Kevät etenee

Talvi ja pakkaset joutuvat antamaan periksi keväälle ja auringon lämmölle. Hiihtokelit loppuvat lähes seinään, mutta koko talven käytetyt polut metsässä kestävät vielä kävellä.

Mieluiten liikunkin Korkalovaaran rinteillä ja soilla, kuuntelen edistyvän kevään ääniä. Minun keväinen äänimaisemani alkaa tikan rummutuksella kelon kylkeen, sitten varis ja harakka liittyvät mukaan...

Nuorena vitsa väännetty

Makkaranpaistoretket laavulle kuuluvat minun must-juttuihini. Korkalovaaran laavu on suosittu kohde ja usein siellä tapaakin myös lasten kanssa retkeileviä seurueita. Sunnuntaina hymyä ja ihastusta herätti pieni moottorikelkka ja sen pienet kuljettajat. Isä kertoi vanhemman kelkkailijan iäksi 7v. Sain luvan kuvata heitä, katsokaa ja ihastelkaa reippaita kelkkailijoita!
https://youtu.be/m-xfODeMngU

Särkyvä mieli

Takana on jälleen kahden päivän koulutus, Mielenterveyden ensiapu 2, jatkona viime talven ykköseen. Ja kuten SPR:n ensiapu 2:ssa myös tässä puhutaan ykköstä raskaammista asioista.

Vapaaehtoistyössä me emme oletettavasti joudu tekemisiin akuutissa psykoosissa olevien tuettavien kanssa, mutta koska mielenterveyskuntoutujat ovat myös asiakaskuntaamme on hyvä tietää ja tunnistaa mielen häiriötekijöitä. Kuunnella herkällä korvalla.
Mielenterveyttä ei voi erottaa omaksi erilliseksi yksikökseen, vaan se on yhtenä elementtinä mukana kaikessa ihmisen toiminnassa. Jos tämä elementti horjuu koko rakennelma vääristyy. Ihminen on ihmeellinen ja monimutkainen yhdistelmä, jossa mieli vaikuttaa kehoon ja päinvastoin.

Ensiaputaidot eivät palvele ainoastaan vapaaehtoistehtävissä, vaan auttavat ymmärtämään omiakin mielenliikkeitä. Jokaisella ihmisellä ikään, sukupuoleen ja syntyperään katsomatta on tarve tulla nähdyksi ja kuulluksi. Minullakin.
Olen blogissani kritisoinut 'ystäviä', jotka touhottavat omiaan pysähtymättä kuuntelemaan, olematta läsnä.
Tämän tekstini takana seison edelleen *Mitä on ystävyys? Sana, jota käytetään kevyesti eri tilanteissa? Keino, jota käytetään omien tarkoitusperien saavuttamiseksi pehmittämään jonkun mieltä suosiolliseksi?  Keino, jonka avulla käytetään toisen hartioita oman taakan kantamiseen?
Jälkimmäisestä tulee mieleen ämpäri, jota täytetään ja täytetään tyhjentämättä sitä välillä. Täytetään, kunnes sinne ei enää sovi enempää... yksipuolista ystävyyttä.* 
Niin ei tarvitse olla. Olen sukupolvea, joka on tottunut vaikenemaan hankalista asioista, ne on 'painettu pahkaansa'. No, ei toki kaikkeen ärsyttävyyteen kannatakaan takertua, mutta jos ne jäävät vaivaamaan mieltä on viisainta tarttua ajoissa asiaan. Vaan kun se on niin vaikeaa...

Ystävien päivänä

Ulkoilutin viikonloppuna autoani hiukan pitemmän kaavan mukaan, kelistä huolimatta. Ilma oli maitomaisen utuinen, tien peitti paksu uuden lumen kerros, keskitiellä muutaman auton jäljet, paikoin sakeita lumikuuroja...ja peltoaukeilla vähäinenkin kontrasti tienreunoihin hävisi, kun pilvet heijastivat kaiken valon takaisin lumeen! Kiitin mielessäni paitsi omaa ajohistoriaani myös vastaantulijoita maltillisista kohtaamisista. Lappilainen hallitsee talviajon.

Vietin viikonloppua Ylitorniolla ystäväni Anjan täyttäessä täydet pyöreät. Hän on vireä eläkeläinen, monessa mukana ja reippaana halusi myös reippaat juhlat. Pätkä kutsusta: Kutsuni teema on: EI KUKKIA, EI LAHJOJA, TULE VASTAANOTTAMAAN YSTÄVÄNPÄIVÄÄ KANSSANI! Varaa asuksi sisäpeli­ / kuntosalivarustus+ uimapuku ja pyyhe. Pelisaleissa valmiina lentopallo boccia­pehmopetankki­ tasapainorata­ erityisliikuntavälineitä yms.
Alotimme Kuntotalossa lauantaina puolenpäivän aikaan ja jatkoimme illallisella Karemajoilla, halukkaille oli tanssia orkesterin säestyksellä yli puolen yön, tarttuipa itse sankarikin mikkiin.

Nämä syntymäpäivät olivat virkistävän toiminnalliset, viihdyin kuin kala vedessä, vaikka tunsin suuresta vierasjoukosta vain sankarin ja pari muuta vierasta. Kiitos Anja !

Hymyn voima

" Sitkeistäkin sitkein tyyppi, se joka katsoo sua peilistä.
Päivästä ja vuodesta toiseen aina se on siellä vastassa.
Siksi sitä kannattaakin katsoa lempeästi, ja hyväksyvästi hymyillä.
Se nimittäin myös vastaa sun hymyyn. Joka ikinen kerta "

Viisaus on Makkosen poikien facebook-julkaisusta. Seuraan poikien touhuja kahdestakin syystä; terävät rinnastukset ja positiivisuus teksteissä.

Mitä tuohon kuvaan tulee se on omani ja kertoo tämän hetken tilanteesta - kaulahuivi kaulaan kiedottuna yötäpäivää...pakkaset antoivat periksi mutta hiihtämään en pääse! Ärrrrrhhhhh.

Mutta se positiivisuus....peilistä katsoo nuhainen kampaamaton pörröpää - kokeilin hymyillä sille ja vaikka se näytti enemmänkin irvistykseltä sillä oli taikansa! 

Ajattelen - siis olen !

Mistähän lie tuo otsikon lausahdus nousi mieleen...no yhtäkaikki se passaa tähän hetkeen.
Hiljaiselo Taivaanrannalla jatkuu, vaikka valo voittaa pimeyden jo näkyvästi. Pakkanen on viimein näyttänyt kyntensä, ulos on silti hyvä mennä virkistymään vaikkapa vain hetkeksi.
Hetkeä pidempään kestää käydä kävelemällä keskustassa asioilla, kävellen siksi että säälin autoriepuani, -30 pakkasta. Kipakan pakkasen torjun untuvatakilla, paksuilla toppahousuilla ja goretex-kengillä.
Radio uutisoi pakkasennätyksistä myös koko maassa. Helsinki-Vantaa  -30, Muonio -41.. Enontekiöllä tuntien sähkökatko...huh huh!

Hyvää Uutta Vuotta !

Paketti koiraystävälliseen paukutteluun!
Muistakaa myös riittävät varoetäisyydet : )

HYVÄÄ UUTTAVUOTTA 

Taivaanrannalta 

Viimeisiä viedään

Kun vuosi lähenee loppuaan tulee muisteltua mitä kaikkea sisältyikään taakse jäävään vuoteen. Iloa...surua...odotuksia...toiveita...sopeutumista....seesteisyyttä...monenlaisten tunteiden kirjoa.

Mindi ja sen pennut olivat yksi merkittävä tapahtuma vuoden kulussani. Sain jakaa sen Iipan kanssa kaikkine käänteineen pentujen luovutukseen asti. Nämä pentuprojektit poikivat paitsi niitä pentuja myös mielenkiintoisia keskusteluita. Kiitos niistä Iippa!

Toinen iso juttu kuluneena vuonna ovat kaksi erilaista ulkomaan matkaani.
Matkani Afrikkaan ei tälläkään kertaa sujunut aivan suunnitelmien mukaan, mutta loppu hyvin kaikki hyvin. Kommelluksia monenlaisia, jälleen myös pankkikorttiongelmia.

Tässä on Esta , poissa oli rastatukka ja ujous. Esta on iso tyttö, koululainen!
Koululaisilla oli koulupuvut -eriväriset ikäkausien mukaan- eikä kenelläkään rastoja.

Toinen matkani suuntautui Playa del Inglesiin marraskuussa. Lämpöä, valoa ja paljain jaloin kävelyä! Vapautta liikkua missä ja mihin aikaan haluaa. Riippumattomuutta. Ei pankkikorttiongelmia. Ei kieliongelmia.
Ja kuitenkin kaipaan afrikkalaisuutta sen kaikissa muodoissaan.

Pieni pala 'Afrikkaa' minulla on kuitenkin Rovaniemelläkin. Tämä vauva on noussut jaloilleen ja vilistää kuin elohopea konsanaan.
Tavatessamme äidin kanssa syvennymme suomenkielen saloihin.
Kulttuuriero kuitenkin vaikuttaa näihin tapaamisiin, lähinnä minun puoleltani. Suomalaisena olen hiukan jäykkä menemään toisen kotiin ilman ennakkoon sopimista. Vaikka he sanovat:"Tämä on sinun kotisi, voit  aina tulla tänne!"

Solekko tehä !

Vuoden pimein aika ja Taivaanrannalla aktiivisuus pohjalukemissa. Vaikka joulu kolkuttelee jo oven takana. Pieni erä pipareita ja rommi-rusinakakku kuitenkin odottavat kaapin perukoilla mahdollisia kahvivieraita.

Aamun avaus facebookissa sai leveän hymyn kasvoilleni, pohjoisessa on elämää ja yrittäjyyttä, joka nojaa vahvasti omiin juuriinsa! Erityisesti Paperivalon tuotteissaan käyttämästä Tornionjokilaakson murteesta ja tokaisuista herahtaa hyvä mieli! Ne nostavat mieleen monta hauskaa tapaamista ja tapahtumaa menneiltä vuosilta. Ajalta, jolloin tuli lähdettyä vaikkapa iltamyöhällä Aavasaksalle kuvaamaan tulvivaa Tornionjokea. Tai Pyhätunturille kuuta kuvaamaan...

Mitäkö minulle kuuluu?

Kirjoittaminen on jäänyt vähälle viime aikoina.  Koirailu on ollut tämän blogin alkusyy ja myös tästä minulle rakkaasta Rovaniemestä olen halunnut kertoa. Suuret tietyöhankkeet alkavat olla pientä viimeistelyä vailla valmiit. Kaukolämpöverkon kunnostus keskustassa aiheuttaa reittiarpajaisia edelleen.
Valokuvaaminenkaan ei enää innosta, on niin paljon hyviä kuvaajia, joiden tuotoksista voin nauttia. Täytyy vain todeta, että aika aikaa kutakin.

Vapaaehtoistyötä teen edelleen, siinäkin kuitenkin minusta riippumattomista syistä on ollut hiljaiseloa. Usein muistelen maaliskuussa menehtynyttä tuettavaani. Hän oli minun ensimmäinen tehtäväni alottaessani Neuvokkaassa, hän oli toipumassa leikkauksesta ja tarvitsi apua ulkoiluun.Tapaamiskertojen lisääntyessä meidän 'virallinen' suhteemme muuttui ystävyydeksi ja oli minulle monella tavalla merkityksellinen.

Uusia haaveita tulevaisuutta koskien on muhimassa, järjellä ajatellen ne ovat hyvinkin toteutettavissa, mutta vaativat kypsyttelyä. Pakko toistaa fraasia: aika näyttäköön....