Roope

Eilen oli Rovaniemellä ryhmänäyttely, FCI 1 JA 2. Molemmissa ryhmissä oli minulle mieleistä katseltavaa. Kameraa en kyynärsauvojeni vuoksi ottanut edes mukaani.
Tapasin myös vuosikymmenten jälkeen silloisen harrastuskaverini, joka nykyisin asuu ulkomailla. Muisteltavaa riitti....
Siitä herkistyneenä jatkan muistelua hetken itsekseni...

Roope oli koira, joka ei jättänyt kylmäksi ketään. Sitä jopa pelättiin sen suuren koon ja tumman värin vuoksi. Siitä oli etua meille vartiointitehtävissä.

Maastojälkeä harrastavana koirana se osasi toimia metsässä tilanteessa kuin tilanteessa. Marjastuskaverina se oli verraton, minun ei tarvinnut huolehtia marjaämpärin tai auton sijainnista, Roope näytti erehtymättömästi reitin...
Käytökseltään se oli rauhallinen ja piti lapsista. Talvisin se veti lapsia väsymättä ahkiossa milloin yleisötapahtumissa milloin taas kotonamme vierailevia. Varsinkin pulkkamäki oli Roopen suosikki, laskimme lasten ja sen kanssa mäkeä yhdessä. Me Roopen kanssa samalla pulkalla, Roope istui edessä ja minä takana! Uudestaan ja uudestaan....ja joka kerta Roope kantoi hampaissaan pulkan mäen päälle.

Vain toiset urokset olivat sille se härän punainen vaate. Se haittasi suuresti palveluskoirakokeen tottelevaisuusosia. Siitä johtuen aloin miettimään pennun tapakasvatusta systemaattisesti. Siihen aikaan puolustusvoimat antoi hoitosopimuksella saksanpaimenkoiran pentuja siviilikoteihin sosiaalistumaan. Sopimus tehtiin 10:ksi kuukaudeksi, jonka jälkeen pentu meni Niinisaloon koulutettavaksi tuleviin tehtäviinsä. Roope oli oivallinen 'isoveli' kaikkiaan neljälle PV-pennulle.
Kaiken sen oppimani ja kokemani panostin Juusoon, kasvatin sen kuin saksanpaimenkoiran. Juuson piti kohdata maailma omilta tassuiltaan, sen piti itse ratkaista eteen tulevat ongelmat tukeeni luottaen. Meistä tuli hyvä pari.
Viimeisen suuren palveluksen Roope teki minulle sateenkaarisillalle siirtymistään edeltävänä päivänä. Juuso-kakara oli karannut poron perään kotipihasta lyhyenä syksyn päivänä. Etsimme sitä yhä kauempaa ja kauempaa kotoa kunnes alkoi tulla hämärä. Raskain mielin päätin lopettaa etsinnän ja pyysin Roopea viemään minut kotiin. Roopen viisaudesta kertoo että se etsi läheisen metsäautotien jota pitkin minun oli pimenevässä illassa helppo kävellä! Juuso odotti etsijöitään kotiportailla.
Roope jätti elämääni lähtemättömät jälkensä!

ULTIMA THULEN STAALO  26.4.1984 - 6.10.1994