Oodi ystävyydelle

Arki sujuu jo sangen hyvin askareineen kaikkineen, kiitos Seijan ja naapuriavun. Ystävälliset naapurit ovat leikanneet nurmikon takapihaltani samalla kuin omansakin ja Seijasisko pitää huolen, ettei minulta puutu mitään.
Olen kutsunut Seijaa siskoksi monestakin syystä, vaikka emme ole sukua emme syntyä toisillemme. Hengenheimolaisina meillä on ollut hienoja luontokokemuksia koiriemme kanssa samoillessa -ja myöhemmin ilman niitä- pitkin poikin Rovaniemen metsiä, olemme käyneet syvälleluotaaviakin keskusteluita niin ihmisyydestä kuin maailmanmenostakin, unohtamatta naurua!

Mitä on ystävyys?
Sana, jota käytetään kevyesti eri tilanteissa? Keino, jota käytetään omien tarkoitusperien saavuttamiseksi pehmittämään jonkun mieltä suosiolliseksi?  Keino, jonka avulla käytetään toisen hartioita oman taakan kantamiseen?
Jälkimmäisestä tulee mieleen ämpäri, jota täytetään ja täytetään tyhjentämättä sitä välillä. Täytetään, kunnes sinne ei enää sovi enempää... yksipuolista ystävyyttä.

Uskoisin, että jokaisella on halu olla aito ystävä, joka kykenee vuorovaikutteiseen, toisen huomioivaan kanssakäymiseen...kunhan se ei vaatisi tinkimistä omista odotuksista tai tarpeista.
On niin monentasoista kanssakäymistä, onnistuneimmillaan se tuo osapuolilleen hyvää mieltä ja ehkäpä jatkuessaan on pohjana ystävyydelle.
Yhtäkaikki; oma subjektiivinen käsitykseni on, että ystävyys on tunnetila, joka voimistuu ja heikkenee kuin revontulet, koskaan kokonaan sammumatta!