Alkukesän ihanuus

Kesä on herännyt, vaikka on tuulista ja kylmää 

Itsekylväytyneet unikot kotipihalla ilahduttavat ja loistavat auringon lailla

Kotipihalta löytyy karhunsammalta, senkin kukinta miellyttää silmää

Muutama askel kotipihalta ja hurmaava suopursujen tuoksu kuvaajan askelten alta...ahhh...

Kotipihan juhannusruusu on tässä vaiheessa...runsas kukinta odottaa ...

Kesää pukkaa

 Talvi meni menojaan ja kevät on edennyt hitaasti  ja ollut kylmäkin. Lumi viipyi katolla pitkälle toukokuuta.

Onneksi tuo takapiha tarjoaa aurinkoisina päivinä kesän tuntua vaikka pohjoistuuli muualla tuntuu jäätävältä. Jääkaappiin oli unohtunut viimekesäisiä itse kasvattamiani perunoita, jotka olivat työntäneet piiiitkät idut. Niin pitkät, että katsoin viisaimmaksi panna ne multaan, jäipä vielä naapurillekin ämpärissa kasvatettavaa. Saapa nähdä joko juhannuksena pääsen uusien pottujen makuun. Hyvää kannattaa odottaa !

Luonnossa vasta paju kukkii, maa makaa vielä martona. Muuttolinnut saapuivat tavalliseen aikaan, sirkutusta kuitenkin on mielestäni vähemmän kuin muina vuosina. Miten lie hyönteissyöjät löytävät ravintoa. Pyöräillessäni satuin jokirannassa näkemään pienen kahlaajalta näyttävän linnun. Kotona sitä etsin netistä ja päättelin sen olleen liro. Uusi tuttavuus minulle. 

Eilinen ilta oli kaunis, lämminkin enkä malttanut istua sisällä. Koiran puutteessa ulkoilutin kameraa ja nautiskelin lähiluonnosta. Kuvailin kaikenlaista näkemääni, ihmisiäkin. Eräs nuori maahanmuuttajapari ulkoili taaperonsa kanssa, isä työnsi rattaita ja nauratti lastaan...kuvasin kauempaa enkä ollut puhe etäisyydellä siksi en julkaise kuvia.

Vapaaehtoistoimintani on kutistunut viime vuosina, osaltaan tuo korona ja maskisuositus vaikutti siihen. Ei enää asiontiapua, ei lukumummina oloa. Edelleen kuitenkin jatkan ulkoiluapuna erään rouvan kanssa. Olemme kulkeneet yhteistä taivalta jo kuusi vuotta, kokeneet niin iloja kuin murheitakin. Sitähän se elämä on.

Kuusi vuotta on melkoinen rupeama ikäihmisen elämässä. Kunto muuttuu, askel lyhenee, eikä huominen päivä ole itsestäänselvyys. Niinkuin ei kenellekään.

Autiosaari

            

Mökit ovat puiden siimeksessä. Puut ovat varmaankin olleet rakennusaikana melko pieniä. Muistaakseni tuota pulpettikattoa käytettiin 60-luvulla. Ehtii siinä hidaskasvuiset havupuutkin venyä mittaa. Tosin noilla paksuimmilla männyillä on varmaan satoja vuosia ikää. 

On lapsilla ollut mahtavaa kiipeillä ja rakentaa majakin puuhun (ks. edellisen postauksen kuva)!

Tämmöinenkin 'haamu menneisyydestä' saarelta löytyy !

Liekö ollut lasten leikkipaikkana. Voisin uskoa, että varsinkin poikalapset ovat leikkineen postiauton kuljettajaa. Ja rahastajaa, joka vauhdissa heitteli lehtirullat tienvarren laatikoihin. Useimmiten osuen 😀 Tai sitten se on toiminut varastona.

Saarella ei ole mökkeilty vuosikymmeniin, ehkä sukupolvet ovat vaihtuneet eikä seuraava polvi ole enää kiinnostunut alkeellisesta elämästä. Tontit ovat kuitenkin yksityisomisteisia.  Ainutlaatuinen paikka kaupungin kupeessa ! Toivottavasti grynderit eivät saa tätä saarta kynsiinsä.

Iippa

Olemme Iipan kanssa käyneet tänäkin talvena lenkkeilemässä Vennivaarassa koirien kanssa. Tosin emme päässeet aivan samoille paikoin kuin viime vuonna, kelkkailijat ovat ajelleet vastakkaiseen suuntaan mastolta poroaidan ohi suolle.                                                Kaiholla muistelen viimekeväisiä hankikelejä! Onkohan niin, että taaksepäin katsellen muistot saavat kultaiset reunukset 😊. Tai sitten muistelen vain sykähdyttäviä muistojani.  Olemme vuosien varrella retkeilleet Iipan kanssa milloin missäkin Rovaniemen ympäristössä, koska koiria pitää joka tapauksessa ulkoiluttaa.

Olemme löytäneet aina jotain uutta koettavaa luonnosta...pakkasen muotoilemia lumikiteitä...ikimetsien jättipuita...ihmetelleet luonnon muovaamia kelottuneita mäntyjä...olemme kävelleet lähisaareen, joka on täynnä ihmisten asumisen jälkiä, mutta nyt enää vain autioituneita mökkejä...olemme kulkeneet avojaloin Vaattungissa suolla iltamyöhään...löytäneet sieltä  juuri kypsymässä olevia hilloja....seuranneet vuodenaikojen kiertoa...muistelleet menneitä koirasukupolvia, omiamme ja tuttavien....

Meidän retkemme harvenevat, mutta eivät lopu kokonaan. Iippa on muuttanut pois Rovaniemeltä, mutta tulee käymään muutaman kerran vuodessa täällä. Näin ainakin hartaasti toivon!

Kuvausta

 

Kameraa on tullut hiukan ulkoilutettua ettei se vallan pölyyntyisi käyttökelvottomaksi 👤

Ilta ja yö voivat myös olla kuvaukselle otollista aikaa.

Aurinkoiset päivät luovat värikkäitä iltaruskoja, kuunvalolla taas voi nähdä 'timantteja' hangella!

Talvi jatkuu

 

Koira katsoo jo molemmilla silmillään...häikäiseekö  ?

 

Irtiotto arjesta

 

Pitkästä aikaa kotinurkkia kauempana. Ei vaan ole tehnyt mieli matkustella. Kunnes Anneli (= Kaisan isosisko) soitti eräänä iltana ja kertoi tulevansa perheensä kanssa Rukalle viikoksi. He ovat olleet laskettelua harrastava perhe, jossa nuorempi polvi jatkaa vielä harrastusta vanhempien jo jäähdytellessä.

Minä en ole koskaan laskettelua edes kokeillut vaikka Rovaniemellä se olisi aivan kotikenttäetu, hiihto on ollut minun lajini. Niinpä nytkin tuli hiihdeltyä tuolla Rukatunturin maisemissa, seurakseni sain Annelin. Katsoimme kartasta helpoimpia latuja ja nautimme raikkaasta aurinkoisesta säästä.Vierailuni kohokohta oli perheen pojan laatima illallinen! Hän on jo kouluvuosinaan kiinnostunut ruuanlaitosta, vaikka siitä ei ammattia sitten tullutkaan. 

Kotiin ajelin pienessä pöllyssä (lumisateessa), mutta onneksi liikennettä oli vähän eikä ollut ohitteluun tarvetta sen enempää kuin ohittelijoitakaan.

Langantähteet hyötykäyttöön

 Käsityöihmisiin en lukeudu, mutta toisinaan innostun jostain näkemästäni. Kuten tämän neuleen suhteen. Inspiraatio tuli netistä, rovaniemeläinen Annika Konttaniemi julkaisee omaa neulekanavaansa Youtubessa, siellä ihastuin hänen räsymattopaitaansa. Nimensä veroinen neule 😏

Minun ystävällisellä naapurillani on aina joku neule menossa ja sitämyöten syntyy paljon langantähteitä. Kerroin hänelle tuosta ihastuksestani ja sain ison pussillisen tähdelankoja, joista sitten aloin kutomaan (huom. termi ) itselleni tätä omaa räsymattopaitaani. 

Alun jälkeen jätin työn kesken, koska en tykännyt omasta värien sommittelustani. Viikkoja kului, mutta olin siinämäärin ihastunut oletettuun lopputulokseen, että aikani haahuiltuani purin työn ja alotin uudelleen 😌

Viimetalvena tein esikoiselle villatakin mittatilaustyönä omista kauan säilössä olleista maavillalangoista. Villatakki onnistui hienosti kun oli ohje ja saaja oli tyytyväinen.

Tähän omaan villapaitaani minulla ei ollut ohjetta, sovelsin tuota villatakin ohjetta ja arvoin silmukkamääriä . 

Hiukan isohan tästä tuli kun puikolla kulki kokoajan kaksi tai ohuempia kolmekin lankaa. 

Langanpätkien päättelemistä riitti pariksi iltapuhteeksi, mutta toisin kuin voisi kuvitella se oli helpoin vaihe koko työssä! Ehkä sekin vaikutti että halusin räsymattopaitani pitkän kehittelyn päätteeksi käyttöön !

Kuvissa paidan väri vaihtelee valo-olosuhteiden mukaan, puolessa vuodessa luonnonvalo ehtii muuttua ja puuttua(kin) .

Loppujen lopuksi, hyvä minä 💪

Koira haudattuna?

 

Hissukseen päiväkävelyllä samoillessani koirien ulkoilutuspolkuja tämä näkymä sai hymyn huulilleni. Näin tässä veikeän koiran, joka oli nostanut tassun kuonolleen 😏

Tästä tähän

 

 Kuu valvottaa toisinaan herkkäunista. Siksipä pyörähdin pihalle katsomaan josko näkyisi vaikka reposiakin. Niitä ei sillä hetkellä ollut, mutta hain kameran sisältä ja kokeilin mitä kennolle tarttuisi. 

Vuosi on jo hyvällä alulla ja valon määrä lisääntyy aivan silmin nähden päivä päivältä.

Omatoiminen liikunta tietystä syystä (korona) nousee tärkeäksi jo senkin vuoksi, että se virkistää mieltä. Siihen lisättynä valoisan ajan nopea kasvaminen houkuttelee lähtemään hiukan kotinurkkia kauemmaksi.

Kun Rovaniemi on kahden suuren joen yhtymäkohdassa ihmiset viihtyvät jäillä enenevässä määrin kevättä kohden mennessä. 

Jäälatua ei vielä ole avattu, mutta kelkanjäljet ovat oivallisia lenkkipolkuja. 

Minun hiihtokauteni avautui - kiitos metsäisten maisemien - jo ennen joulua. Suksivanhukseni palvelevat vielä hiihtomääriini nähden kelvolliesti. Pari kertaa kuitenkin olen joutunut korjaamaan siteitä, onneksi kotona. Entä jos ne pettävät kesken matkan? Pitänee harkita kaluston uusimista...