Hae tästä blogista
maanantai 21. huhtikuuta 2014
Kevättä ilmassa
Jälkikasvu Oulusta saapui mökkeilemään vapaapäiviensä iloksi, siispä minäkin suunnistin jokivarteen tapaamaan heitä.
Lunta on vielä kasvimaan peittona, mutta sen sulamista voi avittaa tuhkalla, samalla hoituu 'kalkituskin'.
Miniä tarjosi päiväkahvit, japanilainen kertakäyttöinen suodatinpakkaus on kätevä ja kahvi maistui hyvältä ulkoilun lomassa.
perjantai 18. huhtikuuta 2014
perjantai 11. huhtikuuta 2014
Muuttuva maisemani
Olen kävellyt muuttuvassa maisemassani iltaisin ja viikonloppuisin, kun koneet seisovat ja työmiehet ovat vapaalla. Kameraa en enää juurikaan viitsi kantaa mukanani, puhelimen kamera on korvannut sen vaivattomuudellaan. Kuvia silti tulee otettua paljonkin koska muutos on niin mullistavaa laatua. Muistelen kaiholla tätä lähimetsää ajalta, jolloin oli itsestään selvää piipahtaa sinne koirieni kanssa pikapissille ilman hihnaa, tarvitsematta pelätä liikennettä.
keskiviikko 2. huhtikuuta 2014
Valtakunnallinen valehtelun päivä
Tästä on tullut minulle tapa; kirjoittaa huhtikuun ensimmäisenä päivänä blogiini jotain totuuden vastaista.
Totta on tuo kuva hiihtolatuni nykytilasta ja totta toinenkin kuva. Mutta itse teksti - huijausta kaikki tyynni : )
Totta on tuo kuva hiihtolatuni nykytilasta ja totta toinenkin kuva. Mutta itse teksti - huijausta kaikki tyynni : )
tiistai 1. huhtikuuta 2014
Merta edemmäs kalaan
Lähes kotipihaltani lähtevä hiihtolatu näyttää nyt näin ankealta rakenteilla olevan uuden tien vuoksi.
Siksipä -ja myöskin matkailusta innostuneena- pakkaan kapsäkkini ja suuntaan autoni keulan kohti pohjoisruotsia! Kaipaan sekä uusia haasteita ja että elämyksiä. Tarkoitus on viipyä seuraavat viikot tutustumassa valjakkokoirien 'sielunelämään' ja niiden työhön sekä huoltoon erämaaolosuhteissa.
Toki koiravaljakkoajelua voisi kokeilla täällä Rovaniemelläkin, mutta ...siis Ruotsin puolelle Riksgränseniin!
keskiviikko 26. maaliskuuta 2014
Kevättalven iloja
Kauniit säät hellivät meitä lappilaisia jälleen lumimyräkän jälkeen, luonto on pukeutunut puhtaaseen vaippaan ihmisriepujen virkistyä helmoissaan.
Ja mikä ettei myös koirien. Mindi-Pirpana on visiteeraamassa Taivaanrannalla ja lähdimme yhdessä kuluttamaan aikaa keväisille hangille.
Vesi ja aurinko tekevät kesälle tilaa.... suoluonto tarjoaa kulkijalleen kauniita yksityiskohtia.....

lauantai 22. maaliskuuta 2014
Pupun päiväunet
Kevät keikkuen tulevi, etuajassa. Pajunkissat ovat puhjenneet jo nyt, mikä ei suinkaan ole tavallista Rovaniemen korkeudella. Lauha talvi vesisateineen sai epäilemään josko pääsen tänä keväänä lainkaan kävelemään Mäntyvaaran soille, mutta viimeviikon pakkaset kovettivat hanget ja niinpä olen saanut virkistää mieleni luonnon rauhassa. Tarpeen se on ollutkin tuon tietyömaan vuoksi.
Uutta luntakin saimme kahlata asti ja se pehmusti tälle 'kotijänikselle' rauhallisen päiväunipaikan takapihalleni. Kyllä Taivaanrannalla kelpaa !
perjantai 21. maaliskuuta 2014
Talviuinnin MM
Tietokone palautui telakalta Taivaanrannalle uudella kovalevyllä varustettuna, ajankulua ja askaretta on riittänyt netin yms. asennuksessa. Jouduin myöskin käyttämään maksullista miestä apuna koska ulkoilusäät houkuttelivat enemmän kuin tietokoneen 'penkominen'. Vaan nyt ehkä blogikin herää uudelleen henkiin : )
Rovaniemellä on paraillaan menossa avantouinnin MM-kisat, joista ei dramatiikkaakaan ole puuttunut.
Olin katsomassa ns. maratonmatkaa, jossa yhden uimarin pintapelastajat joutuivat pelastamaan. Häntä elvytettiin ensin paikalla ennen sairaalaan kuljetusta.
Kilpailijoiden on esitettävä lääkärintodistus järjestäjille kyvystään uida 450m avannossa, mutta silti näin voi käydä.
Tässä vielä lisäyksenä linkki huikean kauniin päivän tapahtumaan.

keskiviikko 5. maaliskuuta 2014
Tietokone telakalla
Blogini on jäänyt lähes heitteille. Syitä on monia, mutta ettei menisi selittelyksi syistä tärkein on huonosti toimiva tietokone. Puolitoista vuotta taaksepäin ostin uuden tietokoneen, koska vanhan prosessori oli hidas ja muistiakaan ei ollut riittävästi. Siis sillä tietokoneella : )
Hankintani ei sitten mennyt täysin nappiin, kovalevy hajosi ja nyt kone on takuuhuollossa, kiitos EU:n pitkien takuumääräysten.
Elämä on mallillaan, vaikka surenkin tuota tietyömaan pilaamaa maisemaa. Maa on autio ja tyhjä, puut puuttuvat, ikiaikaiset kalliot on räjäytetty ja ne pienet suolämpäreet joista oli niin hauska seurata hillan kukintaa ovat hautautuneet tielinjan alle.
Ehkä vielä laitan kuvia tuosta työmaasta tänne kunhan koneeni palaa kotiin.

sunnuntai 9. helmikuuta 2014
Mietteitä matkan varrelta
Tuosta iästä esimerkiksi.
Ikä ei ole pelkkiä numeroita, niinkuin siitä usein sanotaan. Ikä kaikkineen on elettyä elämää, joka jättää jälkensä ihmiseen. Kehen minkäkinlaisen, riippuu taas miten hän suhtautuu itseensä ja millaiset perustukset hän on elämälleen rakentanut.
Eikä sovi unohtaa biologiaa. Biologinen kello käynnistyy hedelmöityksen hetkellä ja pysähtyy vasta viimeisellä hengenvedolla. Paradoksi on että kun ihmisen persoonallisuus on kypsynyt täyteen mittaansa keho asettaa rajoituksia elämälle. On luovuttava mieluisistakin asioista, koska ne eivät enää täytä tehtäväänsä.
Minun elämääni vuosikymmenet kuulunut koiraharrastus elää enää muistoissani. Mutta ah niin monta hauskaa ja huumoripitoista muistoa... kuten tämä kuvakin näyttää. Koska kääpiösnautseri on kolokoira Juusokin hakeutui usein kuvan kaltaiasiin paikkoihin päiväunille. Mielelläni kerron, että meillä on näin siistiä; koirakin säilytetään viikattuna vaatehuoneessa!

Tilaa:
Kommentit (Atom)