Helppohoitoinen orkidea

Valkoinen orkideani jaksoi kukoistaa 2,5 kuukautta ennenkuin alkoi pudottaa kukkiaaan. En tiedä toista yhtä sinnikästä kukkijaa! Kukat ovat vielä pudottuuaankin koristeellisia.


Lila orkidea ei jaksanut tehdä kuin neljä nuppua, jotka se ilokseni jaksoi myös avata kokonaan. Selvästi päivän pituudella on vaikutusta kukkien muodostumiseen ja kestoon.  Veikkaisin että 12 tuntia olisi ihanne, eikös se lie tropiikissa ole päivän pituus.

Kastelussa olen noudattanut orkidanäyttelyssä saamaani ohjetta: upotuskastelu kun juuret ovat vaalenneet. Orkideat myydään läpinäkyvissä muovipurkeissa, joista on helppo seurata juuriston tilaa.  Lehtien suihkuttelua ei pidä tehdä, kosteus jää lehtihankaan, josta aikaa myöten kehittyy sienitauteja.
Kaikenlaiset orkideamullat ovat kuulemma myös pannassa. Kasvualustana puun kaarna on hyvä. Järkeenkäypää, jos ajattelee niiden kasvuympäristöä.

Näin kertoo Wikipedia 'Suurin osa kämmekkäkasveista on epifyyttejä, jotka kasvavat tropiikin ja subtropiikin kosteilla seuduilla muiden kasvien, kuten puiden, kaktusten ja puusaniaisten varsilla'.

Hiukan koiran kasvatuksesta

Halpaa koiran pentua etsivä ei tule ajatelleeksi nokkaansa pitemmälle. Vastuuntuntoinen koiran kasvatus sisältää paljon muutakin kuin lopputuotoksena sen pienen ihanan karvapalleron!

Ennenkuin päästään edes astutukseen vastuuntuntoinen kasvattaja harrastaa rotua, käy erilaisia kursseja, mm.kasvattajan peruskurssin, maksaa jäsenmaksuja vähintäänkin Kennelliittoon ja rotua harrastavaan yhdistykseen pysyäkseen ajan tasalla rodun  kehityksestä ja terveyden tilasta . 

Vastuuntuntoinen kasvattaja tapaa muita kasvattajia mm. käymällä näyttelyissä ja muissakin koiratapahtumissa, joista myös syntyy kustannuksia majoittumisineen matkoineen päivineen. 

Vastuuntuntoinen kasvattaja hoitaa narttuaan mm. ruokkimalla asiallisesti ja varmistaa sen terveydentilan käyttämällä sitä eläinlääkärillä paitsi rokotuksissa myös tarkastuksissa rodulle tyypillisten sairauksien varalta.

Nämä kaikki ennenkuin edes päästään itse asiaan, siihen astutukseen.
Vastuuntuntoinen kasvattaja harkitsee tarkoin sopivia yhdistelmiä, jolloin useimmiten joudutaan astutusmatkalle lähtemään kauas. 

Onnistuneen astutuksen jälkeen vastuuntuntoinen kasvattaja varmistaa narttunsa hyvinvoinnin panostamalla ruokintaan ja varautuu penikoimiseen varmistamalla eläinlääkärin tarvittaessa ja järjestäen vapaata töistä.
Myöskään pentueen synnyttyä ei vastuuntuntonen kasvattaja kiristä kukkaronsa nyörejä, vaan ruokkii huolellisesti emoa, rokottaa, siruttaa ja tarkastuttaa pentueensa eläinlääkärillä, unohtamatta madotuksia. Ja rekisteröi pennut.

Miksi kaikki tämä? Eikö vähempi riittäisi?
Ei riitä!

Huurreviikko

Korkalovaaran kirjasto ja asukasyhdistys on järjestänyt yhteistuumin useita vuosia viikon mittaisen tapahtuman, joka on nimetty Huurreviikoksi.
Viikon aikana on myynnissä poistokirjoja ja kirjaston toimintaan jotenkin liittyviä vierailijoita.
Tällä kertaa vierailijoiksi oli kutsuttu kirjjailija Pauliina Vanhatalo ja runoilija Merja Toppi, joka kirjoittaa ja esittää runojaan savonkielellä.


Murteisiin tykästyneenä halusin kuulla runoutta savoksi, enkä todellakaan pettynyt. Jo itse runoilija vangitsi kuulijat persoonallisuudellaan, puhumattakaan hänen eläytymisestään teksteihinsä! Kaukana paatos ja utuisuus, rehevää tekstiä ja tunnelmia tilantteesta jos toisestakin. Tässä pieni näyte

Navikaattorin ohjeestus

Jätä se tolohake,
kuahaa kolome kilometriä kottii,
niistä nenäs ja
pistä lilloo luomee.
Kiänny vasempaa,
kävele keskustaa
ja parkkeeeroo terasille.
Poesta tollukan numero ja
suutelot selekäytimestäs.
Hilijennä,
eti uus ja parempi.
Eläkä  i k i n ä  tie uu-kiännöstä, 
vaekka miel tekis.

Lisää näytteitä Merjan kotisivuilta http://www.merjatoppi.com/suomi/sample.php

Kaisan kaljamat

Tällaisia ovat lenkkimaastot pohjoisessakin nykyään. Älköön kukaan sanoko minulle, ettei ilmaston muutos ole käynnissä. 

Meillä oli jo kaunis valkoinen maisema, luntakin sen verran, että kaupungin miehet pohjustivat latureittejä.
Tässä tulos tihkusateitten jälkeen.

Sää kuin sää on sopiva ulkoiluun, se on vain varuste- ja mielialakysymys.
Nastalenkkarit jalkaan ja metsään...seurakseni sain Seija-ystäväni. Käveleskelimme hetteelle niitä näitä jutellen ja menneitä retkiämme muistellen. Kuten niitäkin laavunsiivouksia, joita menneinä kesinä teimme. 
Tämän kuvan jykevän pöytäryhmän kaupunki rakensi hetteelle pari vuotta taaksepäin luontopolun kunnostamisen yhteydessä.
Me siistimme pöydältä siihen varisseet neulaset ja kävyt kuusen oksalla. Jos sattuisi pakastamaan eivät jäätyisi kiinni pöydän pintaan. 
Ja jatkoimme matkaamme. 

Keskiäkäisiä ajatuksia 2

Jatkan vielä marinaani, kun vauhtiin pääsin.
Toimittajista, erityisesti urheilutoimittajista. Miksikähän heillä on vain yksi sävelkorkeus selostaessaan, volyymia sen sijaan liiankin kanssa...ja ne kysymykset urheilijoille suorituksen jälkeen...

Tai miksi pareittain kulkevat jalankulkijat kävelevät tasan keskellä pyörätietä tai pysähtyvät juuri siihen keskelle seurustelemaan... saa siinä arpoa pyörällä tai potkurilla miltä puolelta ohittaa kolhimatta ketään... 

Tai miksi ei enää osata tehdä portaita, jotka eivät hengästytä...

Tai miksi tämä bloggeri ei hyväksy tekemiäni muutoksia tuonne kommentointipuolelle. Tosin tässä kohdassa olen valmis katsomaan peiliin, josko aivojen rasvaaminen korjaisi ongelman.

Taivaanvalkeat

Myöhään illalla oli kymmenisen astetta pakkasta ja pilvetön taivas tähtiä täynnä, kun kurkistin ovesta ulos. Jos vanhoihin merkkeihin olisi luottaminen lupeissa olisi myös revontulia. Niinpä en ruvennutkaan houkuttelemaan nukkumattia vaan kietaisin peitteen ympärilleni ja menin pihalle odottelemaan valospektaakkelia.

Tulihan se sieltä, koko taivaankannen kattavat voimistuvat ja leiskuavat revontulet!

Koskaan en ole onnistunut niitä tallentamaan kameralla. Pakkasyön jälkeen päivän valkeneminen tarjoaa korvauksen yölliselle puutteelle, pikkupokkarini tallensi auringon nousun Rokella!

Talviunilla

Taivaanrannalla vietetään hiljaiseloa, tapahtumia on niukanlaisesti. Tai niitähän kyllä olisi mikäli riittäisi intoa osallistua.
Syksyn lyhyet päivät ja sateentuhmuiset säät eivät houkuttele liikkeelle ilman mielenkiintoista syytä.
Vakituisia syitä on muutama - vesijumppa uimahallilla ja  kymmenen kerran kuntoutusjumppa TK:ssa. Jälkimmäisestäkin leikkauksesta on kulunut jo hiukan yli neljä kuukautta ja kävely sujuu kohtuullisesti vaikkakaan vauhti ei päätä huimaa.
Se syyskuinen matka Espanjaan teki terää,  ympäristön vaihdos, lämpö ja uudet tuttavuudet  virkistivät yhtälailla mieltä kuin kehoakin. Enpä olisi uskonut vielä kesällä moisen matkan mahdollisuuteen, toisaalta ei lentokoneessa istumiseen juuri kuntoa kysytä. Riittää kun pääsee kotiovelta taksiin ja taksista lentokentälle, enemmän on kyse rohkeudesta hypätä tuntemattomaan. Se kun oli minun ensimmäinen ulkomaanmatkani, ellei oteta lukuun näitä rajanaapureita joissa piipahdetaan autolla.

Käsityöt eivät enää houkuttele kun ei ole minkään tarvetta. Lukeminenkaan ei tunnu maistuvan, Annikki Kariniemi odottaa vieläkin syventymistäni, vaikka palautuspäivä uhkaa...Eino Leino sensijaan ei petä koskaan,en itsekään tiedä miksi Leinon tuotanto on minulle niin mieleen.

YouTubesta toisinaan kuuntelen Loirin Leino-tulkintoja ja siellä surffaillessani eksyn aivan toisenlaisiin tunnelmiin...kuin tännekin  http://www.youtube.com/watch?v=GxPBa5rCkGs&feature=related.
Minun ikäisilleni nostalgiaa : )

Ruokavieraita

 Tämä harvinainen vieras takapihallani muutama viikko sitten oli pähkinähakki. Se ei ole jokapäiväinen eikä edes jokavuotinenkaan näky, siksi annoin kuvalle nimen Onnenkantamoinen.

Wkipedia kertoo siitä näin:

Vartalon höyhenpeite on suklaanruskea, ja siinä on vaaleita selvärajaisia pilkkuja. Siivet ja pyrstö ovat tummat. Pyrstösulkien kärjet ovat leveälti valkoiset, myös alaperä on valkoinen.

Pituus: 32–35 cm Siipiväli: 52–58 cm Paino: 140–190 g.

Talitiaiset sen sijaan ovat tuttuakin tutumpia ruokavieraita Taivaanrannalla. Olen tavannut ostaa niille talipötkön syksyisin. Ilmojen jäähdyttyä tintit alkavat koputtelemaan ikkunanpieliin kuin kertoakseen, että nyt olisi aika....Luultavasti ne kuitenkin etsivät ikkunan raossa talvehtivia ötököitä. Oli miten oli, niittten edesottamuksia on hauska seurata, niilläkin on selviä laumakäyttäytymisen piirteitä.

Taanoin  kameran kanssa tähtäillessäni huomioni kiinnittyi muita pienempään tinttiin, joka osottautui sinitiaiseksi.
Se on ainokainen lajiaan ruokintapötköllä,
näin ainakin uskon. Se on ilmestynyt vasta tänä syksynä enkä ole nähnyt sillä lajitoveria.

Harakkakin vierailee ruokapötköllä, mutta pienenkin liikkeen ikkunassa havaitessaaan se säntää pakoon. Ei uskoisi sitä niin araksi linnuksi.

Pakkasta pitelee

Kuivat pakkaskelit tulivat - toivottavasti jäädäkseen- viimetipassa, ennenkuin lapin kansa väsyi jatkuvaan vesisateeseen.
Siitä ilosta lähdin ulkoiluttamaan kameraa Kemijoen rantamaisemiin. Kokosin videopätkänkin kuvista, mutta jostain syystä en saa sitä toimimaan tässä blogissa, ärrrrhhhhhkle!

Kehän reunalla

Lauantaipäivä sujui koiramaisissa tunnelmissa Tornion kennelkerhon järjestämissä tottelevaisuuskokeissa.
Torniolaisilla on pitkät ja menestyksekkäät perinteet koiraharrastuksen eri lajeissa, he olivat mm.Armenian maanjäristyksen (v.-88) raunioilla koirineen etsimässä eloonjääneitä.

Nyt kuitenkin iloisissa merkeissä, isännät koirineen yhteisen puuhastelun parissa. Harjoittelu / koepaikka on teollisuushallin yläkerrassa, jonka lattia on kauttaaltaan peitetty 'keinonurmella'. Kelpaa siellä harrastaa!

Yläkuvassa Lantti kertaa osaamistaan iloisena häntäänsä heilutellen. Tuomari sanoi, ettei ole kahteenkymmeneen vuoteen nähnyt vehnäterrieriä tottelevaisuuskokeessa.

Toinen harvinaisuus TOKOssa oli Tyyne, ranskanbulldoggi.
Sain kyllä kuvausluvan mutten muistanut kysyä julkaisulupaa emännältä, joten piilotin hänen kasvonsa hatulla.
Tyyne osallistui kokeeseen elämänsä ensimmäistä kertaa ja emäntänsä mukaan se on hyvin persoonallinen tokoilija.
Tyynen suoritusta en nähnyt, me kiirehdimme kotimatkalle ennen alokasluokan päättymistä.