofien keskellä eläviä ihmisiä kohtaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti