Olen pyöräillyt tänä kesänä enemmän kuin viime vuosina yhteensä. Voisin sanoa melkein hurahtaneeni siihen.
On mukavaa nollata aivot ja antaa nenän näyttää suunta. Ja kas kummaa; oma rakas Rovaniemeni tarjoaa uusia näkymiä eteeni!
Ajelin pyörätietä nelostien vierellä ja pysähdyin Kuolajoen levikkeellle. Yleensä ajan siitä autolla ohi sivuilleni vilkuilematta, kohde on liian lähellä kotia ollakseen kiinnostava, siis autoillessa.
Juuri siitä missä alkaa kaide erkani puiset raput alas penkalta, hiukan arveluttavan näköiset ja rapistuneet. Pensaikko peitti näkymän eteenpäin, joten päätin katsastaa hiukan pitemmälle. Portaiden juurelta löytyi pitkospuut ja lähdin niitä seuraamaan.
Pitkospuut olivat osin kasvillisuuden peitossa ja samaa kieltä kertoi laavukin. Se vaikutti hylätyltä ja puuvajan nurkka oli romahtanut joko lumen tai nuorison toimesta.
Tuoreita jälkiä tulistelusta oli joten aivan hylätty paikka ei ole. Viimeiset kävijät ovat olleet asiallisia käyttäjiä, paikalla ei ollut roskia eikä tyhjiä olutpulloja tai tölkkejä, ei edes korkkeja.
Laavulta pois kävellessäni eteeni aukeni rehevä pensasto molemmin puolin pitkoksia. Punaista viinimarjaahan se!
Hieno ajatus tehdä levikkeelle mahdollisuus matkailijoitten virkistyä laavulla ja paikkakuntalaistenkin autoilla paikalle ilman pysäköintiongelmia.
Laavulle pääsee myös lastenvaunuilla ja pyörätuolilla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti