Kaamosko?

 Syksyinen auringonlasku luo näin kauniita sävyjä taivaalle, ikäänkuin lupauksena valon katoamattomuudesta.  Asun täällä kotikuusten kainalossa josta ei näe horisonttia. Kauas nähdäkseen on noustava 'kotitunturille' = ikivanha käytöstä poistettu kaatopaikka. 

Sinne kiipeän katsomaan tähtitaivasta tai revontulia, tai vain ihailemaan valaistua kaupunkia. Ei tarvitse lähteä merta edemmäs kalaan 😏

Tätäkin piti muun tekemisen puutteessa kokeilla

 

Luontopolut on koluttu moneen kertaan kuluneen kesän ja syksyn aikana, koska lähes kaikki aktiviteetit on olleet suljettuna koronan vuoksi. Monenlaisia kulkijoiden käynnistään jättämiä merkkejä, hauskojakin, näkyy poluilla.

Suosikkini on Vaattunkikönkään monipuoliset reitit. Siellä on useita kuohuvia koskia ja niitten yli riippusiltoja, uusitut pitkokset ovat helppoja taivaltaa. Paljon siellä onkin ollut retkeilijöitä ja koska sinne on reilu 20km matkaa sinne ei eksy huligaaniporukkaa. Laavut saavat olla kunnossa ja sotkematta. Iloinen yllätys odotti eräällä laavulla, kun kaverin kanssa pitkän patikoinnin jälkeen suunnittelimme makkaranpaistoa. Edelliset kävijät olivat jättäneet tulipaikalle isot kytevät puut, niistä oli helppo viritellä nuotio. Todelliset retkeilijät osaavat etiketin!

Son kesä !

  

 Hiljaiseloa viettänyt blogi herää hetkeksi henkiin.
Kaikenlaista pienimuotoista on tapahtunut kevään aikana, eniten kuitenkin iloa tuottanut erään pentueen odotus ja niiden luovutusikään tulo.
Ei, ei tullut pentua minulle itselleni vaan ystävälleni Iipalle. Joka käytännössä tarkoittaa, että Taivaanrannalla nähdään Mindin lisäksi pieni päivähoitolainen aika ajoin.
Meillä on Iipan kanssa vuosikymmeniä jatkunut yhteiselo koiraharrastuksen merkeissä. Monta pentuetta olemme yhdessä 'synnyttäneet' ja tavoille opettaneet.                                          
Aina kaikki ei ole sujunut  hyvin,  olemme joutuneet turvautumaan päivystävän eläinlääkärin apuun,  iltamyöhällä tietenkin ja naapurikuntaan. 
Tai kerrankin kun kaikki tuntui sujuvan odotetusti, synnytys pitkittyi ja yksi pennuista syntyi elottomana. Oli koskettava hetki, kun Iipan kokemuksella ja sinnikkyydellä pikkurääpäle virkosi eloon. 

Koronakevät on omalta osaltani sujunut ongelmitta. Välttelin kaikkea tarpeetonta liikkumista ihmisten ilmoilla, täällä vaarassa riitti väljyyttä käveleskellä mielenvirkistystä ulkona. 
Vaikka maaliskuussa aluksi olikin outoa, kun kaikki aktiviteetit pysähtyivät kuin seinään oli lisääntynyt vapaa-aika tervetullutta. Jälleen elämää ilman kelloa ja kalenteria! Kun sitten viimein uskaltauduin kaupungille suuntana oli Rovaniemen polkupyöräkaupat. Sähköpyörää mielin. Ei vaan löytynyt mieleistä, olivat nopeammat vieneet parhaat. Kun asuu näinkin 'vaarallisessa' kaupungissa pyöräily on rankkaa touhua. Menet minne menet kotiin paluu syö naista, ja vallankin kesäkuumalla. 

Hyvät lukijani, toivotan teille iloista ja kaikinpuolin mieleistä juhannusta !

Isoveli sensuroi!

Mikähän salainen merkitys sisältyy kuvaan suksenpohjista, joissa on runsaasti ladulta tarttunutta puun roskaa? Kuva on itse ottamani omista suksistani, minulla on siihen täydet oikeudet! Kuva on poistettu postauksesta.
Ärhhh!

Lentäen olisit jo perillä

Matkailu edistää tautien maailmanlaajuista leviämistä, kuten viime viikkoina olemme konkreettisesti saaneet todeta.
Finnair on tehnyt parhaansa lentomatkustajien suojaamiseksi...

Hauskaa aprillipäivää lukijani!

Hei, mitä kuuluu?

Ei, en ole hamstrannut poikkeustilanteen vuoksi wc-paperia enkä muutakaan.  Noita hylsyjä tyhjenee normivauhtia ja visuna ajattelin hyödyntää niitä kaupasta ostettavien istutusruukkujen sijaan.
Kaupassakäynnit olen rajoittanut riskiryhmäläisille tarkoitettuun tuntia-ennen-avaamista aikaan, joita minun alueellani on kaksi viikossa. Huomaan tulevani toimeen piiiitkiä aikoja kotoa löytyvillä elintarvikkeilla, kiitos pakastimen ja kuivatavarakaapin.
Karanteenin alkuaikoina teki vielä mieli pistäytyä lähikaupassa hakemassa joitakin mielitekoja, mutta helposti olen tottunut tyytymään siihen mitä kotoa löytyy. Onnekseni en ole sokeri- tai muukaan addikti.

Viereisen kuvan viherkasvi on kaupasta ostettu basilika, joka tuntuu viihtyvän uudelleenistutettuna keittiön ikkunalla. Paitsi että nipistän siitä lehtiä ruokani höysteeksi vedän syvään henkeen sen vahvaa tuoksua. Todellista aromaterapiaa : )

Terapiaksi voisi kutsua myös harvinaisia  ja mieluisia yhteydenottoja. Facebookissa sain 10 päivän koirahaasteen Johannalta. Hän on harrastuskaverini palveluskoira-ajoilta, silloin vielä tyttönen.  Etsiessäni haasteeseen kuvia
elin monta muistorikasta hetkeä uudelleen. Johanna oli nuoresta iästään huolimatta erinomaisen ahkera ja menestyksekäs kouluttaja koiralleen Stinalle, joka oli minun koirani Roopen pentuesisar. Stina ja Johanna ovat legenda meidän vanhemman harrastajaporukan kesken. Johanna harrastaa edelleen tyttärensä kera, joka hänkin on hankkinut meriittejä. Teimme Johannan kanssa treffit kesälle. Toivottavasti tämä poikkeustila hellittää siihen mennessä.

Toinen mieltä lämmittävä yhteydenotto tuli tänä aamuna, minun  somalinuorukaiseni soitti ja kyseli kuulumisia. Hän on lähihoitaja, käy työssä ja elää itsenäistä elämää pääkaupunkiseudulla. Heinäkuussa hänellä olisi  varusmiespalvelukseen astuminen.
Satunnaisille sivullani vierailijoille kerron, että olin vapaaehtoistyönä kotokaverina somaliperheelle, kunnes he muutttivat pois Rovaniemeltä.

Vapaaehtoistyöni on tauolla tuon mokoman viruksen takia. Elän jälleen ilman kelloa ja kalenteria, mikä onkin tervetullutta vapautta ajankäytön suhteen. Olin loppuvuodesta oikeastaan väsynyt jatkuvaan liikkeelläoloon. Toki oli vieroitusoireita, kun kuntosali ja vesijumppakin meni tauolle, kaikki loppui kuin seinään.
Hiihdellyt olen koko talven, mutta sekin ilo päättyi tuulen mukana ladulle kertyneisiin puuroskiin. Kun ladut ovat jo kovia -ei uutta lunta- on pakko laittaa rutkasti pitovoidetta. Noinhan siinä kävi, ei luistanut suksi, ei! Jääladulla ei ole roskaongelmaa, mutta vesi ja yöpakkaset tainnuttavat hiihtohalut sielläkin. Potkukelkka on mukava keväiselle jäälle, sen aion taittaa kokoon ja sujauttaa autoon. Sopii se siihen, vaikka pieni auto onkin, kiitos muunneltavien sisätilojen.

Nyt on aikaa netissä notkumiseen,  lukemiseen ja ennenkaikkea siihen mitä kulloinkin mieleen juolahtaa. Ja uskokaa pois, juolahtaa.
Ikkunoitten pesu, vähän kerrallaan. Leipominen. Vaatekaappien inventaario. Katsomatta jääneiden elokuvien penkominen TV:n uumenista.
Suksien huoltokin on paras tehdä ennen seuraavaa kautta.

Aattoaamun ajatuksia

Taivaanrannalla on eletty sujuvaa arkea sen suuremmin rehkimättä noiden lumitöidenkään kanssa. Tuossa edellisessä jutussani kehuskelin aikaista vanhanaikaisen talven tuloa, mutta eipä kannata nuolaista ennenkuin tipahtaa!
Vesikelejä ja päivän tai pari kestäviä pakkasia, siinä se sään kuva. Ihan tyystin ei hiihtokelit kuitenkaan loppuneet, sen verran saimme sulaneen tilalle uutta lunta ja latukone kävi kiitettävästi höyläämässä reitit kuntoon.
En ole varsinaisesti hurahtanut tuohon hiihtoon, mutta nautin suuresti metsäluonnosta ja sen hiljaisuudesta. Liikkeen ja hengityksen rytmi tekee hiihtämisestä hiljaisuuden ohella meditatiivista.
Puhumattakaan sen terveysvaikutuksista. Vuosi taaksepäin aloitin säännöllisen parin tunnin kävelyn verenpaineen hillitsemiseksi, vaan eipä se tehonnut. Pillerit tuli käyttöön. Hiihdon myötä mittaustulokset ovat ollet loistavia ja toivonkin pääseväni eroon lääkkeistä.
Tarkoitus oli kirjottaa jonkinlainen joulujuttu, vaan olisko tää nyt vanhenemisen oire: säät ja lääkitykset puheenaiheena! En suostu!
Joulu taivaanrannalla vietetään tänä vuonna kuopuksen  kanssa kahdestaan kun esikoinen kera rouvansa lähti Japaniin rouvan kotitanhuville.

Toivotan jokaiselle mieleistä joulunviettoa ja hyvää uutta vuotta!

Lunta ja ampiaisia

Hiihtolatu korkattu harvinaisen aikaisin verraten viimevuosiin. Saimme talven kerralla pakkasineen ja lumineen.  Aloitin hiihdon varovaisesti kolmen kilometrin lenkillä ettei jalat kipeytyisi. Seuraavana päivänä en malttanut jättää väliin hiihtoa ja se ahnehtiminen tuntuu vieläkin jäsenissä.

Jalkarievut on olleet muutenkin kovilla aiemmin syksyllä. Ilmojen kylmetessä ampiaiset pyrkivät sisälle ilmanvaihtokanavista, tässä rivitalossa kun on torvet suoraan katolle. No, satuinpa sitten astumaan lattialla olevan ampiaisen päälle! Piikki jäi päkiään, kipu ja turvotus oli juhlallinen! Ensiavuksi laitoin kylmäkääreen, onneksi sellainen majailee minun pakastimessani muistona menneistä.

Huomenta !

Aamun aluksi ennen varsinaista ylösnousua on tullut tavaksi tarkistaa puhelimesta viestit. Juuri kun olin selailemassa näytölle ilmestyi  viesti : "Huomenta rouva Laura, mitäs tänään aamulla kuuluu? " Kello oli 6.55.
Minun kultainen somalinuorukaisenihan se siellä tervehti tätiä. Kun hämmästelin aikaista ajankohtaa hän kertoi menevänsä töihin. Opiskelut jatkuvat vielä pääkaupunkiseudulla ja väliajat kuluvat töitä tehdessä. Että mie olen iloinen tästä nuoresta!

Lukumummiuteni jatkuu samalla koululla kuin viime lukukaudellakin. Myös samat oppilaat jatkavat kanssani nuortenkirjallisuuteen tutustumista. Olen pannut merkille heidän lukutaitonsa kehittymisen, se ei ole enää monotonista suorittamista, vaan kirjan tarina on noussut pääosaan. Juuri siihen pyrin: elävään lukukokemukseen.

Minun sukupolveni lapset elivät täysin toisenlaisessa maailmassa, lukeminen ja käsinkirjoitetut kirjeet olivat paitsi ajankulua myös tapa pysyä ajan hermolla.
Sähköinen viestintä on nykyaikaa enkä haikaile menneitä, mutta lyhyet tekstiviestit hymiöineen eivät tue lasten ja nuorten vivahderikasta kielen  kehitystä.  Tänä syksynä opettaja antoi minun valita luettavat kirjat ja siksipä olenkin viettänyt paljon aikaa kirjaston lasten ja nuorten osastolla. Luettavaksi valitsin Risto Räppääjää, niissä yhdistyy minun mielestäni oikeanlainen äidinkieli faktoihin ja mielikuvitukseen. Kokonaisvaltaiseen lukukokemukseen liittyy minun mielestäni myöskin fyysinen kosketus kirjaan, mahdollisuus selailla eteenpäin tai palata tarkistamaan jo luettua. 

Keväistä kohellusta

Minun rakkain ulkoilumaisemani on muuttunut parin viimevuoden aikana koskemattomasta luonnosta uusien kulkuväylien halkomaksi. Moottorikelkoilla tuolla suoalueella on aina ajeltu ristiinrastiin, niitä jälkiä hyödyntäen me omin lihasvoimin liikkuvatkin olemme saaneet talvisin  suoluonnosta nauttia.

Päiväpakkaset loppuivat jo maaliskuussa, öisin sitten pakasti tiet liukkaiksi. Lukumummina koululla kulkiessani sain karvaasti tuta tuon liukkauden. Olin aamulla jo kulkenut oikopolkua metsän halki ja sujuvasti laskeutunut aurausvallin päältä tielle....Vaan miten kävikään kotiinpäin samaa reittiä palatessa, enpä muistanut varoa auringon vaikutusta jäiseen polkuun. Ensiaputaitoisena muistin kolmen koon säännön ja niillä avuin selvisin vammastani.

Lukumummiuteni lähenee loppuaan tämän kevään osalta. Oppilaani ovat mukavasti edistyneet, ääneenluku on tuottanut tulosta.
En ole luetuttanut kokonaista puolituntista yhteen potköön vaan olemme jutelleet lukemisen välissä. Ajattelen, että kun lukutuokio on mukava lukeminenkin on mukavampaa. Oppilaat kertovat omia pieniä tapahtumiaan, mutta keskustelemme myös luettavan kirjan tapahtumista. Näin näen miten oppilaani ovat päässeet tarinan sisälle. Ajattelen, että lukeminen on kokonaisvaltainen asia ja luetusta puhuminen syventää lukukokemusta.

Lukumummina

Taivaanrannalla on vietetty rauhallista keskitalven aikaa. Tuijoteltu tähtiin, ihailtu kuunpimennystä, nautittu jalan alla narskuvasta pakkaslumesta....
Ja hupsista, ollaankin tässä vaiheessa vuodenkiertoa! Aurinko värjää pilvenhattarat vaaleanpunaisiksi, enpä muista aikaisemmin näin hauskaa näkymää ikkunastani.

Kummipoikani esikoinen näki päivänvalon loppusyksyllä ja isän kummitäti sai kutsun ristiäisiin. Vauva on tyttö ja sai nimekseen Elli Karoliina.  Kaisa-mummo oli toiselta nimeltään Karoliina.
Matkustin yöjunalla Tampereelle ja Hannu haki minut asemalta....tai oikeastaan lähistöltä bussipysäkiltä. Tampereellakin on sama ilmiö kun oli täällä Rovaniemelläkin monena kesänä, katutöitä joka puolella.
Yöjuna on anivarhain Tampereella ja vauva-arkeen kuuluu nukkua silloin kun siihen on tilaisuus, siispä suuntasimme Hannun kanssa eräälle huoltoasemalle odottelemaan perheen 'tyttöjen' heräämistä. Saimme jutella kaikessa rauhassa ja perusteellisesti läpi niin syntymän ihmeen kuin muutkin kuulumiset. Minun keskustelutaitoinen kummipoikani, oi miten olenkaan siitä iloinen !

Vapaaehtoisuuteni on saanut uuden lisän tämän vuoden puolella. Neuvokkaalla on ollut lukumummitoimintaa jo kotvasen aikaa. Kiinnostuin siitä jo syksyllä, mutta silloin oli muuta tekemistä ja pimeyskin painoi päälle, ei ollut energiaa uuteen juttuun.
Koska sujuva lukeminen ja luetun ymmärtäminen on on kaiken opiskelun perusta haluan kantaa korteni kekoon tässäkin asiassa.
Minulla on läheisellä koululla  kaksi oppilasta, joita tapaan kerran viikossa siellä. Lukutuokio kestää yhden oppilaan kanssa puoli tuntia ja on rauhallisessa tilassa kahden kesken tapahtuvaa. Opettaja valitsee luettavan kirjan sekä oppilaan. Ennen lukutuokion alkua tapaan opettajan ja vaihdamme muutaman sanan tavotteista, mutta saan itse päättää toimintatapani.

Kuinkahan moni teistä muistaa Kiljusen herrasväen? Toinen luettavista kirjoista on nimeltään Kiljusen Plättä : )