Syyskuun aamukasteet

Loppukesän ja alkusyksyn aamuina olen nauttinut aamukasteesta niin paljaitten jalkojen alla  nurmikolla kuin  kasvien lehdillä kimalltelevista pisaroistakin.

 Tämä aamukasteen koristelema kasvi paljastui aikoinaan makutestin perusteella sipulikasviksi. Kaikkitietävä googlen  kuvahaku kertoi sen olevan karhunlaukka. Se ja vieressä kasvava ruohosipuli jaksavat talvehtia ja kasvaa vuodesta toiseen takapihan lavakauluksessa.

Ikuistan itselleni iloksi talven varalle näitä kesäisiä näkymiä, kuten tämänkin kastepisaroiden koristeleman poimulehden.

Olen koko kesän hakenut takapihalta villiyrttejä silputtavaksi voileivän päälle, tätäkin. 

Eläköön 'rikkaruohot' !

Kesän alussa ostan  joitakin ruukkusalaatteja ja istutan ne sitten kasvilavaan. Yleensä ne viihtyvätkin, vain persilja sekä basilika karsastavat kasvupaikkaansa minun luonani. 

Melko paljon käytän luomua, perunat omasta maasta, kananmunat ja villikala lähiruokarenkaasta ja nämä villinä rehottavat syötävät kasvit. 

Ruokalasku on kasvanut kuluneena vuonna tuntuvasti edelliseen verrattuna, mutta ehkä tämä osittainen luomusyöminen koituu terveydeksi 💪

Värien kauneutta

Lämmin loppukesä houkutteli takapihalle erilaisia perhosia ja kaikenlaisia mettä etsiviä pörriäisiä. Viileiden öiden jälkeen perhosten piti ennen ruuanhakureissua lämmitellä siivet notkeiksi. Vanha puu tarjosi siihen hyvät puitteet ja pitkään kukkivat nauhukset tarjosivat aurinkoisen katetun ruokapöydän. 

Tämä neitoperho lumosi minut väreillään. Katselin sitä ensin vain ihastellakseni, mutta hain kameran, kun huomasin ettei sillä ole kiirettä lähteä.

Koskaan  aikaisemmin en ole ollut kiinnostunut perhosista, tai no joo, onhan niitä ollut mukava katsella  muttei sen enempää kiinnostusta. Olen kevään jälkeen enemmän kuvannut kameralla kuin puhelimella ja tykästynyt kameran tarjoamiin mahdollisuuksiin. Toki nykyisissä puhelimissakin on kameran säätömahdollisuuksia, mutta tällä kymmenenllä puhelimen näyttö käy pieneksi ja silmälasitkaan ei aina ole mukana. Tämä suruvaippa ei suostunut levittämään siipiään eikä se myöskään lähtenyt lentoon vaikka pyörin sen ympärilla kamera valmiina. Olisin halunnut nähdä sen siipikuviot

Elokuun helteitä

 

Kirkkolampi on suosittu ulkoilualue Rovaniemellä.

Suosittu on myös tämä lammen rannalla oleva kioski, lähes aina pitää jonottaa omaa jäätelöannostaan

.

Kesä on kääntynyt  kalenterin mukaan loppupuolelle, mutta säiden haltija on toista mieltä. 

Alkukesän tappelin harakoiden ja oravien kanssa kypsyvistä mansikoista. Hävisin  6-2. 

Oravilla on konstinsa, hyppäsivät mokomat ikkunasta vauhtia ottaen amppeliin! 

Ostin sitten rastasverkon, sen turvin olen saanut itse napsia amppelista mansikat suuhuni. 

Jostain syystä nyt oravat ja harakat ovat kaikonneet takapihaltani vaikka amppeli on jo ollut ilman verkkoa yötäpäivää. Vaikka on ollut hellepäiviä ja olen kastelustakin huolehtinut eivät mansikat kypsy meheviksi. Niinpä ajattelin istuttaa mokoman maahan ja katsoa miten se tykkää tuottaa satoa ensi kesänä. Mutta ensin aion antaa loppujenkin mansikoiden kypsyä syötävään kuntoon.

Aamuäreyttä

 

Että voi aamukahvin keitto olla hankalaa kun pitäisi avata uusi kahvipaketti!

Tein valehtelematta ainakin varttitunnin töitä ennenkuin sain kahvin tippumaan. Nuo lepareet tuossa on niin pienet ja tiukasti liimatut ettei niistä saa napakkaa otetta. Työkalupakki sisältää tongit, mutta niitäkin pitäisi olla kahdet saadakseen molemmista lepareista otteen. Pakko oli ottaa sakset käyttöön!

Onneksi jääkaapin ovi toimii moitteettomasti, ärtymys laantui tuoreita kesäherkkuja nauttiessa 😋

Hillasuolle minusta ei ole, eksyisin alle puolen tunnin siellä pyöriessäni. Sen verran suon reunoja kierrellessäni sain kuitenkin  marjoja kerättyä, että kypsyvien mustikoiden kanssa aamupala saa terveellisen ja herkullisen lisän.

Mustikkametsä houkuttelee muutenkin ja sienikori on hyvänä lisänä josko jotain pannulle pantavaakin löytyisi

Pyöräillessä nähtyä

 Pyöräilykausi on alkanut ja toisinaan on kamera mukana, useimmiten kuitenkaan ei.  Jotain kuitenkin on tallentunut kortille. 

Kevät oli kylmä ja tuulinen, alkukesä lämpimämpi mutta yhä tuulinen.  Tässä kooste muutamalta reissulta.

Talkoovoimin ylläpidetty talviuintikeskus oli ehkä viimeistä kertaa käytössä.  Rovaniemelle on suunnitteilla uusi talviuintikeskus, mutta sen rakentamista on siirretty jo kahtena vuonna. Talkoovoimiin ei ole löytynyt uusia tulijoita ja ymmärrettävästi väki on väsynyt sinnittelemään.

Tällä paikalla järjestettiin talviuinnin MM-kisat vuonna 2014

 

Näitä maalauksin kaunistettuja betonikoppeja löytyy useita kaupungilta. Lisäksi vielä alikulkutunneleitakin on alettu koristelemaan maalauksin. 

Vanhasta Rovaniemestä on Lapin maakuntamuseo laittanut kaupungilla oleviin sähkökaappeihin valokuvanäyttelyn, Kuvat ovat 1900-luvun alkupuolelta 1960-luvulle.

Minäkö paparazzi?   En suinkaan, yksityisyys on hyvin suojattu!

Ei aivan tavallisin auton pysäköinti 👀 

Koiravieraita Taivaanrannalla

Juhannus oli ja meni. Ruusupensas kukoisti hetken komeana kunnes kuumuus läkähdytti sen.

Kun lopetin viimevuonna pyöräilykauden toivoin saavani nauttia talven jälkeen taas hellevaateissa pyöräilystä. Se toive toteutui yli äyräiden, jopa niin että joinain päivinä pysyttelin tiukasti sisätiloissa

Pyörän matkamittariin on tähän mennessä kertynyt jo runsaasti kilometrejä. Vielä ehtii kertyä lisääkin, on mukavaa lähteä kun tietää ettei kotiin paluu ole työn ja tuskan takana. Viime kesänä löytyi paljon sellaisia kohteita Rovaniemeltä joissa en ennen ole tullut käyneeksi. Uutuuden viehätys on jo  kadonnut pyöräilystä sähkön avustuksella, mutta yhä pyörälenkit venähtää aiottua pidemmiksi 😀

Iippa tuli pikakäynnille Rovaniemelle ja tietenkin kävimme katsastamassa tutut lenkkimaastot. 

'Kadotin' viimekesänä kokonaisen suon Vennivaarasta, siitä tuli sitten sellainen sisäpiirin vitsi. Löytyihän se suo tietenkin monen pähkäilyn tuloksena ja nyt kävimme sen suon laidalla, tietenkin. Ihmeen märkä suo oli vieläkin helteisestä ja kuivasta alkukesästä huolimatta. 

Palattuamme helteen rasittamana tulimme virkistäytymään sisälle  ja kun ihmisille oli tarjolla virkistystä ei sopinut unohtaa koiravieraitakaan.  Ei ole koirankaan suu tuohesta !

Alkukesän ihanuus

Kesä on herännyt, vaikka on tuulista ja kylmää 

Itsekylväytyneet unikot kotipihalla ilahduttavat ja loistavat auringon lailla

Kotipihalta löytyy karhunsammalta, senkin kukinta miellyttää silmää

Muutama askel kotipihalta ja hurmaava suopursujen tuoksu kuvaajan askelten alta...ahhh...

Kotipihan juhannusruusu on tässä vaiheessa...runsas kukinta odottaa ...

Kesää pukkaa

 Talvi meni menojaan ja kevät on edennyt hitaasti  ja ollut kylmäkin. Lumi viipyi katolla pitkälle toukokuuta.

Onneksi tuo takapiha tarjoaa aurinkoisina päivinä kesän tuntua vaikka pohjoistuuli muualla tuntuu jäätävältä. Jääkaappiin oli unohtunut viimekesäisiä itse kasvattamiani perunoita, jotka olivat työntäneet piiiitkät idut. Niin pitkät, että katsoin viisaimmaksi panna ne multaan, jäipä vielä naapurillekin ämpärissa kasvatettavaa. Saapa nähdä joko juhannuksena pääsen uusien pottujen makuun. Hyvää kannattaa odottaa !

Luonnossa vasta paju kukkii, maa makaa vielä martona. Muuttolinnut saapuivat tavalliseen aikaan, sirkutusta kuitenkin on mielestäni vähemmän kuin muina vuosina. Miten lie hyönteissyöjät löytävät ravintoa. Pyöräillessäni satuin jokirannassa näkemään pienen kahlaajalta näyttävän linnun. Kotona sitä etsin netistä ja päättelin sen olleen liro. Uusi tuttavuus minulle. 

Eilinen ilta oli kaunis, lämminkin enkä malttanut istua sisällä. Koiran puutteessa ulkoilutin kameraa ja nautiskelin lähiluonnosta. Kuvailin kaikenlaista näkemääni, ihmisiäkin. Eräs nuori maahanmuuttajapari ulkoili taaperonsa kanssa, isä työnsi rattaita ja nauratti lastaan...kuvasin kauempaa enkä ollut puhe etäisyydellä siksi en julkaise kuvia.

Vapaaehtoistoimintani on kutistunut viime vuosina, osaltaan tuo korona ja maskisuositus vaikutti siihen. Ei enää asiontiapua, ei lukumummina oloa. Edelleen kuitenkin jatkan ulkoiluapuna erään rouvan kanssa. Olemme kulkeneet yhteistä taivalta jo kuusi vuotta, kokeneet niin iloja kuin murheitakin. Sitähän se elämä on.

Kuusi vuotta on melkoinen rupeama ikäihmisen elämässä. Kunto muuttuu, askel lyhenee, eikä huominen päivä ole itsestäänselvyys. Niinkuin ei kenellekään.

Autiosaari

            

Mökit ovat puiden siimeksessä. Puut ovat varmaankin olleet rakennusaikana melko pieniä. Muistaakseni tuota pulpettikattoa käytettiin 60-luvulla. Ehtii siinä hidaskasvuiset havupuutkin venyä mittaa. Tosin noilla paksuimmilla männyillä on varmaan satoja vuosia ikää. 

On lapsilla ollut mahtavaa kiipeillä ja rakentaa majakin puuhun (ks. edellisen postauksen kuva)!

Tämmöinenkin 'haamu menneisyydestä' saarelta löytyy !

Liekö ollut lasten leikkipaikkana. Voisin uskoa, että varsinkin poikalapset ovat leikkineen postiauton kuljettajaa. Ja rahastajaa, joka vauhdissa heitteli lehtirullat tienvarren laatikoihin. Useimmiten osuen 😀 Tai sitten se on toiminut varastona.

Saarella ei ole mökkeilty vuosikymmeniin, ehkä sukupolvet ovat vaihtuneet eikä seuraava polvi ole enää kiinnostunut alkeellisesta elämästä. Tontit ovat kuitenkin yksityisomisteisia.  Ainutlaatuinen paikka kaupungin kupeessa ! Toivottavasti grynderit eivät saa tätä saarta kynsiinsä.

Iippa

Olemme Iipan kanssa käyneet tänäkin talvena lenkkeilemässä Vennivaarassa koirien kanssa. Tosin emme päässeet aivan samoille paikoin kuin viime vuonna, kelkkailijat ovat ajelleet vastakkaiseen suuntaan mastolta poroaidan ohi suolle.                                                Kaiholla muistelen viimekeväisiä hankikelejä! Onkohan niin, että taaksepäin katsellen muistot saavat kultaiset reunukset 😊. Tai sitten muistelen vain sykähdyttäviä muistojani.  Olemme vuosien varrella retkeilleet Iipan kanssa milloin missäkin Rovaniemen ympäristössä, koska koiria pitää joka tapauksessa ulkoiluttaa.

Olemme löytäneet aina jotain uutta koettavaa luonnosta...pakkasen muotoilemia lumikiteitä...ikimetsien jättipuita...ihmetelleet luonnon muovaamia kelottuneita mäntyjä...olemme kävelleet lähisaareen, joka on täynnä ihmisten asumisen jälkiä, mutta nyt enää vain autioituneita mökkejä...olemme kulkeneet avojaloin Vaattungissa suolla iltamyöhään...löytäneet sieltä  juuri kypsymässä olevia hilloja....seuranneet vuodenaikojen kiertoa...muistelleet menneitä koirasukupolvia, omiamme ja tuttavien....

Meidän retkemme harvenevat, mutta eivät lopu kokonaan. Iippa on muuttanut pois Rovaniemeltä, mutta tulee käymään muutaman kerran vuodessa täällä. Näin ainakin hartaasti toivon!