Hae tästä blogista
tiistai 21. kesäkuuta 2022
Alkukesän ihanuus
perjantai 27. toukokuuta 2022
Kesää pukkaa
Talvi meni menojaan ja kevät on edennyt hitaasti ja ollut kylmäkin. Lumi viipyi katolla pitkälle toukokuuta.
Onneksi tuo takapiha tarjoaa aurinkoisina päivinä kesän tuntua vaikka pohjoistuuli muualla tuntuu jäätävältä. Jääkaappiin oli unohtunut viimekesäisiä itse kasvattamiani perunoita, jotka olivat työntäneet piiiitkät idut. Niin pitkät, että katsoin viisaimmaksi panna ne multaan, jäipä vielä naapurillekin ämpärissa kasvatettavaa. Saapa nähdä joko juhannuksena pääsen uusien pottujen makuun. Hyvää kannattaa odottaa !
Luonnossa vasta paju kukkii, maa makaa vielä martona. Muuttolinnut saapuivat tavalliseen aikaan, sirkutusta kuitenkin on mielestäni vähemmän kuin muina vuosina. Miten lie hyönteissyöjät löytävät ravintoa. Pyöräillessäni satuin jokirannassa näkemään pienen kahlaajalta näyttävän linnun. Kotona sitä etsin netistä ja päättelin sen olleen liro. Uusi tuttavuus minulle.
Vapaaehtoistoimintani on kutistunut viime vuosina, osaltaan tuo korona ja maskisuositus vaikutti siihen. Ei enää asiontiapua, ei lukumummina oloa. Edelleen kuitenkin jatkan ulkoiluapuna erään rouvan kanssa. Olemme kulkeneet yhteistä taivalta jo kuusi vuotta, kokeneet niin iloja kuin murheitakin. Sitähän se elämä on.
Kuusi vuotta on melkoinen rupeama ikäihmisen elämässä. Kunto muuttuu, askel lyhenee, eikä huominen päivä ole itsestäänselvyys. Niinkuin ei kenellekään.
lauantai 23. huhtikuuta 2022
Autiosaari
torstai 21. huhtikuuta 2022
Iippa
torstai 24. maaliskuuta 2022
Kuvausta
Ilta ja yö voivat myös olla kuvaukselle otollista aikaa.
Aurinkoiset päivät luovat värikkäitä iltaruskoja, kuunvalolla taas voi nähdä 'timantteja' hangella!
perjantai 18. maaliskuuta 2022
torstai 17. helmikuuta 2022
Irtiotto arjesta
Pitkästä aikaa kotinurkkia kauempana. Ei vaan ole tehnyt mieli matkustella. Kunnes Anneli (= Kaisan isosisko) soitti eräänä iltana ja kertoi tulevansa perheensä kanssa Rukalle viikoksi. He ovat olleet laskettelua harrastava perhe, jossa nuorempi polvi jatkaa vielä harrastusta vanhempien jo jäähdytellessä.
Minä en ole koskaan laskettelua edes kokeillut vaikka Rovaniemellä se olisi aivan kotikenttäetu, hiihto on ollut minun lajini. Niinpä nytkin tuli hiihdeltyä tuolla Rukatunturin maisemissa, seurakseni sain Annelin. Katsoimme kartasta helpoimpia latuja ja nautimme raikkaasta aurinkoisesta säästä.Vierailuni kohokohta oli perheen pojan laatima illallinen! Hän on jo kouluvuosinaan kiinnostunut ruuanlaitosta, vaikka siitä ei ammattia sitten tullutkaan.
Kotiin ajelin pienessä pöllyssä (lumisateessa), mutta onneksi liikennettä oli vähän eikä ollut ohitteluun tarvetta sen enempää kuin ohittelijoitakaan.
lauantai 12. helmikuuta 2022
Langantähteet hyötykäyttöön
Käsityöihmisiin en lukeudu, mutta toisinaan innostun jostain näkemästäni. Kuten tämän neuleen suhteen. Inspiraatio tuli netistä, rovaniemeläinen Annika Konttaniemi julkaisee omaa neulekanavaansa Youtubessa, siellä ihastuin hänen räsymattopaitaansa. Nimensä veroinen neule 😏
Minun ystävällisellä naapurillani on aina joku neule menossa ja sitämyöten syntyy paljon langantähteitä. Kerroin hänelle tuosta ihastuksestani ja sain ison pussillisen tähdelankoja, joista sitten aloin kutomaan (huom. termi ) itselleni tätä omaa räsymattopaitaani.
Alun jälkeen jätin työn kesken, koska en tykännyt omasta värien sommittelustani. Viikkoja kului, mutta olin siinämäärin ihastunut oletettuun lopputulokseen, että aikani haahuiltuani purin työn ja alotin uudelleen 😌
Viimetalvena tein esikoiselle villatakin mittatilaustyönä omista kauan säilössä olleista maavillalangoista. Villatakki onnistui hienosti kun oli ohje ja saaja oli tyytyväinen.
Tähän omaan villapaitaani minulla ei ollut ohjetta, sovelsin tuota villatakin ohjetta ja arvoin silmukkamääriä .
Langanpätkien päättelemistä riitti pariksi iltapuhteeksi, mutta toisin kuin voisi kuvitella se oli helpoin vaihe koko työssä! Ehkä sekin vaikutti että halusin räsymattopaitani pitkän kehittelyn päätteeksi käyttöön !
Kuvissa paidan väri vaihtelee valo-olosuhteiden mukaan, puolessa vuodessa luonnonvalo ehtii muuttua ja puuttua(kin) .
Loppujen lopuksi, hyvä minä 💪
torstai 27. tammikuuta 2022
Koira haudattuna?
tiistai 18. tammikuuta 2022
Tästä tähän
Kuu valvottaa toisinaan herkkäunista. Siksipä pyörähdin pihalle katsomaan josko näkyisi vaikka reposiakin. Niitä ei sillä hetkellä ollut, mutta hain kameran sisältä ja kokeilin mitä kennolle tarttuisi.













.jpg)