Viikko on kulunut kotimaan pakkasissa, tunnelmat ja matka 'kesään' alkavat jäädä kaiken uuden alle. Kuitenkin vielä tämän jutun kirjoitan menneitä muistellen.
Rantakatuhan se vetää ihmisiä puoleensa ja siellä sitten on kaikenlaista viihdykettä, jos kohta myös turisteja hyväksikäyttäviä oman edun tavoittelijoitakin.
Rantakatuhan se vetää ihmisiä puoleensa ja siellä sitten on kaikenlaista viihdykettä, jos kohta myös turisteja hyväksikäyttäviä oman edun tavoittelijoitakin.
Viimeisenä päivänä palailimme Kaarinan kanssa rannalta illan suussa, kun näimme jo kaukaa ihmisiä istuskelevan kuuntelemassa joitakin musijoijia. Istahdimme joukon jatkoksi, pojat soittivat hyvin ja yleisö yhtyi taputuksin musiikkiin...ja kameramieskin hääräili poikien ympärillä...Kaarina tönäisi minua ja sanoi nähneensä laulajapojan jossain...oliskohan Koop Arponen...Esitys loppui ja teimme lähtöä, kun kuulin yhden suomenkielisen sanan pojilta, no minähän tietenkin jututtamaan poikia...ja Koophan se siinä! Sain kunnon halauksen ja pienen maistiaslevyn häneltä. Että minulle tuli hyvä mieli, oikeassa paikassa oikeaan aikaan : )
Kameramies osottautui tv-kuvaajaksi...ja ikuisti meidätkin, sai luvan käyttääkin kuvia, en vain tullut kysyneeksi mihin hän kuvasi...eikä sillä ole edes väliä.
Illan pimetessä lähdin vielä yksin rantakadulle kävelemään ja kertaamaan mielessäni viikon tapahtumia. Tietenkin kamera kaulassani roikkuen.
Tämä trubaduuri soitti ja lauloi country-musiikkia, joka sopikin hyvin haikeisiin tunnelmiini...otin muutaman kuvan siinä kävellessäni ja kuulin hänen laulavan kuin musiikkiin kuuluen :
no paparazzi...ja kohdalle päästyäni : joke...hahaha!
Loppuvan loman haikeus kaihersi mieltäni, kävelin yksin pimenevässä illassa... jätin ajatuksissani jäähyväisiä pehmeälle, lämpimälle Kanarian yölle... aaltojen kohinalle rantahiekkaan...tallensin tunnelmaa muistoihini...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti