Linssin läpi

Varhaiset aamuheräämiset jatkuvat - ja luontoelämykset sen myötä. Olen aina pitänyt sumuisista aamuista, ilma on hyvää hengittää ja sumu käärii maiseman pehmeään huntuunsa.
Myös illan vaihtuminen yöksi on aina kiehtonut minua. Valaistus auringon noustessa tai laskiessa on taianomainen...

Aamuvarhain

Heräsin varhain aamulla ja kun uni ei enää maistunut latasin kahvinkeittimen ja kahvia odotellessani pukeuduin. Lämpimästi.
Taloyhtiössämme on lämmönjakohuoneessa menossa remontti, patterit ovat kylmänä jo kolmatta vuorokautta eikä myöskään lämmintä vettä tule hanasta. Sisälämpötila on vielä kohtuulliset 18 astetta, mutta viihtyisäksi sitä ei enää voi sanoa. Remontti on suunniteltu, ajoitettu kesälle ettei se tulisi vastaan talvipakkasilla suunnittelemattomana.
Siinä aamukahvia juodessani katselin auringon säteitten hiipimistä puiden latvuksiin ja nautin varhaisesta hetkestä. Näitä kesäisiä auringonnousuja ei enää koirattomana tule monestikaan nähdyksi, samoin kuin ei talvella iltamyöhäisiä revontuliakaan.

Edelliseen kirjoitukseeni viitaten on pakko puhdistaa vanhan tietokoneeni maine suhteessa uuteen hiirulaiseen. Kun olin siivonnut koneelta kaiken tallentamani ja poistellut monta ohjelmaa laserhiiri toimi kuin ajatus.
Sama siivous pitäisi tehdä myös kotona ja alottaa se komeroista. Tai peräti ulkovarastosta : )

Nörtti

 Mie leikin nyt nörttiä, ostin uuden tietokoneen ja parhaani mukaan yritän saada laitettua johdot oikein ja muutkin systeemit hallintaan. Käyttöjärjestelmäkin muuttui, XP on historiaa. Tätä kuitenkin vielä kirjoitan vanhalla koneellani.

Eniten tämä hiirulainen on aiheuttanut  minulle ärtyisyyttä vanhassa systeemissä. Se toimii moitteettomasti miniläppärissäni, mutta tämä pöytäkoneeni on niin vanha ettei se tahdo ymmärtää uutta hännätöntä lasertulokasta.

Paljon aikaa ja kärsivällisyyttä kuluu vanhan koneen siivoamiseen ja tarpeellisten tai muuten vaan kiinnostavien tiedostojen siirtämiseen uudelle koneelle. Vaan aikaahan minulla kuitenkin riittää, kärsivällisyydestä en niinkään mene takuseen.

Uusi keskusyksikkö on pieni mutta pippurinen, vain ehkä kolmanneksen vanhan koosta. Toivon sen palvelevan moitteettomasti vähintään yhtä kauan kuin edeltäjänsäkin. Jota tosin sain sillointällöin kiikuttaa tohtoroitavaksi.
Ne olivat kuitenkin suurimmaksi osaksi itseaiheutettuja vaivoja. Sitä kun uskoo niin lujasti itseensä vaikka vähempi riittäisi : ) Paras olisi vaan uskoa, että ne on eri miehet jotka ruumiita tekee ja erimiehet jotka niitä pesee!

Kynttilöitä ja kirjallisuutta

Viimepäivien ukkossateet loivat tunnelmalliset  hämäränhetket, mieli teki sytyttää kynttilät ja käpertyä kirjan kanssa punaisen nojatuolini syliin tutustumaan itselleni uuteen kirjailijaan.
Juuri kun olin asettautunut mukavasti, kertoi uutistenlukija radiosta Maeve Binchyn menehtyneen lyhyen sairauden murtamana.

Valitsen yleensä kirjastossa käydessäni lukemiseni palautettujen kärrystä, mutta pari viimekertaa olen pyytänyt  kirjastovirkailijaa suosittelemaan uutta lukemista. Täytyy ihailla nuortenkin kirjastolaisten laajaa kirjallisuuden tuntemusta, olen saanut mielenkiintoista luettavaa heidän suosituksestaan.
Tätä Binchyä tulen varmasti lukemaan jatkossakin.

Aina ei kuitenkaan jaksa lukea, ajankuluksi on sukkapuikotkin kaivettu kätköistään.....ja makkaranpaistossa on tullut käytyä laavulla. Mutta se on jo oma tarinansa, siitä ehkä myöhemmin.

Oodi ystävyydelle

Arki sujuu jo sangen hyvin askareineen kaikkineen, kiitos Seijan ja naapuriavun. Ystävälliset naapurit ovat leikanneet nurmikon takapihaltani samalla kuin omansakin ja Seijasisko pitää huolen, ettei minulta puutu mitään.
Olen kutsunut Seijaa siskoksi monestakin syystä, vaikka emme ole sukua emme syntyä toisillemme. Hengenheimolaisina meillä on ollut hienoja luontokokemuksia koiriemme kanssa samoillessa -ja myöhemmin ilman niitä- pitkin poikin Rovaniemen metsiä, olemme käyneet syvälleluotaaviakin keskusteluita niin ihmisyydestä kuin maailmanmenostakin, unohtamatta naurua!

Mitä on ystävyys?
Sana, jota käytetään kevyesti eri tilanteissa? Keino, jota käytetään omien tarkoitusperien saavuttamiseksi pehmittämään jonkun mieltä suosiolliseksi?  Keino, jonka avulla käytetään toisen hartioita oman taakan kantamiseen?
Jälkimmäisestä tulee mieleen ämpäri, jota täytetään ja täytetään tyhjentämättä sitä välillä. Täytetään, kunnes sinne ei enää sovi enempää... yksipuolista ystävyyttä.

Uskoisin, että jokaisella on halu olla aito ystävä, joka kykenee vuorovaikutteiseen, toisen huomioivaan kanssakäymiseen...kunhan se ei vaatisi tinkimistä omista odotuksista tai tarpeista.
On niin monentasoista kanssakäymistä, onnistuneimmillaan se tuo osapuolilleen hyvää mieltä ja ehkäpä jatkuessaan on pohjana ystävyydelle.
Yhtäkaikki; oma subjektiivinen käsitykseni on, että ystävyys on tunnetila, joka voimistuu ja heikkenee kuin revontulet, koskaan kokonaan sammumatta!

Retkipäivä

Viikkojen 'kotiaresti' vaatii veronsa, halusin virkistystä,  siksipä pyysin Seija-ystävääni mörönsyötiksi aikomalleni kotiseuturetkelle. Sairaalan ohjeiden mukaan autolla ajo olisi luvallista kuuden viikon jälkeen leikkauksesta. Koska haluan kaikelle tekemiselle/tekemättömyydelle perusteet tulin siihen tulokseen että olen ajokunnossa jos pystyn siirtymään autoon ja siitä ulos vääntämättä uutta niveltäni virheasentoon.

Kyynärsauvat tuovat omat hankaluutensa siirtymiin, siksi ajokortin omaava mörönsyötti/asistentti on tarpeen varmuuden vuoksi. Perustelut hyväksytty?

Vaikka lähdimme liikkeelle vailla päämäärää valikoitui ensimmäiseksi käyntikohteeksemme Kirkkolampi. Olen siitä kirjoittanut jo aikaisemminkin (kesäkuu/-11) ja toiveena oli myös etsiä Lootinpetäjä, joka myös vilahti keväisessä tulvakirjoituksessani. Tulimme siihen tulokseen, että se on kaadettu rakennusten tieltä pois. Vain tämän löysimme!

Viihdyimme paikalla pitkään istutuksia ihaillen ja tutkaillen eri lajikkeiden runsautta. Tähän aikaan kesästä ovat jo vesilintupoikueet ihmisten ilona rannoilla. Niitä on ruokittu ja ne osaavat tulla pyytämäänkin murusia, samoin kuin paikalla asustavat  varpusetkin.
Aikamme puistossa oleskeltuamme päätimme lähteä Napapiirille, mutta kesken matkan alkoi kiinnostaa Vikaköngäs! Sielläkin retkeilimme aikanaan, kun Seijalla oli saksanpaimenkoira Nero ja minulla Juuso (joka pitkään uskoi olevansa saksanpaimenkoira!).
Vikakönkäällä iski nälkä ja lähdimme takaisinpäin Napapiirille syömään. Tulihan sielläkin sitten pyörittyä, Taigakoru on suosikkini, lappilainen yritys.

Tämä kuva oli jäädä pois blogista.
Napapiirillä Joulupukin Posti on minulle must-juttu!
Sinne saapuu kirjeitä Pukille ympäri maailmaa ja monet lapset lähettävät tutista luopuessaan sen Pukin poroille annettavaksi.

Sieltä lähtevät kirjeet ja kortit varustetaan erikoisleimalla. Ne voi panna tiettyyn postilaatikkoon, jolloin ne lähetetään vasta jouluksi saajilleen.


Onnistuneen ja tunteja kestäneen retkeni päätti yllätys kotona. Avain ei sopinut lukkoon, ovi oli ja pysyi kiinni!
Yllätys oli vain hetkellinen, tokihan olin tietoinen taloyhtiössä suoritettavasta lukkojen uusinnasta, vaan enpä aamulla tullut ottaneeksi myös uutta avainta völjyyn.
Eikun puhelin kauniiseen käteen ja odottelua.... Huoltomiehen saapuessa kävi ilmi, ettei heillä ollut vielä taloyhtiömme uutta yleisavainta ):-
Lisää odottelua, kun huoltomies lähti lukkoliikkeeseen avaimen hakuun....
Ei ollut pakkasta, hyttysetkään eivät olleet runsaslukuisia, huoltomies armahti, ei perinyt maksua....
Loppu hyvin, kaikki hyvin! 

Kameraleikkiä

'Kotiarestini' piristämiseksi leikittelin -suorastaan hassuttelin- kameralla takapihallani. Kaikki kuvat ovat samasta kohteesta.
Lähtökohta on tässä.

 Tuleen syttyneet....

Pientä pohdintaa

Tämä blogini makaa tukevasti pienten ja hiukan suurempienkin arkisten sattumusten päällä, vaikkakin alunperin oli tarkoituksena myös pohdiskella erilaisia ilmiöitä ja niiden syntyjä.
Blogien maailmaan nyt enemmän perehtyneenä ja muutamaa sellaista tiiviisti seuraavana olen sitä mieltä, että jokainen blogi muotoutuu ylläpitäjänsä oloiseksi. Hyvä niin, tylsää olisikin lukea kymmentä samanlaista tuotosta.

Jokaisen ihmisen elämässä on pienempiä ja suurempia käännekohtia, jossa pitää tehdä valintoja. Pitäisi osata nähdä kauas valintojensa seuraukset, koska niiden kanssa pitää sitten elää.  En usko myöskään kenenkään tekevän aina oikeita päätöksiä, vaan on sallittava  myös ne virhearvioinnit. Ne ovat ne kuuluisat kantapäät, joiden kautta oppi tulee!
Usein päätökset vaikuttavat vähintäänkin lähipiiriin, poliitikoilla koko kansakuntaan, eikä niihin olla aina tyytyväisiä.
Omalta osaltani olen myös tehnyt virhearviointeja, jotka tällä järjellä ja kokemuksella voisin välttää. Olen kuitenkin kokemuksiini nojaten sitä mieltä, että se mikä ei tapa vahvistaa. Tappion voi kääntää - ellei suoraan voitoksi, niin lieventää sitä - kunhan ei jää ruikuttamaan epäonneaan. Elämä kulkee jokatapauksessa eteenpäin.

Pieni mansikkasuu

  Taivaanrannalla kävi mieluisia sunnuntaivieraita.
Ilmari otti mukaansa äitinsä, mummonsa ja koiransa Lantin ja toi vieläpä tuliaisina kesäherkkuja, mansikoita, kirsikoita ja äitinsä tekemää jäätelöä!
Niistä nautimme kahvipöydässä, Ilmarikin pisteli mansikoita kuin iso poika.

Tätä kirjoittaessani harmittelen etten tullut ottaneeksi Lantista kuvaa! Lantti on vehnäterrieri, jolla on erityisen kauniit silmät.
Lantti-nimi muistini mukaan sille tuli pentuna siksi kun se oli kovin kapea ylhäältä katsottuna.

Taivaanrannalla on vierailevia koiria varten lelukassi, mutta lapsia käy niin harvoin ettei heille ole leluvarastoa.
Ei hätää, keittiön laatikoista löytyy aina jotakin vauvan käteen sopivaa.

Kuvan lelu on kuitenkin P-pentujen saama lahja, jota pennun omistaja ei halunnut ottaa mukaansa hakiessaan pentunsa. (On lelujen aika 11/10 )
Jostain syystä se ei ole ollut koirien mieleen, mutta Ilmari ei ollut tyhjän kranttu!

Ilmarin äidin huumorista ja järkevyydestäkin kertoo myös se miten hän aikoinaan Nekun sterilisaation vuoksi joutui pukemaan  Nekulle vauvojen bodyn leikkaushaavan suojaksi. Tämä siis vuosia ennen Ilmaria.
No, sama body pestynä on kuulunut myös Ilmarin vaatevarastoon!

Lämpimäisiä

Aina niin avulias Seija-ystäväni pistäytyi leipomustensa lomassa tuomassa lämpimäisiä kahvihetkiini !

Tällainen huomaavaisuus ilahduttaa milloin tahansa, ja erityisesti juuri silloin kun ei itse kykene täyspainoisiin keittiöaskareisiin.

Olen aiemmin saanut nauttia myös Varpuseni omin käsin leipomista karjalanpiirakoista.

Olen niin kovin onnellinen näistä ystävistäni! Kiitos teille!