Sunnuntaina aamu valkeni lumisena, Taivaanrannalla ohutta aamuäreyttä. Tiedossa patikointia koiran kanssa.
Tänä syksynä Mindin vierailut ovat sattuneet yhteen todellisten 'koiranilmojen' kanssa.
Jos lunta on puoleen sääreen olisi mukavampaa lähteä valmiiksi tallatuille poluille kuin kahlata umpihangessa jalan lipsuessa eteen-taakse...odottaa että koirakumppani saa paitsi tehdyksi tarpeensa myös lukea tienvarsipostin ja jättää sinne omat viestinsä. Koiraihmisten arkea.
Tällä kertaa kuitenkin lunta oli satanut yöllä vain malliksi, se ei haitannut kulkua mitenkään. Aamuäreyskin haihtui kuin tuhka tuuleen seuratessani Mindin iloista juoksentelua pitkin Korkalovaaran rinteitä. Kaikki hajut tuli huolellisesti rekisteröityä pikkukoiran aivoihin ja monen monet omat merkit merkattua.
En kuitenkaan enää aikoihin ole ollut kiinnostunut koirallisesta elämästä, mukavuuden halu on yksi syy mutta ei ainoa. Vapaaehtoistyö antaa ohjatun kuntoliikunnan sekä omatoimisen metsässä ravaamisen myötä aivan riittävästi sisältöä viikon varrelle.
Vai aamuäreyttä, sitä on liikkeellä. Muinakin aikoina. Ulkona ne kyllä katoaisivat, äreydet. Koirallinen elämä...uskon, etten mäkään viitsisi sitä, enää. Koskaan ei mulla ole ollut koiraa ja nyt melkein pelkään, että jos joku toisikin sellaisen nyt, kun ei enää jaksaisi. Näin kertoi yksi mies, joka oli koko lapsuutensa kaivannut polkuautoa...pelkäsi saavansa sen nyt, kun ei enää jaksa.
VastaaPoistaJaksamisestahan se kaikki tekeminen on paljolti kiinni, pitäisi olla sopivasti tekemistä ja vapaa-aikaa....höhöhöh, eläkeilaiselläkin vapaa-aikaa. Edessä vapaa viikonloppu kremppoja hoidellen : )
VastaaPoistaRentoa viikonloppua sinulle ja sinun varpaallesi, parantukoon se nopeasti !