...aurinko laulaa ja linnut paistaa...

Vuonna 1995 Lastenkulttuurin Valtionpalkinnon saanut jyväskyläläinen Pentti Rasinkangas ja hänen Ohilyönti-orkesterinsa on Lapin kiertueella. 
Olen käynyt heidän konserteisaan pari kertaa aiemminkin (ensi kerran jo 80-luvun lopulla), ja kun he jälleen esiintyivät Muurolassa halusin ehdottomasti kuulla heitä.

Pidän kovasti Rasinkankaan sanoituksista, ne ovat hauskoja, kaikkea muuta kuin tavanomaisia. Ja musiikki on mukaansa tempaavaa, pienet kuuntelijat eläytyvät musiikkiin...
Rasinkangas kysyi yleisöltä haluaisiko joku tulla lavalle laulamaan...pieni Sara-tyttönen halusi ja saimme kuulla 'Tuiki tuiki tähtönen'. 
Oli ihana seurata, miten orkesteri toimi hennon äänen säestäjänä, Sara oli solisti ja orkesteri myötäili hiljaa...
Yleisö hiljeni kuuntelemaan, tunnelma oli käsinkosketeltava!

Oodi ystävyydelle 2

Sain ylläolevan hellyttävän kuvan sähköpostissa rakkaalta ystävältäni. En mitenkään malta jättää sitä vain itseni ihailtavaksi. Hyvät lukijani, haluan jakaa sen kanssanne.
Elämässä sattuu ja tapahtuu...iloisia asioita...punnitsemista vaativia asioita...yhdessä tekemistä vaativia asioita...pakko saada kertoa-asioita...ikäviäkin asioita...yhdessä muisteltavia asioita...

Kiitän teitä kaikkia ystäviäni yhteisistä hetkistä...joidenkin kanssa on kulunut pitkiä aikoja yhteyden otosta, elämä kuljettaa itseä kutakin latujaan...mutta tärkeitä eivät ole menneet päivät, vaan päivät jotka muistamme!

Kera kellon ja kalenterin

Elämä ilman kelloa ja kalenteria on onnistunut kohdallani melko hyvin näihin asti. Nyt vain alkaa tuntua siltä, että tarvitsen kumpaakin selvitäkseni kaikesta haluamastani!
Varsinkin kalenteria.
Ei, laskiainen ei paina päälle, vaan aikataulutus.

Olen aikaisemminkin pannut merkille seikan, joka saa joskus repimään hiuksia; kun olen merkinnyt allakkaani tietylle päivälle jonkun tapahtuman niin eikös vaan juuri sille päivälle olisi pari muutakin mielenkiintoista tapahtumaa! Siksi en annakaan enää aikaan sidottuja lupauksia kavereilleni.

Tästä helmikuusta tuli kuukausi, josta en selviä ilman kalenterimerkintöjä. On TK:ta, kurssipäiviä, vesijumppaa, Rovalaa, kummipojan+koiransa (ps käppänäkakara!) vierailu ja samalla viikonlopulla alkava matka aurinkoon... 
Pakko tinkiä periaatteestani - ilman kelloa ja kalenteria!

Koboltin sininen taivas

Koirallisen ihmisen arkeen kuuluu aikaiset aamuherätykset. Toisinaan niistä nauttii, toisinaan ei - ei ainakaan syyspimeillä räntäsateilla. 
Mutta nyt, nyt juuri minä olen saanut nauttia aamulenkistä lumen valaisemassa metsässä, jonka yllä lepää koboltinsininen taivas!
Edes 17 Cº pakkanen ei tunnu kylmältä.

Kertokaa minulle te viisaat lukijani, miksi mie vedän koirattomina aamuina vällyä korvilleni varhaisina aamutunteina vaikka ulkona odottaa mannaa sielulle ja silmille ? !

Koiravajaus täyttyi

 Taivaanrannalla on vakiintunut petipaikka vierailevalle nelijalkaiselle  kaverille. Eikä petipaikka tällä kertaa joutunutkaan kauaa odottamaan tyhjän panttina : )

Mindihän se siinä, mitä lie miettineekään... katselee kun kirjoitan tätä blogia.

Vaikka tämä on Mindille tuttu paikka pitää silti hiukan näköjään muistella miten sitä ollaankaan hoidossa...

Tässä koiramummolassa ei mummo hössötä, haemme yhdessä meille sopivat yhteistyökuviot. 
Pakkanen hiukan rajoittaa ulkoilua, mutta käymme kyllä ainakin lukemassa 'Korkalovaara news' muutaman kerran pävässä.

Mieleni minun tekevi

Heti kättelyssä ilmoitan etten ole edes harkitsemassa uuden koiran ottamista, mutta tunnustan että Mindin vierailu veti mielen haikeaksi.
Yllä oleva kuva kertoo Juuson ja minun rakkaudesta retkeilyyn. Tuo kuva otettiin, kun olimme kaverikoira Neron ja Seijan kanssa eräällä laavulla täällä Rovaniemen seudulla. Tuolloin Juuso oli jo vanha koira ja tarvitsi takin jäällä puhaltavaa viimaa vastaan.
Kitsaasti jaan tarkkoja koordinaatteja täällä blogissani, mutta menköön tämä... (lisäys jälkeenpäin=tämä video oli ensin facebookissa julkaisemani, mutta poistin siitä ystävieni kommmenti, koska niistä kävi ilmi kaikkien henkilöllisyys.) teille uudemmat lukijani kerron, että tein vanhoista valokuvista videon, joka kertoo suhteestani Juusoon.

Ehkä taas saan vieraakseni koirakaipuutani lievittämään Herra Levi Lappalaisen kunhan talvi ehtii pitemmälle, kenties Mindinkin : )

Mindi

Pitkästä aikaa Mindi saapui Taivaanrannalle tervehtimään minua. Vaikka edellisestä kerrasta onkin kulunut aikaa juoksi Mindi iloisesti suoraan luokseni tervehtimään ja hyppäsi syliin : )
Keitin kahvit että saimme Iipan kanssa kielenkannat liukkaiksi... koira-asiat päivitettyä ja siinä sivussa ihmistenkin kuulumiset.
Kotonaan Mindi ei saa istua sylissä kahvipöydässä, mutta 'mummolassa' sillä on tietenkin erivapauksia ! 
'Mummolla' on myös erivapauksia : )...tietenkin koiran omistajan luvalla. 

Meillä on Iipan kanssa pitkä yhteinen koirahistoria ja niin vain on että juttua riittää yhtä lailla koirista kuin myös koirien kanssa...olemme 'synnyttäneet' yhdessä useamman kerran...olemme istuneet eräänkin kerran pentulaatikon reunalla seuraamassa pentujen elämän alkua...olemme miettineet miten saada pennuista rohkeita ja tasapainoisia koirakansalaisia jne...

Siinä sivussa on sitten käyty läpi omiakin elämän vaiheita.
Koiraharrastuksen kautta minun elämääni on jäänyt pysyvästi eri ikäisiä  ystäviä, vaikka harrastus itse onkin ollut tauolla jo vuosia. 
Kiitän teitä kaikkia koirallisia ystäviäni, jotka jaksatte pitää minuun yhteyttä ja kertoa kuulumisianne!

Rovaniemen vanhin asukas

Tänään täyttää Rovaniemen vanhin asukas -tietääkseni- kunnioitettavat 101 vuotta !
Ja uskomatonta, mutta totta; hän kirjoittaa uutta kirjaa! 
Kyseessä on Arvo 'Tiera' Ruonaniemi, rovaniemeläinen toimittaja ja kirjailija.

Sydämelliset onnittelut Tiera !

Uuden kynnyksellä

Sain perjantaina ovelleni yllätysvieraan, johon tutustuin syyskuussa Rovaniemen lentokentällä alottaessani matkaani Espanjaan.  Matkatoimisto oli järjestänyt meidät huonetovereiksi ja siitä tuli ikimuistoinen viikko, sovimme yhteen niin nukkuma- kuin muiltakin tavoiltamme. Nautimme täysillä seikkailuista espanjalaisissa kaupoissa ja kuljailusta kaupungilla. Kaiken huippuna ostosretkemme paikalliseen apteekkiin! Hiljennyimme myös tovin löytämämme kirkon penkissä messumusiikkia kuunnellen.

Elämääni on ilmestynyt useita muitakin ihmisiä viimeksi kuluneen runsaan vuoden sisällä. Alkaen ensimmäisestä leikkauksestani marraskuussa 2011. Tutustuin silloiseen potilastoveriini, jonka kanssa kohtalotovereina jaoimme kivut ja säryt...ja uskokaa tai älkää myös nauroimme makeasti koko tilanteelle! Hänen kanssaan olemme edelleenkin yhteyksissä.
Toisesta sairaalareissustani jäi myös ystävä, huonetoveri, jonka ansiosta tulin lähteneeksi tuolle Espanjan matkalle. Varasin matkan siinä vaiheessa toipumistani jolloin käytin vielä kahta kyynärsauvaa, rohkea rotan syö...uhkarohkea kaksi! 
No, lopputuloshan oli loistava.

Näistä avuttomuuteni jaksoista opin antamaan myöten omalle avuntarpeelleni, minä joka aina olen tottunut luottamaan omaan apuuni. Kun en edes kengän nauhoja saanut itse solmia...
Sain apua ystäviltäni ja naapureiltani, pyytämättä. Olen siitä kiitollinen edelleen ja senpä vuoksi olen avannut Neuvokkaan oven ja olen ilmottautunut ensi kuussa järjestettävälle 'Vapaaehtoisen hyvinvointityön kurssille'.

Joten, hyvät lukijani, olen kääntämässä uutta lehteä elämässäni...eikä tässä vielä kaikki -kuten ostoskanavalla sanotaan- lisää uutta on luvassa.
 Mutta siitä tuonnempana...ehkä. Ja teille lähipiiri, tähän juttuun ei ole koiraa haudattuna: )

Inventaario

Pakkanen paukkuu ulkona jo kahden pipon lukemissa eikä kävelyretki houkuttele. Hiihdosta nyt puhumattakaan, siispä jotain hyödyllistä puuhaa sisätiloissa...
No, miepä pesen nyt saunan...lattialämmitys päälle että kuivuu hyvin... No mikäs kun ei syty merkkivalo, sulakeko...ei hätiä mitiä, onhan niitä...
Epätoivoisesta etsiskelystä huolimatta en löytänyt sulakepakkausta, vaikka niitä on ihan varmasti..

Siivouskomero sai purkaa sisuksensa lattialle, kori korin viereen ja pari päällekkäin. Siinä koreja penkoessa täyttyi roskapussi kuin huomaamatta, kukahan minun siivouskomerooni kaiken tuon rojun on säilönyt...hyi!
Hyllyt tuli pyyhittyä ja tavarat järjestettyä, sulakkeetkin löytyivät.
Sulakkeen vaihdosta huolimatta ei merkkivalo syttynyt.

Vastus vai ohjausyksikkö, kas siinä pulma jonka jätän hautumaan.
Ja saunan pesu siirtyy hamaan tulevaisuuteen kunnes taas inspiraatio iskee.
Taivaanrannalla on nyt putipuhdas siivouskomero : )