Ollakseni ilman kelloa ja kalenteria elävä ihminen olen viime aikoina varsin huolellisesti tuijotellut ympäri kotiani sijoitettuja ajan näyttäjiä. Kalenterikin on ripustettu tuohon työpöydän viereen seinälle.
Mitä tästä opimme? On oltava valmius muutoksiin : ) Enkä taas malta olla viittaamatta lausahdukseeni nuoruudessani; mitäs minä ajokortilla teen!
Nyt ei ole kysymys aivan ammatista, mutta pitkälle tähtäävään ajankäyttöön kuitenkin. Olen viimeksi kuluneen vuoden aikana maininnut Neuvokkaan useaan kertaan. Olen suunnitelmissani edennyt jo siihen pisteeseen, että vapaaehtoistyön jatkokurssista on enää yksi kurssi-ilta käymättä. Olen suuntautumassa asiointirenkaaseen, mutta ihmisen mielenliikkeet ja elämän ymmärtäminen kiinnostavat entistäkin enemmän. No, nämähän eivät sulje pois toisiaan.
Olen viimeaikoina kirjoittanut paljon ystävyydestä ja uusista ihmisistä elämässäni. Uusien ystävien myötä olen kiitollinen myös vuosikymmeniä jatkuneista ystävyyksistä.
Nyt heitän tässä arpaa kummasta kirjoittaisin...arpa osui päällimmäisenä mielessä olevaan tapaamiseen.
Iippa vieraili Mindin kanssa Taivaanrannalla iltana muutamana, keittelimme kahvit ja vaihdoimme kuulumisia. Keskustelu ajautui koskemaan syntyjä syviä niinkuin muinoin pentulaatikon reunalla. Tarkkasilmäinen Iippa näki senkin mitä en sanoin kertonut. Juuri tässä pitkään jatkuneessa ystävyydessä on sen paras anti, nähdä perspektiivi menneeseen, nykyhetkeen ja näkökulma tulevaisuuteenkin.
Koirista puhuimme vain sivujuonteissa ja kamera pysyi tiiviisti laukussaan : D
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti